Lumiaurojen kuljettajat revitään nyt käsistä – tienestit voivat ponkaista yli 4 000 euroon

Julkaistu:

Lumityöläiset
Lumiaurojen kuljettajat tekevät nyt ylitöitä runsaasti. Helsingin kaupunki joutuu tasapainottelemaan työaikojen kurissa pitämisen ja auraamatta jättämisen välillä.
Valtaisien lumikasojen lisäksi Suomen kaupunkien ja kuntien teillä on ammattiryhmä, joka tekee parhaansa, että lumi saataisiin syrjään. Auraajista on tällä hetkellä pulaa, ja kaikki ammattitaitoiset pääsevät ratin taakse.

– Tarjontaa on vähemmän kuin kysyntää. Osaavia konekuskeja ei tahdo löytyä, tamperelaisen henkilöstöpalvelu Alen Consultingin HR-koordinaattori Tiia Hietikko kertoo.

Alen Consultingin välittämät kuljettajat saavat kalustonsa suoraan kiinteistöhuoltoyhtiöltä. Omaa traktoria ei tarvita.

Vaikka kysyntä on kovaa, auraaja ei pääse jättitienesteille. Kiinteistöpalveluala kuuluu matalapalkka-aloihin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Auraajien tuntipalkka vaihtelee yleensä 12–15 euron välillä. Alimmillaan se on TES:n mukainen minimipalkka, mutta Hietikon mukaan kokeneet ja osaavat kuljettajat voivat neuvotella itselleen paljon suuremmankin tuntiansion.

7,5 tunnin jälkeen alkavat juosta ylityölisät. Työehtosopimuksessa määritellään vuorokautinen lepoaika työvuorojen välillä, mutta päivystysvuoroissa ja paikallisella sopimisella sitä voidaan lyhentää. Sen tulee olla kuitenkin vähintään 7 tuntia.

– Monet kuskit tekevät mielellään niin, että lopettavat iltamyöhään ja aloittavat aamuvarhaisella. Kuskeilla on pääsääntöisesti hyvä asenne työntekoon ja työajoissa joustetaan, jotta työt saadaan tehtyä, Hietikko toteaa.

Paljon töitä tekevä auraaja voi tienata sesongin aikana 2 500–3 000 euroa kuukaudessa bruttona.

– Se on keskimääräistä parempi näinä kausina, kun ylitöitä on paljon.

Muina vuodenaikoina konekuljettajat tekevät tyypillisesti katujen ja pihojen pesuja, lehtitöitä sekä maansiirtoa.

– Konehommia on ympäri vuoden, Hietikko sanoo.

Kaupunki tasapainottelee kahden lain välillä

Helsingin rakentamispalveluliikelaitos Staran yksikönjohtaja Ville Alatyppö kertoo, että tällä hetkellä Helsinki ostaa suurimman osan auraustöistään aliurakoitsijoilta. Kaupungilla on omia auraajia helppojen talvien tarpeisiin.

– Työaikalaki rajoittaa ylitöiden tekemistä. Talvikunnossapito on kuitenkin määritelty ankaran vastuunalaiseksi työksi. Sitä aina punnitsemme, kumpi on tärkeämpää: meneekö työ muutaman tunnin rajan yli vai jätetäänkö katuja auraamatta, Alatyppö kertoo.

Alatypön mukaan ylitöitä kertyy nyt koko ajan ja Staralla seurataan, miten auraajat palautuvat työpäivistään ja yötöistä. Samalla auraajien työtunteja ei saisi käyttää loppuun nyt, sillä näiden tarve ei ole loppumassa kesken.

– Tässä on koko ajan melkoinen sumpliminen käynnissä ja sääennusteita seurataan tarkasti. Yritämme varautua, että tuleviinkin säihin olisi riittävä määrä porukkaa käytössä, Alatyppö sanoo.

Staran henkilöstöpäällikön Tommi Majasen mukaan lumisesongin ollessa kuumimmillaan koneistettua lumityötä tekevien palkka voi viikonloppujen, iltojen ja öiden vuorolisien sekä ylityökorvausten kanssa jopa tuplaantua.

