Hypo varoittaa: Suomen nousukausi on ohi – ”Aiempaa pienemmät iskut voivat suistaa taantumaan”

Julkaistu:

Nousukausi on Suomessa ohi ja talouskasvu hiipumassa, arvioi Hypoteekkiyhdistys talouskatsauksessaan.
Talouskasvun hiipuminen lisää vaalien jälkeen valittavan uuden hallituksen haasteita. Hallitusohjelmassa pitäisi Hypoteekkiyhdistyksen (Hypon) mukaan puuttua ainakin työllisyyteen, soteen ja kaupungistumiseen.

Suomen talouskasvu on aikaisempaa enemmän kuluttajavetoista, kun rakentaminen tasaantuu ja vienti kärsii globaalin investointi-innon laantumisesta.

– Kitsas kasvu tarkoittaa, että aiempaa pienemmät iskut voivat suistaa Suomen taantumaan, Hypon tiedotteessa todetaan. Seuraava taantuma tulee todennäköisesti tartuntana rajojen ulkopuolelta. Esimerkiksi Kiinan ja Yhdysvaltain laajentuvalla kauppasodalla voisi olla arvaamattomia vaikutuksia.

Taantuma ei Hypon mukaan ”vielä kolkuta ovella, mutta hälytysvalmiutta on nostettava”. Todennäköisempää Hypon mukaan on, että Suomen kasvu vain hidastuu kituliaalle tasolle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kasvukauden tunnelmista saadaan nauttia vielä vuoden ajan, kun nousukausi näkyy arjessa parempina palkkoina, kohenevana työllisyytenä ja matalina lainakorkoina, vaikka nopein talouskasvu on jäämässä taakse.

Hypo ennustaa Suomen kansantalouden kasvavan sekä tänä että ensi vuonna 1,5 prosenttia, kun viime vuonna talouden arvioidaan kasvaneen 2,5 prosenttia. Ennustetta on laskettu, sillä heinäkuussa Hypo ennakoi kuluvan vuoden talouskasvuksi 2,0 prosenttia.

Viennin ennakoidaan kasvavan tänä vuonna 2,5 prosenttia ja ensi vuonna 3,5 prosenttia. Työttömyys laskee tänä vuonna 7,0 prosenttiin ja ensi vuonna edelleen 6,5 prosenttiin.

Hintakehitys on edelleen hillittyä. Inflaatio pysyttelee sekä tänä että ensi vuonna 1,5 prosentissa, Hypo ennustaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    2. 2

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    3. 3

      55-vuotias mies vaihtoi duunarista pienyrittäjäksi – kieroili riskit pieniksi, lopulta sai ehdollista vankeutta

    4. 4

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    5. 5

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    6. 6

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    7. 7

      Monetra Oulun yt-neuvottelut päätökseen, irtisanomisten määrä ei vielä selvillä

    8. 8

      Tilasto: Näin paljon sähkön siirtohinta on kallistunut sinun alueellasi – jopa 183 prosentin hinnannousu

    9. 9

      Asiantuntijoilta arvio synkästä väestöennusteesta: Näin paljon eläkemaksut nousevat

    10. 10

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    2. 2

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    3. 3

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    4. 4

      55-vuotias mies vaihtoi duunarista pienyrittäjäksi – kieroili riskit pieniksi, lopulta sai ehdollista vankeutta

    5. 5

      Tilasto: Näin paljon sähkön siirtohinta on kallistunut sinun alueellasi – jopa 183 prosentin hinnannousu

    6. 6

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    7. 7

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    8. 8

      Donald Trump peruu delegaationsa osallistumisen Maailman talousfoorumiin

    9. 9

      Tanskalaiskonserni ostaa osan konkurssiin menneestä lelujättiläisestä

    10. 10

      Näille 60–70-vuotiaille on aina töitä Suomessa: ”He voivat laskuttaa mitä vaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    2. 2

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    3. 3

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    4. 4

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    5. 5

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    6. 6

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    7. 7

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    8. 8

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    9. 9

      7 000 euron palkkaa nauttinut mies menetti työnsä ja turvautui pikavippeihin – kohta niskassa oli lähes 200 000 euron velka

    10. 10

      Nyt puhuvat köyhtyvät kolmekymppiset: ”Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin”

    11. Näytä lisää