Katso, kuulutko sinä pienituloisten joukkoon – määrä nousi edellisvuonna Suomessa

Julkaistu:

Pienituloisiin kotitalouksiin kuuluvia henkilöitä oli vuonna 2017 Suomessa 654 000.
Pienituloisten määrä Suomessa nousi vuonna 2017. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 654 000 suomalaista eli pienituloiseksi laskettavassa kotitaloudessa.

Vuonna 2016 pienituloisiin kotitalouksiin kuului 623 000 henkilöä. Se oli pienin määrä viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Pienituloiseksi lasketaan ne kotitaloudet, joiden tulot ovat alle 60 prosenttia mediaanitulosta. Mediaanitulo saadaan, kun kaikkien kotitalouksien nettotulot pannaan suuruusjärjestykseen ja otetaan niistä keskimmäinen.

Pienituloisuuden raja oli vuonna 2017 yhden hengen taloudessa 14 750 euroa vuodessa eli noin 1 230 euroa kuukaudessa. Pienituloisuuteen vaikuttavat kuitenkin koko talouden koko ja tulot.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Alla olevalla laskurilla voit katsoa, onko sinun kotitaloutesi pienituloinen. Syötä laskuriin koko talouden nettotulot, eli verojen jälkeen käteen jäävät tulot.

Jos laskuri ei näy alla, näet sen täältä.



Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntaina laajan selvityksen siitä, millaista on on elää vähävaraisena. Lehden saamat vastaukset yllättivät jopa köyhyystutkijat, niin paljon vihaa ja itsetuhoisuutta niistä ilmeni.

– Näyttää siltä, että Suomessa osalla ihmisistä elämänlaatu on huonompi kuin Afrikan köyhimmissä maissa keskimäärin, köyhyystutkija Sakari Kainulainen Diakonia-ammattikorkeakoulusta sanoi HS:lle.

Ilta-Sanomat totesi sunnuntain pääkirjoituksessaan, että niukkuuskysely antaa kevään eduskuntavaaleihin valmistautuville poliitikoille ajattelemisen aihetta.

– Se näyttää, että köyhyys ilmenee hyvin monella eri tavalla. Että työtätekevä ihminen voi ajautua köyhyyteen ja syvään epätoivoon. Ihmisten antamat vastaukset ovat raju kuvaus siitä Suomesta, jonka piti olla maailman onnellisin maa. Näitä ihmisiä ei voi jättää oman onnensa varaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    2. 2

      Konkurssiin menneet BR-lelut ja Toys R’Us aloittavat tyhjennysmyynnin Suomessa – nämä myymälät ovat vielä auki

    3. 3

      Fazerin Oulun leipomon työntekijät marssivat ulos työ­paikalta vasta­lauseena sulkemis­aikeille

    4. 4

      Kansainväliseltä valuuttarahastolta tyly arvio: Suomen vienti onnahtelee, luotonanto kiristyy

    5. 5

      Miksi naiset eivät etene uralla? Tutkija pitää hyvinvointivaltiota suurimpana ongelmana

    6. 6

      Kyykyttämistä, turhia tehtäviä, palkattomia ylitöitä... Lukijat kertovat: Tällaisia ovat karmeimmat pomot

    7. 7

      Moni ravintola tarjoaa ”piikkiä auki” – vaatimuksena pelkkä henkilökortti: ”Bailaa nyt, maksa myöhemmin”

    8. 8

      Orklan ostotarjouksen hyväksynyt 98 prosenttia Kotipizzan osakkaista

    9. 9

      Jan Hurrin kommentti: Euroalue tärveli 10 vuotta ja kokonaisen sukupolven – vyönkiristykset johtivat populismin nousuun

    10. 10

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    2. 2

      Konkurssiin menneet BR-lelut ja Toys R’Us aloittavat tyhjennysmyynnin Suomessa – nämä myymälät ovat vielä auki

    3. 3

      Moni ravintola tarjoaa ”piikkiä auki” – vaatimuksena pelkkä henkilökortti: ”Bailaa nyt, maksa myöhemmin”

    4. 4

      Kommentti: Theresa Mayn saama rökitys otettiin markkinoilla vastaan riemulla – punta vahvistui heti

    5. 5

      Kyykyttämistä, turhia tehtäviä, palkattomia ylitöitä... Lukijat kertovat: Tällaisia ovat karmeimmat pomot

    6. 6

      Jan Hurrin kommentti: Euroalue tärveli 10 vuotta ja kokonaisen sukupolven – vyönkiristykset johtivat populismin nousuun

    7. 7

      Miksi naiset eivät etene uralla? Tutkija pitää hyvinvointivaltiota suurimpana ongelmana

    8. 8

      Kansainväliseltä valuuttarahastolta tyly arvio: Suomen vienti onnahtelee, luotonanto kiristyy

    9. 9

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    10. 10

      Wahlroos pörssinoususta: ”Näyttää epäilyttävästi kuolleen kissan pompulta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Katso kuulutko häviäjien ikäryhmään – karu havainto kolmekymppisten tienaamisesta

    2. 2

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    3. 3

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    4. 4

      ”Järkkykorkeat” vuokrat saivat yrittäjän sulkemaan liikkeen – Katso, tästä kuinka kallis Helsinki on kauppiaalle

    5. 5

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    6. 6

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    7. 7

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    8. 8

      Myös OP alkaa periä maksuja ahkerilta käteisnostajilta

    9. 9

      Kaj, 66, nostaa täyttä eläkettä – ja tekee bisnestä liki puoli miljoonaa vuodessa

    10. 10

      Suomen ekonomien järjestämän luksusmatkan kuluista nousi haloo Ruotsissa – ”Olimme täysin suomalaisten otteessa”

    11. Näytä lisää