– Ylitöiden määrä vaihtelee. Tehtävästä riippuen peruspalkka on 2 500 euron paikkeilla. Hetkellisesti kuukausiansio voi nousta runsaaseen 4 000 euroon, Majanen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näin yksityinen sairaalakäynti maksatetaan julkisella – HUSin uusi johtaja arvostelee veivausta Apteekkarilehdessä

    2. 2

      Chanthana kyllästyi ”väärin kokattuun” thairuokaan ja siksi Perttikin, 66, paiskii nyt töitä 100 tuntia viikossa

    3. 3

      Savonlinja irtisanoo 55 kuljettajaa ja 19 toimihenkilöä – kaukoliikenteen tulevaisuus selviää vuoden kuluessa

    4. 4

      Suomalaiskeksintö karvojen puhdistamiseksi sai patentin

    5. 5

      Kaisa Hietalan lähtö yllätti – miksi Nesteen ”pelastaja” joutui lähtemään?

    6. 6

      Valtio vauhdittaa suuria ratahankkeita Nesteen osakkeilla

    7. 7

      Kommentti: Pikavippialan uusin tulokas on poikkeuksellisen hävytön – tällä menolla velkaa on koko suvulla

    8. 8

      Anne Berner saamassa ainakin 5 800 euroa/kk uudesta pankkipestistä

    9. 9

      Kaupan ala haluaa viinit ruokakauppoihin jo seuraavalla vaalikaudella

    10. 10

      Swedbankin osake jatkaa syöksyään – pudotusta lähes 8 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

    2. 2

      Chanthana kyllästyi ”väärin kokattuun” thairuokaan ja siksi Perttikin, 66, paiskii nyt töitä 100 tuntia viikossa

    3. 3

      Savonlinja irtisanoo 55 kuljettajaa ja 19 toimihenkilöä – kaukoliikenteen tulevaisuus selviää vuoden kuluessa

    4. 4

      Suomalaiskeksintö karvojen puhdistamiseksi sai patentin

    5. 5

      Näin yksityinen sairaalakäynti maksatetaan julkisella – HUSin uusi johtaja arvostelee veivausta Apteekkarilehdessä

    6. 6

      Kommentti: Pikavippialan uusin tulokas on poikkeuksellisen hävytön – tällä menolla velkaa on koko suvulla

    7. 7

      Hoivayhtiöiden voittoja halutaan nyt kilvan rajoittaa – se voi kaatua näihin ongelmiin

    8. 8

      Kaisa Hietalan lähtö yllätti – miksi Nesteen ”pelastaja” joutui lähtemään?

    9. 9

      Lonkeroiden ja nelosoluiden myynti paisui – alkoholin kulutus kasvoi vain vähän

    10. 10

      Anne Berner saamassa ainakin 5 800 euroa/kk uudesta pankkipestistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

    2. 2

      Töölöläinen taloyhtiö päätti muuttaa ullakon asunnoiksi – hyvä diili muuttuikin painajaiseksi

    3. 3

      Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

    4. 4

      Lidlin jauhelihassa taas salmonellaepäily – keskeyttää yhteistyön lihatalon kanssa

    5. 5

      Joronjälkeä myyvä Auvo, 63, tekee hotellissaan kaiken yksin – ”Heittelen yläpystyyn mummoja, jotka haluavat tanssia”

    6. 6

      Huoltomies nukkui pommiin, kieltäytyi töistä, törmäsi liikenteenjakajaan ja aiheutti vesivahingon – miten kävi potkujen?

    7. 7

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    8. 8

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    9. 9

      Tuhansia hoitajia on paennut muille aloille – ”Työajan pitäisi mennä hoitamiseen, mutta...”

    10. 10

      Yrittäjä vaati 400 000 euroa sopimuksen rikkomisesta – sai 500 euroa liikennemerkistä

    11. Näytä lisää