Perinteiset veron­palautukset tulivat viimeistä kertaa – asian­tuntija kertoo, mitä rahalla kannattaa tehdä

Julkaistu:

Veronpalautusta saa tiistaina lähes 3,6 miljoonaa suomalaista. Heistä liki miljoonan kohdalla palautuksen suuruus on jopa yli tuhat euroa.
Veronpalautuksia maksetaan tiistaina yhteensä 2,9 miljardia euroa. Potti on tänä vuonna tavanomaista suurempi – lähes 13 prosenttia suurempi kuin vuotta aikaisemmin.

Esimerkiksi tällä haavaa jopa 984 000 suomalaista saa yli tuhat euroa veronpalautusta. Siinä on jo summa, jonka kohdalla kannattaa käyttää harkintaa.

Olisiko raha vaikkapa syytä säästää tai sijoittaa? Vai pitäisikö se törsätä suoraan jouluostoksiin?

Nordnetin talousasiantuntijan Martin Paasin mukaan suurin osa suomalaisista vaikuttaisi kallistuvan jälkimmäisen vaihtoehdon kannalle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Kyllä suomalaiset pääsääntöisesti näyttäisivät kuluttavan veronpalautukset jouluostoksiin. Nordnetin keräämästä datasta ei ainakaan erotu, että sijoittajakäyttäytyminen merkittävästi lisääntyisi veronpalautusten yhteydessä.

– Toisaalta kannattaa muistaa, että kaupankäyntiin rahoitusmarkkinoilla vaikuttavat usein muut seikat kuin se, saavatko ihmiset jonakin tiettynä päivänä rahaa tililleen, Paasi lisää.

Paasin mukaan tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö veronpalautusten maksupäivä olisi otollinen tilaisuus ryhtyä kuukausisäästäjäksi.

– Jos tuhatkin euroa saa palautusta, kannattaisi se empimättä sijoittaa kustannustehokkaisiin osakerahastoihin, esimerkiksi ETF-rahastoon. Toinen varteenotettava vaihtoehto olisi esimerkiksi siivota kulutusluotot pois, mikäli sellaisia on maksettavana.
  • Katso jutun alusta videolta, miten IS:n haastattelemat suomalaiset aikovat veronpalautusrahat käyttää
”Pakkosäästäminen” veroprosentin avulla päättyy ensi vuonna

Tämä vuosi on viimeinen, kun veronpalautukset maksetaan kaikille yhtäaikaisesti joulukuussa. Verolakiin tehty uudistus nimittäin muuttaa palautusten ajankohdan ensi vuonna.
Verotus päättyy jo kesäkuussa niiden osalta, jotka eivät tee korjauksia esitäytettyyn veroilmoitukseen. Heille palautukset tai jäännösverot tulevat maksuun jo elokuun alussa. Verohallinnon arviolta tähän joukkoon kuuluu 85 prosenttia suomalaisista.

Kerta niin ikään on viimeinen, kun palautukset ovat tuntuvia ja jälkiverot suuria. Tammikuussa 2019 otetaan käyttöön tulorekisteri, jonka uskotaan lisäävän verotuksen osumatarkkuutta ja vähentävän veroprosentilla kikkailua.

Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha A. Pantzar myöntää olevansa huolissaan, heräävätkö suomalaiset näihin muutoksiin tarpeeksi ajoissa.

– Veronpalautukset ovat tähän saakka olleet loistava pakkosäästämisen muoto. Niiden varaan on laskettu iso osa jouluun liittyvistä hankinnoista. Miten käy, kun tällainen järjestely ei toimikaan enää ensi vuonna?

Osuuspankin säästämisestä ja sijoittamisesta vastaava johtaja Katja Taponen toteaa, että edessä on ajattelutavan muutos, jos on tottunut pakkosäästämään veroprosentin avulla.

– Jos on aiemmin säästänyt 50 euroa kuukaudessa pitämällä omaa veroprosenttia tarpeettoman korkealla, saman voi jatkossa tehdä niin, että siirtää 50 euroa kuukaudessa säästötilille.

– Säästetyn summan voi sitten palauttaa joulukuussa takaisin käyttötilille. Näkisin, että veronpalautusten aikaistumisesta ja kutistumisesta aiheutuva lovi ensi vuoden joulubudjetissa on näin ratkaistu.

