Tilastokeskus: Hallitus pääsi työllisyystavoitteeseen – työttömyysaste marraskuussa 6,2 prosenttia - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Tilastokeskus: Hallitus pääsi työllisyystavoitteeseen – työttömyysaste marraskuussa 6,2 prosenttia

Työttömyys on jatkanut laskuaan lokakuussa, kertoo Tilastokeskus. Työttömyysaste oli marraskuussa 6,2 prosenttia eli 0,9 prosenttiyksikköä alempi kuin vuotta aiemmin.

Pääministeri Juha Sipilä hallituksen tavoitteena oli nostaa kausitasoitettu työllisyysaste 72 prosenttiin kuluvalla hallituskaudella.­

21.12.2018 9:15 | Päivitetty 2.1.2019 10:56

Kausivaihtelusta tasoitettu työttömyysasteen trendi oli marraskuussa 7,1 prosenttia.

Miesten työttömyysaste laski 0,7 prosenttiyksikköä 7,1 prosenttiin ja naisten 1,1 prosenttiyksikköä 5,2 prosenttiin. Työllisiä oli yhteensä hieman yli 2,5 miljoonaa.

Työttömiä oli marraskuussa 168 000, mikä on 22 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömiä miehiä oli yhteensä 101 000 ja naisia 67 000.

Työllisyysasteen kohoamista hallituksen tavoitteeseen on edesauttanut se, että työvoiman ulkopuolella olevan väestön määrä on supistunut. Työllisyysaste lasketaan siten, mikä on töissä olevien määrä verrattuna kaikkien työikäisten määrään.

Työvoiman ulkopuolella oli marraskuussa runsaat 1,4 miljoonaa henkilöä. Työvoiman ulkopuolella ovat muun muassa opiskelijat.

Työllisyysaste eli työllisten osuus 15–64 -vuotiaista oli marraskuussa 71,5 prosenttia, kun se viime vuoden marraskuussa oli 70,4 prosenttia.

Kausivaihtelusta tasoitettu työllisyysasteen trendi oli 72 prosenttia. Hallituksen tavoitteena oli nostaa kausitasoitettu työllisyysaste 72 prosenttiin kuluvalla hallituskaudella.

Työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoittautuneiden määrä pieneni eniten Pirkanmaalla, Pohjanmaalla ja Kaakkois-Suomessa. Alle 25-vuotiaiden työttömyys hellitti 4000 henkilöllä.

Marraskuussa työ- ja elinkeinotoimistoihin oli ilmoitettu 50000 avointa työpaikkaa eli 4000 enemmän kuin vuosi sitten.

Tilastokeskuksen ja TEM:n luvut poikkeavat toisistaan erilaisen mittaustavan vuoksi. Tilastokeskuksen luvut ovat kansainvälisesti vertailukelpoisia.

Päivitys kello 11.59: Juttua täydennetty STT:n tiedoilla.

Korjaus 2.1.2019 kello 10.56: Korjattu virheellinen tieto, jonka mukaan työttömien ohella työvoiman ulkopuolella ovat muun muassa opiskelijat. Työttömät eivät ole työvoiman ulkopuolella, vaan he kuuluvat työvoimaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?