Matkustajamäärä nousi VR:n kaukoliikenteessä – yli 13 miljoonaa junamatkaa

Julkaistu:

Matkustajamäärä VR:n kotimaan kaukoliikenteessä nousi viime vuonna 5 prosenttia toissa vuodesta. VR:n mukaan kaukoliikenteen junissa tehtiin yli 13 miljoonaa matkaa.
VR kertoo ottavansa kuluvana vuonna käyttöön 20 uutta päivävaunua, joiden myötä saadaan 2 200 asiakaspaikkaa lisää. Yhtiö uskoo, että junamatkustuksen suosio kasvaa edelleen.

VR:n mukaan junamatkustuksen tulevaisuuteen vaikuttaa kuitenkin rataverkon kunto.

– Junamatkustuksen tulevaisuuden kasvu edellyttää investointeja raiteisiin. Koko Suomen junaliikenteeseen merkittävästi vaikuttavien pääradan ja Helsingin alueen ratakapasiteetit ovat jo nyt äärirajoilla, joten ruuhkaisille rataosille ei ole mahdollista lisätä merkittävästi tarjontaa, sanoo VR:n matkustajaliikenteen johtaja Maisa Romanainen tiedotteessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    2. 2

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    3. 3

      55-vuotias mies vaihtoi duunarista pienyrittäjäksi – kieroili riskit pieniksi, lopulta sai ehdollista vankeutta

    4. 4

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    5. 5

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    6. 6

      Tilasto: Näin paljon sähkön siirtohinta on kallistunut sinun alueellasi – jopa 183 prosentin hinnannousu

    7. 7

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    8. 8

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    9. 9

      Näille 60–70-vuotiaille on aina töitä Suomessa: ”He voivat laskuttaa mitä vaan”

    10. 10

      Palta: Lennonjohtoon työsulku

    11. Näytä lisää

      Donald Trump peruu delegaationsa osallistumisen Maailman talousfoorumiin

    9. 9

      Tanskalaiskonserni ostaa osan konkurssiin menneestä lelujättiläisestä

    10. 10

      Näille 60–70-vuotiaille on aina töitä Suomessa: ”He voivat laskuttaa mitä vaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    2. 2

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    3. 3

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    4. 4

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    5. 5

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    6. 6

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    7. 7

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    8. 8

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    9. 9

      7 000 euron palkkaa nauttinut mies menetti työnsä ja turvautui pikavippeihin – kohta niskassa oli lähes 200 000 euron velka

    10. 10

      Nyt puhuvat köyhtyvät kolmekymppiset: ”Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin”

    11. Näytä lisää