Muutokset palautusten ajankohdassa ja määrässä eivät heijastu vain joulukauppaan

Veronpalautusten aikaistumisesta ja kutistumisesta on huolestuttu etenkin kaupan alalla: joulukauppa ei välttämättä käy enää entiseen tapaansa.

Muutoksilla saattaa kuitenkin olla myös muita kulutuskäyttäytymiseen liittyviä vaikutuksia.

Suomessa esimerkiksi toimii muutamia rahoituslaitoksia, jotka lainaavat rahaa veronpalautusta vastaan. Kuluttajille näitä palveluita markkinoidaan ennakkoon maksettavina veronpalautuksina.

Käytännössä kyse on siitä, että ihminen lainaa yritykseltä veronpalautusta vastaavan summan rahaa, jonka sitten maksaa takaisin varsinaisena veronpalautuspäivänä.

Veronpalautusten aikaistumisen ja kutistumisen myötä tällaisten rahoituspalveluiden käyttö luonnollisesti vaikeutuu.

– Kyllä näilläkin on ollut oma asiakaskuntansa. Voi olla, että palveluiden käyttäjät siirtyvät sitten pikalainojen pariin, Takuusäätiön Juha A. Pantzar sanoo.

Tulorekisterin käyttöönotto puolestaan voi tehdä lopun palkkaennakoista. Pantzarin mukaan niiden saaminen vähintäänkin vaikeutuu.

– Kuulemani perusteella monet yritykset ovat ilmoittaneet, että ne lopettavat palkkaennakoiden maksamisen juuri tulorekisterin takia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    2. 2

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    3. 3

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    4. 4

      Mytty kaapissa olikin 150 000 euron arvoinen – perinnön voi hassata hätiköinnillä

    5. 5

      Nokia ilmoitti yli 1 300 työntekijän vähentämisestä – ”Etumatkaa ei saa antaa kaverille lainkaan”

    6. 6

      Petrus Pennanen myi tekoälyfirman miljoonilla – Juhli kauppoja yllättämällä tuntemattomat asiakkaat Alepassa

    7. 7

      Wahlroos pörssinoususta: ”Näyttää epäilyttävästi kuolleen kissan pompulta”

    8. 8

      Suomalaisen tislaamon toimitusjohtaja: ”Toivon, että britit tulevat järkiinsä”

    9. 9

      Löytyikö ullakolta romu vai keräilyhitti? Klassikkolamppu 130 000 euroa, Muumi-lelu 500 dollaria

    10. 10

      HS-mielipide: Väärään ruutuun merkitty rasti voi laukaista työttömän syöksykierteen: ”Onko kohtuullista jättää ihminen kokonaan ilman tuloja?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    2. 2

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    3. 3

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    4. 4

      Nokia aloittaa yt-neuvottelut – aikoo vähentää 350 Suomessa

    5. 5

      HS-mielipide: Väärään ruutuun merkitty rasti voi laukaista työttömän syöksykierteen: ”Onko kohtuullista jättää ihminen kokonaan ilman tuloja?”

    6. 6

      Petrus Pennanen myi tekoälyfirman miljoonilla – Juhli kauppoja yllättämällä tuntemattomat asiakkaat Alepassa

    7. 7

      Nokia ilmoitti yli 1 300 työntekijän vähentämisestä – ”Etumatkaa ei saa antaa kaverille lainkaan”

    8. 8

      Wahlroos pörssinoususta: ”Näyttää epäilyttävästi kuolleen kissan pompulta”

    9. 9

      Nyt puhuvat köyhtyvät kolmekymppiset: ”Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin”

    10. 10

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suosittu muoti­kauppa lopettaa yllättäen, takana huippu­tulos – omistaja Pauliina lataa nyt suorat sanat bisneksestä

    2. 2

      Kommentti: Katso kuulutko häviäjien ikäryhmään – karu havainto kolmekymppisten tienaamisesta

    3. 3

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    4. 4

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    5. 5

      ”Järkkykorkeat” vuokrat saivat yrittäjän sulkemaan liikkeen – Katso, tästä kuinka kallis Helsinki on kauppiaalle

    6. 6

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    7. 7

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    8. 8

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    9. 9

      Myös OP alkaa periä maksuja ahkerilta käteisnostajilta

    10. 10

      Kaj, 66, nostaa täyttä eläkettä – ja tekee bisnestä liki puoli miljoonaa vuodessa

    11. Näytä lisää