Financial Times: Nikki Haley ja Ivanka Trump tyrkyllä Maailmanpankin johtoon

Julkaistu:

Nykyinen pääjohtaja aikoo jättäytyä pois tehtävästään ensi kuussa.
Yhdysvaltain entinen YK-lähettiläs Nikki Haley ja Yhdysvaltain presidentin tytär ja neuvonantaja Ivanka Trump on nostettu esiin mahdollisina ehdokkaina Maailmanpankin uudeksi pääjohtajaksi. Asiasta kirjoittaa Financial Times.

Maailmanpankin pääjohtaja Jim Yong Kim ilmoitti alkuviikosta, että hän aikoo jättäytyä pois tehtävästään helmikuun alussa eli kolme vuotta ennen kautensa virallista päättymistä.

Kimin ennenaikainen ero voi avata Yhdysvaltain presidentille Donald Trumpille merkittävän mahdollisuuden vaikuttaa kansainvälisen jälleenrakennus- ja kehityspankin johtajan valintaan. Kirjoittamattoman säännön mukaan suurin jäsenmaa Yhdysvallat on voinut nimetä pääjohtajan.

Ivanka Trump oli viime vuonna vaikuttamassa siihen, että Maailmanpankki myönsi Saudi-Arabian tukemana miljardin dollarin rahaston naisten yrittäjyyden tukemiseen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nikki Haley ilmoitti viime vuoden lokakuussa jättävänsä YK-lähettilään tehtävät. Hän ei ole kertonut syytä erolleen.

Muita johtajaspekulaatioissa mukana olevia nimiä on Financial Timesin mukaan muun muassa korkea-arvoinen kansainvälisten asioiden virkamies David Malpass Yhdysvaltain valtiovarainministeriöstä ja johtaja Mark Green Yhdysvaltain kehitysyhteistyövirastosta USAIDista.

Uusi pääjohtaja selvillä viimeistään huhtikuussa

Yhdysvaltain valtiovarainministeriöstä sanottiin uutistoimisto AFP:lle perjantaina, että se ei kommentoi mahdollisia johtajakandidaatteja. Tiedottajan mukaan ministeriö on saanut "suuren määrän suosituksia".

– Olemme aloittamassa sisäisen selvittelyprosessin Yhdysvaltojen ehdokkaan nimeämiseksi, ministeriöstä kerrottiin.

Enää ei kuitenkaan ole välttämättä selviö, että Yhdysvaltojen nimeämä ehdokas on automaattisesti vahvoilla. Maailmanpankin johtokunta on luonnehtinut valintaprosessia "avoimeksi, läpinäkyväksi ja ehdokkaiden ansioihin perustuvaksi" ja antanut ymmärtää, että ei-amerikkalaisia kandidaatteja ei rajata ulkopuolelle.

Pankin johtokunta ilmoitti torstaina, että se alkaa ottaa vastaan ehdokkuuksia varhain helmikuun alussa, ja Kimin seuraaja nimetään huhtikuun puoleenväliin mennessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    2. 2

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot

    3. 3

      Näille 60–70-vuotiaille on aina töitä Suomessa: ”He voivat laskuttaa mitä vaan”

    4. 4

      Tanskalaiskonserni ostaa osan konkurssiin menneestä lelujättiläisestä

    5. 5

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    6. 6

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    7. 7

      Donald Trump peruu delegaationsa osallistumisen Maailman talousfoorumiin

    8. 8

      Palkka jopa 5000–7000 e/kk ja kysyntää riittää – Tee testi: olisiko sinusta koodariksi?

    9. 9

      Verkkokauppa.com antoi tulosvaroituksen – yhtenä syynä hintakilpailun kiristyminen

    10. 10

      Kaivosteollisuus uskoo kaivosveron tulevan – ”Olisi hyvä, että olisi ensin jotain verotettavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    2. 2

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    3. 3

      Käteinen raha loppumassa Ilomantsissa – pitäjän ainoassa pankki­automaatissa aivan käsittämätön tukos

    4. 4

      Asiantuntijoilta arvio synkästä väestöennusteesta: Näin paljon eläkemaksut nousevat

    5. 5

      Verkkokauppa.com antoi tulosvaroituksen – yhtenä syynä hintakilpailun kiristyminen

    6. 6

      Tutkijan mukaan hyvinvointivaltio jarruttaa naisia – Perheen ja uran yhdistävä Annica hämmästyi: ”Tämä on todella hyvä diili”

    7. 7

      HS-mielipide: Pikavipit syöksivät nuoren miehen syvemmälle huumehelvettiin – isä syyttää firmoja moraalittomasta rahanjaosta

    8. 8

      Donald Trump peruu delegaationsa osallistumisen Maailman talousfoorumiin

    9. 9

      Taas tyly arvio kolmekymppisten tulevaisuudesta: ”Mitään jättiperintöjä ei ole tulossa”

    10. 10

      Kiistelty yhdysvaltalaisfirma myy ikäihmisille nuorta verta suoneen – väittää nuoruudenlähteeksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Katso kuulutko häviäjien ikäryhmään – karu havainto kolmekymppisten tienaamisesta

    2. 2

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    3. 3

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    4. 4

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    5. 5

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    6. 6

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    7. 7

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    8. 8

      Kaj, 66, nostaa täyttä eläkettä – ja tekee bisnestä liki puoli miljoonaa vuodessa

    9. 9

      7 000 euron palkkaa nauttinut mies menetti työnsä ja turvautui pikavippeihin – kohta niskassa oli lähes 200 000 euron velka

    10. 10

      Nyt puhuvat köyhtyvät kolmekymppiset: ”Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin”

    11. Näytä lisää