63-vuotiaan myyntijohtajan savustamisesta tuli valtava sekasotku – potkuista yli 160 000 euron lasku

Julkaistu:

Sieviläisyritys purki osakasjohtajansa työsuhteen huhtikuussa 2017. Ei olisi kannattanut, sillä Varsinais-Suomen käräjäoikeuden mukaan työsuhteen purku oli perusteeton.
Käräjäoikeus tuomitsi 100 000 euron korvaukset perusteettomasta työsuhteen päättämisestä. Yritys joutuu pulittamaan myös irtisanomisajan palkkaa 20 000 euroa ja miehen lähes 43 000 euron oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen.

Perusteettomasta työsuhteen päättämisestä maksimikorvaus on kahden vuoden palkkaa vastaava määrä. Miehen korvaus vastaa 20 kuukauden palkkaa.

Korvaus on poikkeuksellisen suuri. Käräjäoikeus perusteli korvaustasoa muun muassa miehen korkealla iällä ja työnantajan menettelyllä.

– Kantaja on ajettu työsuhteessaan varsin ahtaalle, tuomiossa todetaan.

Yritys purki 63-vuotiaan myyntijohtajan työsuhteen kesken vuosiloman tätä kuulematta. Sitä edelsi kuukausien epäasiallinen kohtelu ja savustaminen.

Turun hovioikeus siunasi korvaukset maksuun helmikuun alussa. Yritys vaati hovioikeutta keskeyttämään käräjäoikeuden tuomion toimeenpanon valituksen ajaksi. Se vetosi heikkoon taloustilanteeseen.

Ivallisia sähköposteja ja pompottelua

Varsinaissuomalainen mies ehti työskennellä yrityksessä ilman kirjallista työsopimusta yli kymmenen vuotta.

Miehen ja yrityksen toimitusjohtajan sukset menivät ristiin tammikuussa 2016. Myyntijohtaja ja silloinen hallituksen puheenjohtaja ilmoitti toimitusjohtajan erottamisesta.

Toimitusjohtajan tehtävistä erotettu osakas osti itselleen enemmistön yhtiöstä joulukuussa 2016. Hänestä tuli hallituksen puheenjohtaja.

Myyntijohtajan savustaminen alkoi ja hänet lomautettiin.

Sähköposteissa miestä syytettiin muun muassa myyntiraporttien myöhästymisestä ja vihjailtiin terveydentilasta. Hallituksen puheenjohtaja oli lähettänyt myyntijohtajasta epäasiallisia sähköposteja koko myyntitiimille.

Käräjäoikeuden mukaan hallituksen puheenjohtaja lähetti muun muassa helmikuussa 2017 sähköpostia, jossa ”ilmeisessä ivaamistarkoituksessa on ilmaissut huolensa kantajan terveydentilasta”.

Oikeuden mukaan sähköposteissa on ollut muutenkin miestä halventava ja ivallinen sävy.

Miestä syytettiin myös työntekijöiden uhkailusta. Hänelle lätkäistiin kirjallinen varoitus, koska ei olut läsnä yhdessä myyntipalaverissa. Hän oli osallistunut vuosia palavereihin etäyhteyden varassa kotipaikkakunnaltaan.

Miehen toimenkuvaa muutettiin yksipuolisesti, eikä hän saanut pitää kertyneitä vuosilomia vuosilta 2007-2015.

Ei suostunut myymään

Hallituksen puheenjohtaja halusi ostaa myyntijohtajan ulos yhtiöstä maaliskuussa 2017. Mies ei suostunut myymään osakkeitaan alihintaan. Työsuhde purettiin pian tämän jälkeen.

Myyntijohtajaa uhkailtiin myös vahingonkorvauskanteella.

Yritys perusteli työsuhteen päättämistä muun muassa luottamuspulalla ja työnteon laiminlyönneillä. Käräjäoikeus ei löytänyt väitteille näyttöä.

