Kommentti: Karu havainto kolmekymppisten tienaamisesta – katso, kuulutko ikäryhmään, joka häviää eläkeläisille - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kommentti: Karu havainto kolmekymppisten tienaamisesta – katso, kuulutko ikäryhmään, joka häviää eläkeläisille

Julkaistu: 11.1.2019 6:55

Tilastot paljastavat sukupolvien välisen tulonjakotaistelun voittajat. 1990-luvun dramaattinen käänne ei ehkä oikene enää koskaan, kirjoittaa pääkirjoitustoimittaja Timo Paunonen.

Kuulutko Y-sukupolveen?

Eli olet syntynyt 1980–1995.

Huono homma. Y-sukupolven tulokehitys on monissa länsimaissa pysähtynyt tai taantunut muihin verrattuna. Viime päivinä on keskusteltu paljon Helsingin Sanomien köyhyysartikkelista (6.1.). Artikkeli paljasti köyhyyden monet tasot. Köyhä ei ole aina työtön, sairas tai syrjäytynyt, joka elää yhteiskunnan tukiverkoston varassa.

Työssä käyväkin voi olla köyhä, jos tienestit eivät riitä vuokraan ja ruokaan, ja heitä on paljon. Kaikki köyhät eivät asu siltojen alla, vaan keskuudessamme.

Köyhyyttä voi lähestyä myös sukupolvien välisen tulokehityksen kautta.

Vuoteen 1990 saakka kaikki meni Suomessa hyvin. Seuraava sukupolvi tienasi aina edellistä enemmän. Hyvinvointivaltio kehittyi ja vaurastui, sukupolvi sukupolvelta. Suomen Pankin tutkijoiden, Petri Mäki-Fräntin ja Helvi Kinnusen muutaman vuoden takainen analyysi Pitkittynyt taantuma heikentää nuorten sukupolvien asemaa Suomessa (2016) paljastaa, että 35–45-vuotiaiden ja eläkeläisten tulot kaksinkertaistuivat 1970- ja 1980-luvuilla verrattuna 1960-lukuun. Myös alle 24-vuotiaiden tulot nousivat puolella. Rahaa tuli ja sitä käytettiin, autoihin, matkoihin, asuntoihin, huvituksiin, kesämökkeihin ja harrastuksiin.

Kaikki sukupolvet hyötyivät talouskasvun hedelmistä.

Sitten tuli kylmä syys 1991: lama.

Laman runtelemia helsinkiläisiä leipäjonossa vuonna 1995.

Pörssikurssien kaikkivoipaisuuteen uskonut kasinotalous romahti veronmaksajien syliin, pankkikriisi kaatoi pankkeja ja yrityksiä, työttömyys karkasi hurjiin lukuihin ja moni teki henkilökohtaisen konkurssin – loppuiäkseen.

Sukupolvien välinen tulonjakovertailu heitti häränpyllyä, ja nuoret alkoivat jäädä kelkasta. 1990-luvun laman aikana ja sen jälkeen alle 35-vuotiaiden elintaso ei enää noussutkaan entiseen malliin. Sen sijaan vanhemmilla sukupolvilla tulokehitys jatkui edelleen nousevalla uralla – lamasta huolimatta. Merkittävin nousu on kaikkein vanhimmilla ikäluokilla: 65–74-vuotiailla. Heillä käytettävissä olevien tulojen määrä on selkeästi edeltävää sukupolvea korkeampi.

SKOP-pankin haltuunotto oli pankkikriisin tärkeimpiä hetkiä vuonna 1991.

Yli 65-vuotiaiden tulot ylittävät alle 24-vuotiaiden kotitalouksien tason jaksolla 1990–2013. Eläkeikäisten keskitulo on itse asiassa suunnilleen yhtä suuri kuin parhaassa työiässä olevilla alle 35-vuotiailla.

Vielä 1960-luvulla tilanne oli tyystin toisinpäin.

Työssä käyvä ikäluokka tienasi takuuvarmasti kaksi kertaa niin paljon kuin eläkeläinen.

Mäki-Fräntin ja Kinnusen tilastojen perusteella voi päätyä karuun johtopäätökseen: 25–34-vuotiaiden tulokehitys on polkenut paikallaan samalla kun eläkeikäisten tulot ovat kasvaneet. Nuorten taloudellinen asema suhteessa vanhempiin ikäluokkiin on heikentynyt.

Eläkeläisten tulojen kasvu johtuu pitkälti suomalaisen työeläkejärjestelmän ”kypsymisestä”. Kun eläkkeelle jääneiden työurat ovat olleet aikaisempaa ehjempiä ja pidempiä, entistä harvempi eläkeläinen jää kansaneläkkeen tai takuueläkkeen varaan. Eläkeläisten keskitulojen kasvussa on siis pitkälti kysymys juuri eläkeläisköyhyyden vähenemisestä – joka sinänsä on hyvä asia.

