Kommentti: Finnair rakensi keinon, jolla ilmastotietoiset voivat kompensoida lentämisen päästöjä – mutta suhteellisuuden nimissä kannattaa huomioida pari asiaa

Julkaistu:

Anekauppa sai alkunsa ajatuksesta, jonka mukaan pahat teot ovat hyvitettävissä rahalla eikä mukavaan elämäntapaan tarvitse tehdä muutosta, kirjoittaa toimittaja Pasi Jaakkonen.
entämisen ilmastonmuutosta kiihdyttävät vaikutukset nousivat viime vuoden lopulla kiivaan keskustelun ja ilmastoahdistukseksi nimetyn itseruoskinnan aiheeksi. Muistattehan uutiset Thaimaan lomalennoista, joiden päästöillä henkilöautolla ajaisi vuosia?

Tätä vasten ei yllätä, että vastuullisen lentoyhtiön mainetta ylläpitävä Finnair on rakentanut keinopaletin, jolla ilmastotietoiset matkustavat voivat kompensoida rahalla lentämisen päästöjä. Tämän takana on sen tosiasian tiedostaminen, että lentoyhtiöiden on löydettävä tapoja saada lentämisen liittyvä ilmastoahdistus aisoihin, ennen kuin paine johtaa ulkoapäin asetettuihin lentoveroihin. Niitäkin on väläytelty. Lentomatkustamisen kustannustason määräysvallan luisuminen ympäristöpopulismille alttiille poliittiselle päätöksenteolle olisi ilmailualalle jos ei kauhistus, niin ainakin valtava riski.

Alkuviikosta Finnair esitteli ohjelmansa, jossa lentopäästöjä voi kompensoida lahjoittamalla muutamia euroja ympäristörahoitusyhtiölle Finnairin nettisivuilla. Sieltä rahat edelleen ohjautuvat puuhiiltä ja metsiä säästävien liesien hankintaan Mosambikissa Afrikassa.

Toinen tapa on ostaa muutamalla kymmenellä eurolla Finnair-shopista biopolttoainetta koneeseen. Ihan oikeasti biopolttoainetta tankataan Finnairin koneeseen vain Kaliforniassa, missä ovat toistaiseksi maailman ainoat kentät, jossa uusiutuvan lentopolttoaineen jakelu on jatkuvaa. Kyse on siis samantyyppisestä järjestelystä, jolla kuluttaja voi ostaa vihreäksi mainittua sähköä pistorasiasta, vaikka sähkö tulee oikeasti siitä lähimmästä voimalasta sen vihreydestä riippumatta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Miksi yhtiö tarjoaa mahdollisuutta tankata tavallista lentopolttoainetta kolmesta viiteen kertaa kalliimpaa biopolttoainetta? Siksi, koska kuluttaja kertoo sitä arvostavansa – ainakin teoriassa. Biopolttoaineet näet nousivat ylivoimaisesti suosituimmaksi vaihtoehdoksi, kun Finnair kesällä 2018 kysyi matkustajilta tapoja vähentää lentämisen hiilidioksidipäästöjä.

Biopolttoaineen käytön lisäämisessä on vain yksi mutta, jota lentoyhtiöt eivät mielellään kerro julkisuuteen: biopolttoainetta on maailmassa saatavilla niin vähän, että nykytasolla sillä saadaan aikaan lähinnä omaatuntoa lieventävä vaikutus lentämisen ilmastopäästöihin. Se ei tietenkään ole Finnairin vika. Lentoliikenne on paisunut niin valtavaksi teollisuudenalaksi, että biopolttoaineiden potentiaali ei voi mitenkään riittää korvaamaan kuin murto-osan lentoliikenteen käyttämästä fossiilisesta polttoaineesta.

Finnair käytti vuoden 2017 toimintakertomuksensa perusteella 922 000 tonnia lentopolttoainetta. Finnairin yhteistyökumppani biopolttoaineessa on hollantilainen SkyNRG. Se tuottaa jätteeksi luokitelluista elintarvikerasvoista valmistettua lentopolttoainetta 50 000 tonnia vuodessa. Polttoaine menee useiden lentoyhtiöiden käyttöön. Jos Finnair ostaisi SkyNRG:n koko tuotannon, se kattaisi viisi prosenttia Finnairin lentopetrolin kulutuksesta.

Kuta useampi matkustaja on vapaaehtoisen polttoainemaksun maksanut, sitä enemmän bioa Finnairin koneisiin San Franciscon kentällä valutetaan. Biopolttoainetta ei tankata lentokoneisiin enempää kuin puolet, koska polttoaineen tuottajat eivät ole hakeneet hyväksyntää korkeamman seossuhteen mahdollistavalle valmistukselle.

