KKV:ltä ehdollinen hyväksyntä Postin ja Transvalin kaupalle

Julkaistu:

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on hyväksynyt ehdollisena PostinTransval-kaupan.
Kaupan hyväksymisen ehtona Posti sitoutuu muun muassa siihen, että Suomen Transval Group tarjoaa sisälogistiikan ulkoistuspalveluja Postin kanssa kilpaileville toimijoille kuten PostNordille, DHL:lle ja Schenkerille yhden vuoden ajan.

Lisäksi Posti sitoutuu siihen, että Transvalin asiakassuhteissaan saamia arkaluonteisiksi katsottavia tietoja suojataan pitämällä ne erillään Postin tietojärjestelmistä kolmen vuoden ajan, virasto kertoo tiedotteessaan.

Posti julkisti kaupan syyskuussa. Virasto otti joulukuussa yrityskaupan tarkasteltavakseen sillä perusteella, että kaupalla saattaa olla haitallisia kilpailuvaikutuksia sisälogistiikka-alalla.

Transval työllistää yhteensä noin 3 500 ihmistä Suomessa, Virossa ja Latviassa. Yhtiön työntekijöistä 3 200 on Suomessa. Transvalin liikevaihto vuonna 2017 oli 148 miljoonaa euroa.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Chanthana kyllästyi ”väärin kokattuun” thairuokaan ja siksi Perttikin, 66, paiskii nyt töitä 100 tuntia viikossa

  2. 2

    Savonlinja irtisanoo 55 kuljettajaa ja 19 toimihenkilöä – kaukoliikenteen tulevaisuus selviää vuoden kuluessa

  3. 3

    Valtio vauhdittaa suuria ratahankkeita Nesteen osakkeilla

  4. 4

    Suomalaiskeksintö karvojen puhdistamiseksi sai patentin

  5. 5

    Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

  6. 6

    Selvitys: Skandaalit veivät Danskelta ja Nordealta 83 000 asiakasta Tanskassa

  7. 7

    Kommentti: Pikavippialan uusin tulokas on poikkeuksellisen hävytön – tällä menolla velkaa on koko suvulla

  8. 8

    Kaisa Hietalan lähtö yllätti – miksi Nesteen ”pelastaja” joutui lähtemään?

  9. 9

    Kaupan ala haluaa viinit ruokakauppoihin jo seuraavalla vaalikaudella

  10. 10

    Nikkelin hinnan lasku painoi Terrafamen tappiolle loppuvuonna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

  2. 2

    Kommentti: Pikavippialan uusin tulokas on poikkeuksellisen hävytön – tällä menolla velkaa on koko suvulla

  3. 3

    Chanthana kyllästyi ”väärin kokattuun” thairuokaan ja siksi Perttikin, 66, paiskii nyt töitä 100 tuntia viikossa

  4. 4

    Kaisa Hietalan lähtö yllätti – miksi Nesteen ”pelastaja” joutui lähtemään?

  5. 5

    Savonlinja irtisanoo 55 kuljettajaa ja 19 toimihenkilöä – kaukoliikenteen tulevaisuus selviää vuoden kuluessa

  6. 6

    Suomalaiskeksintö karvojen puhdistamiseksi sai patentin

  7. 7

    Hoivayhtiöiden voittoja halutaan nyt kilvan rajoittaa – se voi kaatua näihin ongelmiin

  8. 8

    Yrittäjä vaati 400 000 euroa sopimuksen rikkomisesta – sai 500 euroa liikennemerkistä

  9. 9

    Anne Berner saamassa ainakin 5 800 euroa/kk uudesta pankkipestistä

  10. 10

    Lonkeroiden ja nelosoluiden myynti paisui – alkoholin kulutus kasvoi vain vähän

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

  2. 2

    Töölöläinen taloyhtiö päätti muuttaa ullakon asunnoiksi – hyvä diili muuttuikin painajaiseksi

  3. 3

    Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

  4. 4

    Lidlin jauhelihassa taas salmonellaepäily – keskeyttää yhteistyön lihatalon kanssa

  5. 5

    Joronjälkeä myyvä Auvo, 63, tekee hotellissaan kaiken yksin – ”Heittelen yläpystyyn mummoja, jotka haluavat tanssia”

  6. 6

    Huoltomies nukkui pommiin, kieltäytyi töistä, törmäsi liikenteenjakajaan ja aiheutti vesivahingon – miten kävi potkujen?

  7. 7

    ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

  8. 8

    Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

  9. 9

    Tuhansia hoitajia on paennut muille aloille – ”Työajan pitäisi mennä hoitamiseen, mutta...”

  10. 10

    Yrittäjä vaati 400 000 euroa sopimuksen rikkomisesta – sai 500 euroa liikennemerkistä

  11. Näytä lisää