Kiina pitää Yhdysvalloissa nostettuja Huawei-syytteitä poliittisina - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kiina pitää Yhdysvalloissa nostettuja Huawei-syytteitä poliittisina

Mielenosoittajat vaativat Meng Wanzhoun vapauttamista.

Julkaistu: 29.1.2019 14:15

Huawei sai syytteet petoksista ja Iranin vastaisten pakotteiden rikkomisesta.

Kiina syyttää Yhdysvaltoja poliittisesti motivoiduista toimista verkko- ja puhelinyhtiö Huaweita vastaan. Kiinan ulkoministeriön tiedottajan Geng Shaungin mukaan Yhdysvallat "on jo pitkään käyttänyt valtion voimaa mustamaalatakseen tiettyjä kiinalaisia yrityksiä".

Yhdysvaltojen oikeusministeriö julkisti aiemmin 13-kohtaisen syytelistansa. Huaweita, sen kahta kumppania ja talousjohtaja Meng Wanzhouta syytetään petosrikoksista ja Iranin vastaisten pakotteiden rikkomisesta. Meng on Huawein perustajan Ren Zhengfein tytär, ja hänet pidätettiin Kanadassa joulukuun alussa Yhdysvaltojen pyynnöstä.

Lisäksi yhtiötä syytetään yrityksistä varastaa liikesalaisuuksia teleoperaattori T-Mobilelta.

Yhdysvaltain virkaa tekevä oikeusministeri Matthew Whitaker ilmoitti, että Yhdysvallat pyrkii saamaan Mengin luovutetuksi Kanadasta Yhdysvaltoihin. Kiina on painostanut Kanadaa rankasti, ja muun muassa sen kahden kansalaisen pidätys Kiinassa on tulkittu Kiinan vastaiskuksi talousjohtajan pidätykselle.

Ensimmäinen kuuleminen on määrä järjestää 6. helmikuuta.

Huawei torjui rikossyytteet ja kertoo olevansa pettynyt kuultuaan niistä.

– Yhtiö kiistää, että se tai sen kumppanit olisivat syyllistyneet syytteissä mainittuihin rikkomuksiin, yhtiö kirjoitti lausunnossaan uutistoimisto AFP:lle.

Yhtiö "ei ole tietoinen, että rouva Meng olisi tehnyt mitään väärää, ja uskoo että oikeusistuimet Yhdysvalloissa tulevat lopulta samaan lopputulokseen".

Syytteet tulivat kauppaneuvotteluiden keskelle

Huawein ja erityisesti talousjohtaja Mengin epäillään valehdelleen pankkiviranomaisille. Syytteiden mukaan Meng piti vuonna 2013 pankkiviranomaisille esitelmän, jossa hän järjestelmällisesti valehteli Huawein suhteista iranilaiseen Skycom-yhtiöön.

Laki kieltää Yhdysvalloissa operoivia pankkeja käsittelemästä Iraniin liittyviä rahansiirtoja Yhdysvaltojen kautta.

Toisessa syytekokonaisuudessa on kyse siitä, että Huawein epäillään pyrkineen vuosikausien ajan varastamaan T-Mobilen robottilaitteistoa, jolla testataan älypuhelimia. Huawei toimitti T-Mobilelle puhelimia, ja sen insinöörit ottivat kuvia ja mittasivat robotin osia – oikeusministeri Whitakerin mukaan "jopa varastivat osan siitä".

Syytteet tulevat samaan aikaan, kun Yhdysvallat ja Kiina yrittävät saada lopun kuukausia kestäneeseen kauppasotaansa. Kiinan johtavan kauppaneuvottelijan Liu Hen on määrä tavata Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja amerikkalaisviranomaisia Washingtonissa lähipäivinä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?