Kalasataman kerrostalon tuleva asukas vesivahingosta HS:lle: ”Alkaa pelottaa, miten firma selviää kaikesta”

Julkaistu:

Tulevien asukkaiden mielestä SRV:n pitäisi ”yleisen oikeustajun” mukaan maksaa heille korvauksia, koska kerrostalo ei valmistu ajoissa.
Rakennusyhtiö SRV kartoittaa parhaillaan vesivahingon laajuutta Helsingin Kalasatamassa sijaitsevassa Majakka-asuinkerrostalossa.
Torstaina aamuyöllä todettu vesivahinko on saanut talon tulevat asukkaat pohtimaan, joutuvatko he toistamiseen lykkäämään muuttoaan.

Helsingin Sanomissa yksi tulevista asukkaista kertoo, että kyseessä olisi jo toinen kerta, kun Majakan myöhästyminen pakottaa hänet muuttamaan.

Toinen asukas puolestaan kuvailee vesivahinkoa ”henkiseksi takaiskuksi”. Hän pitää SRV:n vaikeuksia jo epäonnisina.

– Tietysti alkaa pelottaa, että miten firma selviää kaikesta. Mutta minulla ei tietenkään ole kykyä arvioida kantokykyä.

Tulevien asukkaiden mielestä SRV:n pitäisi ”yleisen oikeustajun” mukaan maksaa heille korvauksia myöhästymisistä.

SRV:n asuntorakentamisesta vastaava johtaja Antero Nuutinen vakuuttaa Helsingin Sanomien jutussa, ettei tuleville asukkaille tule myöhästymisistä lisäkustannuksia.

SRV:llä on ollut Kalasatamassa muitakin ongelmia. Syksyllä avatun kauppakeskus Redin ongelmat näkyivät sen loppuvuoden tuloksessakin.

Redin kulut paisuivat viime vuoden viimeisellä neljänneksellä yli 11 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Nyt se on selvitetty: näin karkkivero vaikutti kulutukseen – S-ryhmältä massiivinen aineisto

    2. 2

      Kolmekymppisten eläketilanne näyttää surkealta – Ekonomistit vinkkaavat: Näin varaudut tulevaan rysäykseen

    3. 3

      Katso itse: Sekoitatko nämä autot toisiinsa? Taksi Helsinki hermostui katukuvaan ilmestyneistä takseista

    4. 4

      94-vuotias muistisairas rouva joutui pankin kanssa varsinaiseen umpisolmuun – ”Ihan kohtuuton tilanne”

    5. 5

      Maataloustukia myönnettiin viime vuonna noin 2 miljardia euroa

    6. 6

      Caruna väläyttää korotuksia sähkön jakeluhintoihin: Meneillään poikkeuksellinen vaihe

    7. 7

      Kalojen vienti lisääntyi  –  norjalaiset lohet uivat Suomen kautta

    8. 8

      Osaisitko ratkaista tämän yksinkertaiselta näyttävän yhtälön? Matemaatikot etsivät vastausta satoja vuosia, ja nyt se on löytynyt

    9. 9

      Norwegian-pomo: ”Iso osa organisaatiostamme tekee töitä päivät ja yöt ratkaistakseen ongelmat”

    10. 10

      Sähkön siirtohinnat nousivat taas – katso, miten 77 yhtiötä laskuttaa eri puolilla Suomea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      94-vuotias muistisairas rouva joutui pankin kanssa varsinaiseen umpisolmuun – ”Ihan kohtuuton tilanne”

    2. 2

      Caruna väläyttää korotuksia sähkön jakeluhintoihin: Meneillään poikkeuksellinen vaihe

    3. 3

      Osaisitko ratkaista tämän yksinkertaiselta näyttävän yhtälön? Matemaatikot etsivät vastausta satoja vuosia, ja nyt se on löytynyt

    4. 4

      Katso itse: Sekoitatko nämä autot toisiinsa? Taksi Helsinki hermostui katukuvaan ilmestyneistä takseista

    5. 5

      Yksi luku näyttää, miksi eläkkeiden turvaaminen vaatii jättimäistä uudistusta – näin rajusti palkansaaja voi joutua maksamaan

    6. 6

      Osakas raivosi, häiritsi työmiehiä ja huuteli vuosien ajan – iäkkäät naapurit eivät uskaltaneet viettää aikaa pihalla

    7. 7

      Norwegian-pomo: ”Iso osa organisaatiostamme tekee töitä päivät ja yöt ratkaistakseen ongelmat”

    8. 8

      Eläketurvakeskus: Työeläkemaksu mahdollista pitää alle 25 prosentissa 2050-luvulle asti

    9. 9

      Sähkön siirtohinnat nousivat taas – katso, miten 77 yhtiötä laskuttaa eri puolilla Suomea

    10. 10

      SuPer ja Tehy: Hoitohenkilöstön palkkoja nostettava enemmän kuin miesvaltaisilla aloilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Noora Fagerström, 33, hoksasi 7. luokalla, mitä täytyy tehdä – johtaa nyt miljoonabisnestä: ”Enää ei tarvitse miettiä kaupassa, mitä ostaa”

    2. 2

      Rintamamiestalon rakenteista löytyi kosteuspommi – pariskunta vaati 60 000 euron hyvitystä, mutta toisin kävi

    3. 3

      94-vuotias muistisairas rouva joutui pankin kanssa varsinaiseen umpisolmuun – ”Ihan kohtuuton tilanne”

    4. 4

      HS: Kotipizzan uusi pomo maistoi suomalaisten suosikkipizzaa: ”Norjassa sellaista ei söisi kukaan”

    5. 5

      Caruna väläyttää korotuksia sähkön jakeluhintoihin: Meneillään poikkeuksellinen vaihe

    6. 6

      Tuoreet laskelmat kertovat kolmekymppisten koruttoman kohtalon – näin vauvojen vähyys syö tulevat eläkkeet

    7. 7

      Hesburgerin perustaja Heikki Salmela paljastaa karun taustansa – ”Kyllä minun ja vaimoni tarinaa voi jonkinlaisena ihmeenä pitää”

    8. 8

      Uusi ohjeistus: Ilmanvaihdon sulkeminen yöksi tuo miljoonasäästöt – asiantuntijat kertovat, kuinka ongelmat väistetään

    9. 9

      Takseilla ja välityskeskuksella lihava riita – savolaiskuski arvioi maksavansa 19 000 euron lisäkulut 3 vuodessa: ”Kuin torppareita”

    10. 10

      Kiinteistöliiton uudet linjaukset: Hajulukon avaaminen kuuluu taloyhtiölle, lattiakaivon putsaaminen asukkaalle

    11. Näytä lisää