Kiinan uusi lainsäädäntö velvoittaa yritykset auttamaan tiedustelu­viranomaisia – Supo: Yhteistyötä syytä harkita myös tästä näkökulmasta

Julkaistu:

Kiinassa on hiljattain tullut voimaan uusi lainsäädäntö, joka velvoittaa kaikki yritykset auttamaan maan tiedusteluviranomaisia.
EU harkitsee toimia kiinalaisia yrityksiä vastaan. Uutistoimisto Reutersin lähteiden mukaan EU:n suunnitelmat ovat vielä erittäin varhaisissa vaiheissa, ja niiden täytäntöönpano voisi osoittautua hankalaksi. Reuters perustaa tietonsa neljään EU-lähteeseen.

Ilta-Sanomat kysyi Suojelupoliisista, mikä on Suomen tilanne tässä asiassa.

– Kiinalaisissa yhtiöissä tai niiden työntekijöissä ei sinänsä ole mitään epäilyttävää. On kuitenkin hyvä muistaa, että suurilla kiinalaisilla yrityksillä on yleensä vahvat siteet Kiinan valtiovaltaan ja virkakoneistoon, Suojelupoliisin viestintäasiantuntija Minna Passi kertoo Ilta-Sanomille.

Suojelupoliisi: Emme ota kantaa yksittäisiin yrityksiin

Liittyykö epäily Huaweihin ja teleoperaattoreihin? Koskeeko varoitus suomalaisia ja kiinalaisia yrityksiä yleensä, vai jotain tiettyä alaa?

– Emme ota kantaa yksittäisiin yrityksiin, hän sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Helsingin Sanomat kertoi aiemmin, että Suojelupoliisin mukaan kytkökset Kiinan valtiovaltaan on otettava vakavasti.

– Kiinassa on hiljattain tullut voimaan uusi lainsäädäntö, joka velvoittaa kaikki yritykset auttamaan maan tiedusteluviranomaisia. Yhteistyötä kiinalaisten yritysten kanssa on syytä harkita myös tästä näkökulmasta, Passi kertoo.

Lue lisää: EU virittelee suurta operaatiota kiinalaista Huaweita vastaan – tyrkkäisi pois 5g-kisasta
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Sähkön kulutus 1,58 euroa ja siirto 93,77 euroa – ”Voisiko mummonmökin laittaa ’pitoon’, kuten autot?”

  2. 2

    Voisiko kesämökin armahtaa sähkönsiirron maksuista talveksi? Energiateollisuus: Sähköverkko on kuin joki

  3. 3

    SEB: Berner aloittaa 1. kesäkuuta ja jättää Suomen hallituksen toukokuun loppuun mennessä

  4. 4

    Näin yksityinen sairaalakäynti maksatetaan julkisella – HUSin uusi johtaja arvostelee veivausta Apteekkarilehdessä

  5. 5

    Puun hinta nousi selvästi viime vuonna – kuusitukista maksettiin eniten

  6. 6

    Chanthana kyllästyi ”väärin kokattuun” thairuokaan ja siksi Perttikin, 66, paiskii nyt töitä 100 tuntia viikossa

  7. 7

    Näin sähkön hinta lähti omille teilleen – käyrä näyttää hurjan nousun

  8. 8

    Savonlinja irtisanoo 55 kuljettajaa ja 19 toimihenkilöä – kaukoliikenteen tulevaisuus selviää vuoden kuluessa

  9. 9

    Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

  10. 10

    Hoivayhtiöiden voittoja halutaan nyt kilvan rajoittaa – se voi kaatua näihin ongelmiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sähkön kulutus 1,58 euroa ja siirto 93,77 euroa – ”Voisiko mummonmökin laittaa ’pitoon’, kuten autot?”

  2. 2

    Chanthana kyllästyi ”väärin kokattuun” thairuokaan ja siksi Perttikin, 66, paiskii nyt töitä 100 tuntia viikossa

  3. 3

    Näin yksityinen sairaalakäynti maksatetaan julkisella – HUSin uusi johtaja arvostelee veivausta Apteekkarilehdessä

  4. 4

    Savonlinja irtisanoo 55 kuljettajaa ja 19 toimihenkilöä – kaukoliikenteen tulevaisuus selviää vuoden kuluessa

  5. 5

    Suomalaiskeksintö karvojen puhdistamiseksi sai patentin

  6. 6

    Näin sähkön hinta lähti omille teilleen – käyrä näyttää hurjan nousun

  7. 7

    Valtio vauhdittaa suuria ratahankkeita Nesteen osakkeilla

  8. 8

    Kaisa Hietalan lähtö yllätti – miksi Nesteen ”pelastaja” joutui lähtemään?

  9. 9

    Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

  10. 10

    SEB: Berner aloittaa 1. kesäkuuta ja jättää Suomen hallituksen toukokuun loppuun mennessä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

  2. 2

    Töölöläinen taloyhtiö päätti muuttaa ullakon asunnoiksi – hyvä diili muuttuikin painajaiseksi

  3. 3

    Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

  4. 4

    Lidlin jauhelihassa taas salmonellaepäily – keskeyttää yhteistyön lihatalon kanssa

  5. 5

    Joronjälkeä myyvä Auvo, 63, tekee hotellissaan kaiken yksin – ”Heittelen yläpystyyn mummoja, jotka haluavat tanssia”

  6. 6

    Huoltomies nukkui pommiin, kieltäytyi töistä, törmäsi liikenteenjakajaan ja aiheutti vesivahingon – miten kävi potkujen?

  7. 7

    ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

  8. 8

    Sähkön kulutus 1,58 euroa ja siirto 93,77 euroa – ”Voisiko mummonmökin laittaa ’pitoon’, kuten autot?”

  9. 9

    Tuhansia hoitajia on paennut muille aloille – ”Työajan pitäisi mennä hoitamiseen, mutta...”

  10. 10

    Yrittäjä vaati 400 000 euroa sopimuksen rikkomisesta – sai 500 euroa liikennemerkistä

  11. Näytä lisää