Käräjäoikeuden tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Caruna väläyttää korotuksia sähkön jakeluhintoihin: Meneillään poikkeuksellinen vaihe

  2. 2

    94-vuotias muistisairas rouva joutui pankin kanssa varsinaiseen umpisolmuun – ”Ihan kohtuuton tilanne”

  3. 3

    Osaisitko ratkaista tämän yksinkertaiselta näyttävän yhtälön? Matemaatikot etsivät vastausta satoja vuosia, ja nyt se on löytynyt

  4. 4

    Norwegian-pomo: ”Iso osa organisaatiostamme tekee töitä päivät ja yöt ratkaistakseen ongelmat”

  5. 5

    Sähkön siirtohinnat nousivat taas – katso, miten 77 yhtiötä laskuttaa eri puolilla Suomea

  6. 6

    Osakas raivosi, häiritsi työmiehiä ja huuteli vuosien ajan – iäkkäät naapurit eivät uskaltaneet viettää aikaa pihalla

  7. 7

    Yksi luku näyttää, miksi eläkkeiden turvaaminen vaatii jättimäistä uudistusta – näin rajusti palkansaaja voi joutua maksamaan

  8. 8

    SuPer ja Tehy: Hoitohenkilöstön palkkoja nostettava enemmän kuin miesvaltaisilla aloilla

  9. 9

    Carunan toimitusjohtaja tuskastui puheisiin sähkönsiirrosta – vertaa kossupullon hakuun Alkosta

  10. 10

    Telan Siimes: Työeläkemaksuja voisi korottaa jo nyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    94-vuotias muistisairas rouva joutui pankin kanssa varsinaiseen umpisolmuun – ”Ihan kohtuuton tilanne”

  2. 2

    Caruna väläyttää korotuksia sähkön jakeluhintoihin: Meneillään poikkeuksellinen vaihe

  3. 3

    Osaisitko ratkaista tämän yksinkertaiselta näyttävän yhtälön? Matemaatikot etsivät vastausta satoja vuosia, ja nyt se on löytynyt

  4. 4

    Yksi luku näyttää, miksi eläkkeiden turvaaminen vaatii jättimäistä uudistusta – näin rajusti palkansaaja voi joutua maksamaan

  5. 5

    Osakas raivosi, häiritsi työmiehiä ja huuteli vuosien ajan – iäkkäät naapurit eivät uskaltaneet viettää aikaa pihalla

  6. 6

    SK: Business Finland epäilee ex-työntekijän vieneen 3,7 miljoonaa euroa veronmaksajien rahaa

  7. 7

    Kysely: Yli 40 prosenttia suomalaisista kertoo vähentäneensä punaisen lihan syöntiä – mutta näkyykö se lihatiskillä?

  8. 8

    Eläketurvakeskus: Työeläkemaksu mahdollista pitää alle 25 prosentissa 2050-luvulle asti

  9. 9

    Norwegianin hallituksen puheenjohtaja jättää tehtävänsä – jää eläkkeelle vaikeassa tilanteessa

  10. 10

    Norwegian-pomo: ”Iso osa organisaatiostamme tekee töitä päivät ja yöt ratkaistakseen ongelmat”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Noora Fagerström, 33, hoksasi 7. luokalla, mitä täytyy tehdä – johtaa nyt miljoonabisnestä: ”Enää ei tarvitse miettiä kaupassa, mitä ostaa”

  2. 2

    Rintamamiestalon rakenteista löytyi kosteuspommi – pariskunta vaati 60 000 euron hyvitystä, mutta toisin kävi

  3. 3

    HS: Kotipizzan uusi pomo maistoi suomalaisten suosikkipizzaa: ”Norjassa sellaista ei söisi kukaan”

  4. 4

    94-vuotias muistisairas rouva joutui pankin kanssa varsinaiseen umpisolmuun – ”Ihan kohtuuton tilanne”

  5. 5

    Tuoreet laskelmat kertovat kolmekymppisten koruttoman kohtalon – näin vauvojen vähyys syö tulevat eläkkeet

  6. 6

    Hesburgerin perustaja Heikki Salmela paljastaa karun taustansa – ”Kyllä minun ja vaimoni tarinaa voi jonkinlaisena ihmeenä pitää”

  7. 7

    Uusi ohjeistus: Ilmanvaihdon sulkeminen yöksi tuo miljoonasäästöt – asiantuntijat kertovat, kuinka ongelmat väistetään

  8. 8

    Takseilla ja välityskeskuksella lihava riita – savolaiskuski arvioi maksavansa 19 000 euron lisäkulut 3 vuodessa: ”Kuin torppareita”

  9. 9

    Kiinteistöliiton uudet linjaukset: Hajulukon avaaminen kuuluu taloyhtiölle, lattiakaivon putsaaminen asukkaalle

  10. 10

    Caruna väläyttää korotuksia sähkön jakeluhintoihin: Meneillään poikkeuksellinen vaihe

  11. Näytä lisää