Attendo haalii henkilökuntaa hoivakoti Pelimanniin – moneen tehtävään riittää alle vuoden työkokemus

rac

Julkaistu:

Attendo etsii Pelimanniin suurta määrää vanhustyön osaajia, lähi- ja sairaanhoitajia. Usean ilmoituksen perusteella työkokemus ei ole välttämätöntä.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto päätti perjantaina keskeyttää Alavudella sijaitsevan Pelimannin toiminnan, mutta kuntayhtymä jatkaa sitä. Keskeinen syy keskeyttämiseen oli henkilökunnan vähyys. Hoivakodissa on koko sen toiminnan ajan ollut liian vähän henkilökuntaa ja sieltä on aluehallintoviranomaisen päätöksen mukaan irtisanoutunut kymmenen työntekijää.

Attendon toimitusjohtaja Pertti Karjalainen kertoi lauantaina STT:lle, että asukkaiden raskashoitoisuus pääsi yllättämään Attendon.

– Kun katsotaan peiliin, tilanne on siis se, että sinne muutti nopeassa tahdissa noin 50 asukasta neljästä eri hoitolaitoksesta. Ja he olivat raskashoitoisia, ikääntyneitä asukkaita. Tämä hoitoisuuden tarve yllätti meidät ja kun tähän yhdistetään rekrytointihaasteet, ajauduimme ongelmiin Karjalainen kommentoi.

Yllä olevalla videolla yleiskuvaa suljetun hoivakoti Pelimannin pihalta.

Hoivakotiketju Attendolla on TE-toimistojen mol.fi-sivustolla kuusi hoivakoti Pelimannia koskevaa työpaikkailmoitusta. Niistä puolet on jätetty helmikuun alussa ja puolet torstaina tai perjantaina. Monilla ilmoituksilla etsitään useaa tekijää.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Perjantaina mol.fi-sivustolle jätetyssä ilmoituksessa Pelimanniin haetaan kahta geronomia. Toivomuksena on, että valittavat pystyisivät aloittamaan mahdollisimman pian.

Hakijalta vaaditaan vanhustyön asiantuntijuuteen tähtävää geronomin koulutusta, mutta alle vuoden työkokemus riittää, eikä ilmoituksen perusteella se ole edes välttämätöntä. Sen sijaan toivotaan kokemusta työskentelystä ikäihmisten kanssa, hyviä sosiaalisia taitoja sekä iloista ja reipasta työasennetta.

Torstaina palveluun on jätetty ilmoitus, jossa etsitään viittä lähihoitajaa kolmivuorotyöhön.

– Katsomme eduksesi kokemuksen haastavakäytöksisten iäkkäiden parista, ilmoituksessa sanotaan.

Lue myös: Pelimannin ex-hoitaja avautuu järkyttävistä ongelmista – töihin meneminen pelotti, irtisanoutui pikavauhdilla: ”Ei huvittanut jäädä katsomaan sitä touhua”


Keikkatyötä ja kolmivuorotyötä

Torstaina Attendo on alkanut etsiä myös viittä lähihoitajaa ja sairaanhoitajaa keikkatyöhön. Työn kesto on alle 11 päivää. Yritys edellyttää vähintään sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa, mutta työkokemuksella ei ole niin paljon merkitystä.

Helmikuun alussa jätetyssä ilmoituksessa Pelimanniin haetaan kolmivuorotyöhön lähihoitajia, mutta ei täsmennetä, miten monta heitä tarvitaan. Vaatimukset ovat samat kuin torstaina julkaistussa ilmoituksessa.

Lue myös: Kuntayhtymän johtaja: Attendo ei palkannut alun perinkään riittävästi henkilökuntaa – "Joka työvuorossa on ollut 2-3 työntekijää liian vähän

Helmikuun alusta lähtien Pelimanniin on haettu myös hoivan ja lääkehuollon kehittämisestä kiinnostunutta ja tiimityöskentelyn ohjaamisesta kokemusta omaavaa sairaanhoitajaa. Häneltä toivotaan vähintään vuoden työkokemusta.

