Kokenut asianajaja antaa neuvon, jolla välttää perintöriidat ja mahdollisesti säästää sievoisesti rahaa

Julkaistu:

Monet ikääntyneet pariskunnat ovat tänä päivänä huolissaan omaisuutensa kohtalosta.
Lahtelainen asianajaja Paula Kurki-Suonio on tehnyt vuosikymmeniä testamentteja ja perinnönjakoja. Kokeneen juristin neuvo on:

– Testamentti on järkevä tehdä hyvissä ajoin ja sitä on tarvittaessa päivitettävä.

– Hyvin tehty testamentti on paras tapa välttää riitoja, Kurki-Suonio sanoo.

Testamenttiin kannattaa merkitä osakkaiden saamat mahdolliset ennakkoperinnöt. Jos joku osakkaista on saanut enemmän kuin toinen, niin tieto on hyvä olla kirjattuna.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Ennakkoperinnöillä on merkitystä omaisuuden lopullisessa jaossa, muistuttaa asianajaja.

Kurki-Suonio pitää tärkeänä, että kaikki, mitä elinaikana vanhemmat ovat lapsilleen jo jakaneet, kirjataan ylös. Hän korostaa omaisuuden todellisia rahallisia arvoja.

Vanhempien ja lasten väliset kaupat, joissa kauppahinta jätetään velaksi, eikä kauppaa ole tarkoituskaan maksaa, ovat ongelmallisia, samoin ovat alihintaiset omaisuuden luovutukset.

– Jos omaisuuden siirtoja ei ole tehty avoimesti oikeilla arvoilla, niin menneistä asioista lähtee helposti huhumylly ja siitä ei hyvää seuraa.


Kurki-Suonio pitää tärkeänä puolisoiden tekemän testamentin päivittämistä. Asiakirja on saatettu tehdä vuosikymmeniä sitten ja ajan kuluessa moni seikka on jo muuttunut.

– Ennakkoperintöjä on voitu antaa testamentin laatimisen jälkeen. Niistä on hyvä mainita testamentissa. Joku perillisistä on saanut muita kalliimman koulutuksen ja sekin on hyvä mainita.

– Testamentin päivitys on helppo tehdä, mutta sitä ei pidä tehdä omatoimisesti asiakirjan marginaaliin, vaan siellä missä testamenttikin on tehty - asianajotoimiston tai pankin lakimiehen luona.

Testamentin päivitystä koskevat samat muotoseikat kuin testamenttia yleensä. Kuten, että tarvitaan kaksi todistajaa, jotka ovat samanaikaisesti paikalla ja ovat esteettömiä todistamaan.

– Mahdollisen aiemmin tehdyn testamentin mitätöinti kannattaa tulkintariitojen välttämiseksi mainita, jos tehdään kokonaan uusi testamentti, asianajaja neuvoo.

Lue lisää: Yli sadan hehtaarin tilan omistavat Eila ja Timo keksivät tavan välttää turhat perintöriidat etukäteen

Pariskunnat tekevät yleensä keskinäisen testamentin. Sillä turvataan lesken asema.

Testamenttiin tulee kirjata, jos poiketaan lainmukaisesta perimisjärjestyksestä ja voidaan mainita jopa esineet, jotka halutaan jättää tietylle perilliselle.

– Mitä yksinkertaisempi testamentti on, niin sitä parempi. Poikkeukselliset määräykset on kuitenkin hyvä perustella.

– Jos kaikki on määrätty hyvin yksityiskohtaisesti, se voi olla rasite, koska vuosikymmenien saatossa asiat ovat voineet muuttua. Senkin vuoksi testamentin päivitys on tärkeä.

– Jos riidat johtavat pesänjakajalle tai jopa lakitupaan saakka, silloin alkavat kulut juosta. Laskut voivat nousta kymppitonneihin kun riitaa puidaan useammassa oikeusasteessa, varoittaa Kurki-Suonio.

Milloin on oikea aika tehdä testamentti on kysymys, joka askarruttaa. Nykyään jo melko nuoret parit teettävät testamentin.

– Parempi mitä aiemmin on liikkeellä. Hyvin tavallista on, että alle 50-vuotiaat teettävät testamentin.

– Toisaalta voi käydä niinkin, että viimeistä tahtoa kirjataan sairaalassa, kun elinpäiviä on vain muutama jäljellä. Olennaista on, että tekijä on testamentintekokelpoinen eli ymmärtää sen merkityksen, Kurki-Suonio kertoo.

Kun testamentti tehdään, niin nykyaikainen kansalainen tekee samalla yleensä muutkin edessä olevia vuosia koskevat asiakirjat kuntoon.

Usein laitetaan nimet testamentin lisäksi myös edunvalvontavaltakirjaan, hoitotahtoon ja päivitetään avioehtosopimus.

Keskinäinen testamentti voi antaa leskelle hallintaoikeuden kaikkeen omaisuuteen ja perillisten verotus on sen vuoksi vähäisempi.

Testamenttiin merkitään hyvin usein myös avio-oikeuden poissulkeminen, jolloin miniät ja vävyt eivät pääse pistämään lusikkaansa soppaan.