Petri Mäki-Fräntin mukaan sukupolvien välisen tulonjaon kehitystä selittävät osaltaan myös eräät sinänsä positiiviset kehityskulut:

– Opiskeluajat ovat pidentyneet ja 1990-luvun alkuun verrattuna yhä useampi nuori yleensä opiskelee. Nuorisoköyhyys on siis entistä enemmän väliaikaista opiskelijaköyhyyttä.

Ikäluokkien ja sukupolvien sisälläkin on eroja.

On äärettömän hyvätuloisia, mutta on myös todella pienipalkkaisia pätkätyön tekijöitä tai kokonaan työelämän ulkopuolelle syrjäytyneitä työttömiä. Toisaalta heikentynyt työmarkkinatilannekin näyttää koskevan vain osaa nuorista aikuisista. Mäki-Fräntin mukaan ikäluokkien työllisyystilanne reagoi suhdannetilanteeseen tyypillisesti vanhempia ikäluokkia voimakkaammin: rekrytoinnit vähenevät, jolloin ensimmäisen työpaikan saanti vaikeutuu. Toisaalta nuorissa on enemmän määräaikaisia, jotka on helpompi irtisanoa, kun näkymät heikkenevät. Työmarkkinoille kiinnittyminen siis vaikeutuu entisestään. Toimeentulovaikeudet ovat viime vuosina kasvaneet juuri nuorilla miehillä.

Monet noin 30-vuotiaat ovat tottuneet lapsesta asti käymään kirpputoreilla.

Erityisen hankalaksi asian tekee myös se, että 2008 iskenyt globaali finanssikriisi piti Suomea taantumassa kohtalokkaan kauan. Kestävälle kasvu-uralle päästiin myöhään, ja jos ensi vuonna talouskasvu hiipuu, se ei ainakaan paranna nuorempien sukupolvien asemaa tulokehityksessä. Y-sukupolvesta voidaan kohta puhua kadotettuna sukupolvena – ellei se jo ole sitä.

Merkkejä tilanteen paranemisesta ei ole. Erityisen hurjaksi tilanteen tekee se, että sukupolven köyhtymisellä on laajakantoiset seuraukset sekä nuorelle itselleen että yhteiskunnalle. Kuka maksaa tulevat eläkkeet? Sukupolvien tulonjakoa katsellessa ei tarvitse ihmetellä, miksi Suomeen ei synny vauvoja. Epävarmuus tulevaisuudesta ei ole omiaan täyttämään pirtin nurkassa odottavaa kehtoa.

Poliitikot ovat innostuneet ennen vaaleja huolehtimaan eriarvoistumisesta.

Kauhistellaan nuorten työttömyyttä, alueellista eriarvoistumista ja tuloeroja, ja tämä kaikki on ihan oikein: nämähän kuuluvat poliitikkojen huolenaiheisiin.

Mäki-Fräntin ja Kinnusen analyysi kannattaa lukea huolella, koska siitä paljastuu se, minkä poliitikot usein unohtavat. Sukupolvien väliset tuloerot ovat pitkän kehityksen tulosta. Seurausta laman jälkeistä rakenteellisesta vääristymästä, jota ei ole saatu korjattua – eikä saada korjattua, ellei tehdä valtavia tulonsiirtoja vanhemmilta ikäluokilta nuoremmille.

Siihen kukaan tuskin on valmis.

Eikä siihen ole toisaalta varaakaan.

Mies ja nainen oluineen Helsingissä vuonna 2015.

Vielä 1960-luvulla, siis silloin kun rahaa tuli ovista ja ikkunoista, alle 25-vuotiaat haastoivat vanhempia vasemmistolaisuudella ja radikalismilla. Ideologiat katosivat, muurit murtuivat, radikalismi ja punaisuus kuihtuivat rauhanmerkiksi Erkki Tuomiojan takkiin ja markkinatalousjärjestelmän tarjoamaan vaurastumiseen kesämökkeineen ja autoineen.

Uutta nuorisokapinaa ei ole tulossa, eikä se ole odottamassa nurkan takanakaan. Sitä ei nimittäin ole. Tuore Taloustutkimuksen selvitys itse asiassa osoittaa, että juuri Y-ikäluokka on tyytyväistä. Tästä voisi tietysti päätellä, että rahalla ei ole merkitystä; kuluttaminen ei ole kaikki kaikessa ja ympäristöäkin pitää säästää.

Y-sukupolven elämisen arvot ovat toiset, ja tässä arvojen tärkeysjärjestyksessä työ ja tienaaminen eivät ole ykkösenä.

Tai ehkä totuus piilee erään Y-sukupolveen kuuluvan viiltävässä analyysissä:

Kun on asuntolainaa, ei ole varaa kapinoida.

Kuulutko 1980–1995 syntyneeseen Y-sukupolveen? Oletko tyytyväinen elämääsi ja tulotasoosi? Kerro meille tilanteestasi: uutiset@iltasanomat.fi tai ota kantaa kommenttikentässä!

Lisää aiheesta