Potentiaalisille työnhakijoille Attendo kertoo olevansa Suomen johtava yksityinen sosiaalipalveluiden tuottaja.

– Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille sekä mielenterveyskuntoutujille. Olemme joustava ja kannustava työnantaja, jonka yrityskulttuurin määrittävät arvomme osaaminen, sitoutuminen ja välittäminen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Chanthana kyllästyi ”väärin kokattuun” thairuokaan ja siksi Perttikin, 66, paiskii nyt töitä 100 tuntia viikossa

    2. 2

      Näin yksityinen sairaalakäynti maksatetaan julkisella – HUSin uusi johtaja arvostelee veivausta Apteekkarilehdessä

    3. 3

      Savonlinja irtisanoo 55 kuljettajaa ja 19 toimihenkilöä – kaukoliikenteen tulevaisuus selviää vuoden kuluessa

    4. 4

      Suomalaiskeksintö karvojen puhdistamiseksi sai patentin

    5. 5

      Kaisa Hietalan lähtö yllätti – miksi Nesteen ”pelastaja” joutui lähtemään?

    6. 6

      Anne Berner saamassa ainakin 5 800 euroa/kk uudesta pankkipestistä

    7. 7

      Valtio vauhdittaa suuria ratahankkeita Nesteen osakkeilla

    8. 8

      Kommentti: Pikavippialan uusin tulokas on poikkeuksellisen hävytön – tällä menolla velkaa on koko suvulla

    9. 9

      Hoivayhtiöiden voittoja halutaan nyt kilvan rajoittaa – se voi kaatua näihin ongelmiin

    10. 10

      Selvitys: Skandaalit veivät Danskelta ja Nordealta 83 000 asiakasta Tanskassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

    2. 2

      Chanthana kyllästyi ”väärin kokattuun” thairuokaan ja siksi Perttikin, 66, paiskii nyt töitä 100 tuntia viikossa

    3. 3

      Savonlinja irtisanoo 55 kuljettajaa ja 19 toimihenkilöä – kaukoliikenteen tulevaisuus selviää vuoden kuluessa

    4. 4

      Suomalaiskeksintö karvojen puhdistamiseksi sai patentin

    5. 5

      Näin yksityinen sairaalakäynti maksatetaan julkisella – HUSin uusi johtaja arvostelee veivausta Apteekkarilehdessä

    6. 6

      Kommentti: Pikavippialan uusin tulokas on poikkeuksellisen hävytön – tällä menolla velkaa on koko suvulla

    7. 7

      Hoivayhtiöiden voittoja halutaan nyt kilvan rajoittaa – se voi kaatua näihin ongelmiin

    8. 8

      Kaisa Hietalan lähtö yllätti – miksi Nesteen ”pelastaja” joutui lähtemään?

    9. 9

      Lonkeroiden ja nelosoluiden myynti paisui – alkoholin kulutus kasvoi vain vähän

    10. 10

      Anne Berner saamassa ainakin 5 800 euroa/kk uudesta pankkipestistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

    2. 2

      Töölöläinen taloyhtiö päätti muuttaa ullakon asunnoiksi – hyvä diili muuttuikin painajaiseksi

    3. 3

      Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

    4. 4

      Lidlin jauhelihassa taas salmonellaepäily – keskeyttää yhteistyön lihatalon kanssa

    5. 5

      Joronjälkeä myyvä Auvo, 63, tekee hotellissaan kaiken yksin – ”Heittelen yläpystyyn mummoja, jotka haluavat tanssia”

    6. 6

      Huoltomies nukkui pommiin, kieltäytyi töistä, törmäsi liikenteenjakajaan ja aiheutti vesivahingon – miten kävi potkujen?

    7. 7

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    8. 8

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    9. 9

      Tuhansia hoitajia on paennut muille aloille – ”Työajan pitäisi mennä hoitamiseen, mutta...”

    10. 10

      Yrittäjä vaati 400 000 euroa sopimuksen rikkomisesta – sai 500 euroa liikennemerkistä

    11. Näytä lisää