Kolmekymppiset Y-sukupolven edustajat lähtivät tekemään vihersisustamisesta bisnestä – ”Rahan merkitys ei ole niin vallitseva kuin vanhemmalla sukupolvella” - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kadotetuksi sanotun sukupolven Mikko ja Oula kertovat unelmiensa työpaikasta – ”Ajattelimme aluksi, että ei ikinä”

Vihersisustuksen asiantuntija InnoGreen on kolmen Y-sukupolvea edustavan miehen yritys. Perustajat ovat rakentaneet yrityksen, jonka avulla he voivat vaikuttaa esimerkiksi sademetsien suojeluun.

12.1.2019 8:05

Helsingin Konalassa sijaitsevan toimistorakennuksen alakerrassa on vastassa erilaisia viherkasveja ja yläkerrassa terraarioita. Yhden lasin takaa vieraita tarkastelee suurehko lintuhämähäkki, eli tarantella.

InnoGreen on vihersisustukseen erikoistunut yritys. Käytännössä yritys toimittaa päätuotettaan viherseinää ja viherkasveja sekä näiden huoltoa esimerkiksi toimistotiloihin ja kauppakeskuksiin.

Yllä olevalla videolla InnoGreen-yrittäjät Oula Harjula ja Mikko Sonninen kertovat ajatuksiaan työstä ja Y-sukupolven suhtautumisesta työhön.

Toimitusjohtaja Oula Harjula ja luova johtaja Mikko Sonninen ovat Y-sukupolven edustajia. Harjula on syntynyt 1980-luvun puolivälissä ja Sonninen vuonna 1988. Kummatkin olivat alun perin mukana perustamassa Green House Effect Oy:tä kesäkuussa 2011. Reilua kolmea vuotta myöhemmin yritys osti alan silloisen markkinajohtajan InnoGreenin liiketoiminnan.

Y-sukupolven tulokehitys on pysähtynyt monessa länsimaassa. Asiasta kirjoittaa Ilta-Sanomien Timo Paunonen kommentissaan. Suomeen vuonna 1991 iskeneen laman jälkeen alle 35-vuotiaiden elintaso ei ole noussut edeltävien sukupolvien tapaan. Vanhemmilla ikäluokilla nousu on kuitenkin jatkunut.

Vuonna 2008 Y-sukupolvi kohtasi toisen suuren vastoinkäymisen, maailmanlaajuisen finanssikriisin ja taantuman. Tulevaisuudessa epävarmuudelle ei näy loppua.

Tiedot vetävät toimitusjohtaja Oula Harjulan mietteliääksi, mutta epätoivosta ei näy merkkejä.

– Kyse on varmaan osittain myös siitä, että ehkä rahan merkitys ei ole niin vallitseva kuin vanhemmalla sukupolvella. Nuoremmista en osaa sanoa. Muut asiat, kuten ympäristö, kestävä kehitys, elämänlaatu, matkustelu ovat tärkeitä.

InnoGreenin Oula Harjulan ja Mikko Sonnisen mukaan Y-sukupolven työntekijöille raha ei ole tärkein tavoite.­

Mikko Sonninen on samaa mieltä. Vastaavaan tulokseen on päätynyt myös muun muassa Studentwork vuonna 2017 julkaistussa tutkimuksessa, jonka mukaan nuorille tärkeimpiä asioita työelämässä ovat työn eettisyys ja hyvä porukka sekä työn yhteys suuriin tavoitteisiin.

– Täytin itse 30 vuotta viime kesänä. Olen ollut valmistelemassa ja pyörittämässä yritystä noin kahdeksan vuotta. Olen varmaan elänyt siinä mielessä osittain kuplassa. Tietysti sen huomaa omasta ikäluokasta, että porukka hakee paikkaansa aika pitkään. Se ei ole välttämättä aivan niin suoraviivaista. Joko ei ole ollut töitä tai ei oikeanlaisia töitä, Sonninen kertoo.

Oikeanlaiset työt vastaavat nuorten yrittäjien mukaan työntekijöiden eettisiä arvoja ja tukevat unelmien toteuttamista.