Käytännössä sekoitussuhde jää tuota 50 prosenttia alhaisemmaksi, Finnair käyttää laskelmissaan 15 prosentin seossuhdetta. Henkilöautojen dieselissä bioa on 18 prosenttia ja määrä nousee koko ajan. Lentomatkustamisessa biopolttoaineen sekoitevelvollisuutta ei ole. Lentäminen on myös verottajan suosiossa, sillä ulkomaanlentojen polttoainetta ei rasiteta arvonlisäverolla

Biolentopolttoaineen maailmanlaajuisen tuotannon ja lentoliikenteen yhä kasvavan kulutuksen välinen erotus on niin suuri, että lentämisen päästöihin uusiutuvien polttoaineiden käytöllä voi olla vain marginaalinen vaikutus.

Tiukasti suurimman menoeränsä eli polttoaineen kulutusta laskevissa lentoyhtiöissä biopolttoaineisiin liittyvä toiveajattelu kyllä tiedetään. Mutta koska ihmiset haluavat kuulla helppoja ratkaisuja mieluummin kuin ikäviä totuuksia, lentoyhtiöiden kannattaa pitää esillä biopolttoaineiden mahdollisuuksia.

Lue lisää: Kommentti: Lentokapteenikin oli ymmällään – tämän vuoksi lentäminen on ilmastolle erityisen haitallista

Ilmastoahdistukseen heränneet ja tuota hyveellistä tiedostavaa puolta sosiaalisessa mediassa esillä pitävät ihmiset kyselevät neuvottomina, mitä tehdä, kun matkustamisesta ei haluaisi luopua. Heille lentoyhtiön tarjoamat liesiohjelmat Afrikassa tai biopolttoainemaksut ovat tervetulleita kuin katolisen kirkon anemaksut synnillisen elämän poispyyhkijöinä keskiajalla. Anekauppa sai alkunsa ajatuksesta, jonka mukaan pahat teot ovat hyvitettävissä rahalla eikä mukavaan elämäntapaan tarvitse tehdä muutosta.

Samaa päämäärää toteuttaa julkinen rikoksen tunnustaminen: kun sosiaalisessa mediassa tunnustaa ilmastorikoksensa, saa siitä yhteisön silmissä synninpäästön. On sentään tiedostava ilmastorikollinen.

Juttua täsmennetty 21.1. klo 17.51. Kansainvälisten ilmailumääräysten kerrottiin rajoittavan biopolttoaineen korkeimmaksi sekoitusmääräksi lentopolttonesteessä 50 prosenttia. Ilmaisu oli epätarkka. Vaikka nykyisin käytettävissä oleva korkein seossuhde on mainittu 50 prosenttia, on eräiden biopohjaisten lentopolttoaineiden osuutta mahdollista lisätä, jos niiden valmistustavalle on haettu lentopolttonesteen valmistusta ohjaavien standardien mukainen hyväksyntä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sairaanhoitaja Eveliina, 40, vaihtoi kuljetusalalle – ”Siinä ei ole mitään palkitsevaa, kun ei ehdi tehdä työtään kunnolla”

    2. 2

      Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

    3. 3

      Tuhansia hoitajia on paennut muille aloille – ”Työajan pitäisi mennä hoitamiseen, mutta...”

    4. 4

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    5. 5

      Jan Hurrin kommentti: EVM-kiista on vasta lämmittelyä – vielä isompi mullistus tulossa

    6. 6

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    7. 7

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    8. 8

      Suomalaisia ensihoitajia värvätään Tukholmaan – palkka jopa 1 500 euroa parempi

    9. 9

      Pasilaan avataan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus – Triplan uusi johtaja kertoo: Näin alun vaikeudet vältetään

    10. 10

      Jan Hurrin kommentti: Suomi alistumassa yhä kaksinaamaisempaan europolitiikkaan

    11. Näytä lisää

      Kulta Katriina mainosti herkällä kuvalla – somessa puhkesi täysi myrsky

    3. 3

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    4. 4

      Ravintolabisnes vei Janin, 44, konkurssiin ja vuosikausien ulosottoon – teki juuri miljoonakaupat

    5. 5

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    6. 6

      Hyvätuloinen pariskunta vietti komeat häät lainarahalla – lopulta käsiin levisi 430 000 euron velkapotti

    7. 7

      Lento myöhästyi 3 tuntia, eikä Ulla, 53, ehtinyt pitkälle jatkolennolleen – OP tai Finnair eivät korvaa yli 700 euron lisäkuluja

    8. 8

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    9. 9

      Kohutun hoivayhtiö Attendon osake syöksyy – tulos alitti alhaisimmatkin ennusteet

    10. 10

      Pasilaan avataan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus – Triplan uusi johtaja kertoo: Näin alun vaikeudet vältetään

    11. Näytä lisää