– Poissulkeminen ei ole mikään epäluottamuslause, mutta se voi olla hyvin tärkeä mainita. Itse ainakin suosittelen sitä, Kurki-Suonio huomauttaa.

Lue lisää: Savolaisen maatalon piirongin takaa löytyi yllättävä testamentti – veteraanin jättiomaisuus jakautui aivan uudella tavalla

Monet ikääntyneet pariskunnat ovat tänä päivänä huolissaan omaisuutensa kohtalosta sen vuoksi, että perillinen on ylivelkaantunut. Kurki-Suonion mukaan ilmiö on yleistynyt viime vuosina, mutta siitä on keskusteltu vähän.

Omaisuutta voi yrittää testamentilla suojata, jos perilliset ovat ylivelkaisia. Velkojat jäävät tietenkin nuolemaan näppejään, mutta varallisuus pysyy suvussa, kun ylivelkaantunut ei saakaan sitä.

– Omaisuus voidaan esimerkiksi siirtää yhden sukupolven ylitse seuraavalle eli suoraan lapsenlapsille. Rintaperillisen on kuitenkin ilmaistava, että hän ei vaadi lakiosaansa.

Kaikkea testamentillakaan ei pystytä hoitamaan. Joskus vanhemmat haluaisivat jättää rintaperillisen perinnöttä, koska välit ovat menneet. Perillisellä on oikeus lakiosaan, joka on puolet perintöosasta, ellei sitten ole jotain erityistä syytä, kuten perillisen loukkaava tai rikollinen käytös vanhempiaan kohtaan, jolloin voi menettää lakiosankin.

Monet pelkäävät testamentin laatimisen kustannuksia, varsinkin, kun uusperheissä on minun, sinun ja meidän lapsia ja asiat saattavat tuntua monimutkaisilta.

Niissä tilanteissa hyvin tehty testamentti on kuitenkin erityisen tärkeä.

Tonnilla saa tehdyksi vaativankin testamentin. Kurki-Suonion mukaan suuri osa laadittavista testamenteista maksaa noin 500 euroa.

– Tulevien riitojen kustannukset ovat todennäköisesti moninkertaiset ja hyvällä testamentilla voi välttää syvätkin erimielisyydet. Myös verotuksessa voi saada merkittäviä etuja.

– Sisarukset ovat saattaneet elää vuosikymmenet ilman erimielisyyksiä, mutta riidat omaisuuden jaossa erottavat heidät loppuelämäksi.

– Ja se riita voi käynnistyä vaikkapa kaappikellosta tai vaarin keinutuolista, esineistä, joiden taloudellinen arvo on mitätön, mutta tunnearvo mittaamaton.

Testamenttia Kurki-Suonio neuvoo säilyttämään turvallisessa paikassa. Perilliselle on hyvä kertoa, että testamentti on olemassa ja missä sitä säilytetään.

Pankit ovat luopumassa tallelokeroistaan ja monilla on jo nyt edessä ongelma, mihin asiakirjan laittaisi. Sen voi tallettaa kodin kassakaappiin, myös monet asianajotoimistot säilyttävät niitä.

Lue lisää: Vanha äiti keksi tehokkaan tavan näpäyttää törkeyksiä tehnyttä poikaansa – perintö sivu suun

Juttu on julkaistu alun perin vuonna 2018 IS:n erikoisjulkaisussa Kotisi aarteet.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    2. 2

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    3. 3

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    4. 4

      55-vuotias mies vaihtoi duunarista pienyrittäjäksi – kieroili riskit pieniksi, lopulta sai ehdollista vankeutta

    5. 5

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    6. 6

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    7. 7

      Tanskalaiskonserni ostaa osan konkurssiin menneestä lelujättiläisestä

    8. 8

      Tilasto: Näin paljon sähkön siirtohinta on kallistunut sinun alueellasi – jopa 183 prosentin hinnannousu

    9. 9

      Verkkokauppa.com antoi tulosvaroituksen – yhtenä syynä hintakilpailun kiristyminen

    10. 10

      Tällaisia eläkkeet ovat eri puolilla Suomea – katso, mikä on kuntasi keskieläke

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    2. 2

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    3. 3

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    4. 4

      55-vuotias mies vaihtoi duunarista pienyrittäjäksi – kieroili riskit pieniksi, lopulta sai ehdollista vankeutta

    5. 5

      Tilasto: Näin paljon sähkön siirtohinta on kallistunut sinun alueellasi – jopa 183 prosentin hinnannousu

    6. 6

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    7. 7

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    8. 8

      Donald Trump peruu delegaationsa osallistumisen Maailman talousfoorumiin

    9. 9

      Tanskalaiskonserni ostaa osan konkurssiin menneestä lelujättiläisestä

    10. 10

      Näille 60–70-vuotiaille on aina töitä Suomessa: ”He voivat laskuttaa mitä vaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    2. 2

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    3. 3

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    4. 4

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    5. 5

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    6. 6

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    7. 7

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    8. 8

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    9. 9

      7 000 euron palkkaa nauttinut mies menetti työnsä ja turvautui pikavippeihin – kohta niskassa oli lähes 200 000 euron velka

    10. 10

      Nyt puhuvat köyhtyvät kolmekymppiset: ”Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin”

    11. Näytä lisää