Yrittäjinä Harjula, Sonninen ja kolmas perustaja Jaakko Pesonen ovat joutuneet ottamaan vuosien varrella ja etenkin yrityksen alkutaipaleella suuriakin riskejä. Kun InnoGreenin omistajat ehdottivat silloista Green House Effectiä pyörittäneelle kolmikolle liiketoiminnan ostamista, yrityksessä oli kolmen perustajan lisäksi vain yksi työntekijä. Liikevaihto oli noin 300 000 euroa.

– Hintapyyntö oli aluksi suunnilleen kaksi kertaa meidän liikevaihtomme. Ajattelimme, että ei ikinä. Nauroimme ehdotukselle, mutta jatkoimme keskusteluja. Lokakuussa 2014 päädyimme ostamaan. Neljän hengen firmasta tulikin 20 hengen yritys. Se vaati kyllä luottoa alaan, Harjula muistelee.

Vuoden 2018 loppuun mennessä InnoGreenin lahjoituksilla on suojeltu miljoona neliötä sademetsää, kertovat Oula Harjula ja Mikko Sonninen.­

Nykyään InnoGreenin liikevaihto on noin 2,8 miljoonaa euroa. Kasvu on tuonut yrittäjien mukaan malttia, sillä nykyään tarpeettomat riskit koskisivat myös työntekijöitä.

Y-sukupolvea koskevassa keskustelussa kysymys epävarmuudesta nousee esiin esimerkiksi pätkätöiden kautta. Työurat ovat sirpaleisempia kuin edeltävillä sukupolvilla.

– Kyllä varmasti lamalla ja laman aiheuttamalla lamaantumisella on ollut merkitystä niissä perheissä, joissa lama on iskenyt rajusti. Ehkä se saatu esimerkki työttömyydestä on voinut ohjata omaa valintaa työelämässä, Harjula pohtii.

InnoGreenin toimisto- ja neuvottelutiloissa perustajien mielenkiinnonkohteet nousevat selvästi esiin. Mikko Sonninen esittelee innokkaasti toimistohuoneessa olevaa terraariota. Sisällä asustelee Setä Sininen, 12-vuotias myrkkynuolisammakko. Setä Sinisen työnkuva on selvä. Se syö toimistoon eksyneet banaanikärpäset.

Yksi InnoGreenin toimiston lemmikeistä on myrkkynuolisammakko Setä Sininen. Luontoarvot ovat yrityksen perustajille tärkeitä.­

Sonninen ja Harjula kertovat, että InnoGreenin tavoitteena on ollut alusta lähtien saada aikaan sellainen yritys, joka näyttää perustajiltaan. Tavoitteiden luettelo on selkeä: luonto, vastuullisuus, hyvät tyypit ja mahdollisimman vähän ikäviä puolia. Ulkopuolisen silmin tilat kertovat ainakin jonkinasteisesta onnistumisesta.

Neuvotteluhuoneessa työn jäljet näkyvät. Paikka on kotoisa ja pöydällä on sekalaisia suunnitelmia, papereita ja kaksi PlayStation-ohjainta.

Luonto nousee Harjulan ja Sonnisen vastauksissa esiin kerta toisensa jälkeen. Luontoarvojen tuominen työpaikoille ja esimerkiksi kauppakeskuksiin vaikuttaa yrittäjien puheiden perusteella tärkeältä asialta – siltä eettiseltä punaiselta langalta, jota Y-sukupolvi vaikuttaa etsivän.

InnoGreen tukee sademetsiä niin, että jokainen myyty kasviseinäneliö suojelee noin 1 000 neliötä sademetsää. Vuoden 2018 lopussa suojeltua sademetsää oli miljoona neliötä.

– Luin ennen trooppista metsäekologiaa. Olen miettinyt, että olisinko ikinä niiden töiden avulla pystynyt suojelemaan näin paljon sademetsiä, Sonninen toteaa.

Kun Sonninen puhuu, takana olevassa terraariossa, jossakin kasvien kätköissä, luikertelee Kari-niminen käärme, Madagaskarin puuboa. Luonto on tosiaan lähellä.

Luontoarvoista muistuttavat InnoGreenin tiloissa erilaiset terraariot.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?