Nissan-johtaja sai syytteet talousrikoksista: väitetään pimittäneen 70 miljoonaa euroa

Julkaistu:

Nissanin entisen hallituksen puheenjohtajan Carlos Ghosnin arvellaan pimittäneen jopa 70 miljoonan euron verran tulojaan verottajalta.
Japanissa syyttäjät ovat nostaneet syytteet talousrikoksista Nissan-autoyhtiön entistä johtohahmoa Carlos Ghosnia vastaan, yleisradioyhtiö NHK ja uutistoimisto Kyodo kertovat.

Ghosnia syytetään tulojen piilottelusta verottajalta. Vuosien 2010–2018 aikana Ghosn mahdollisesti pimitti verottajalta jopa noin 9 miljardia jeniä, eli 70 miljoonaa euroa.

Myös Nissania itseään vastaan on nostettu syytteet, koska se hyväksyi Ghosnin tapaukseen liittyviä asiakirjoja.

64-vuotias Ghosn pidätettiin kolme viikkoa sitten epäiltynä 40 miljoonan euron tulojen piilottelusta vuosina 2010–2015. Hänet saatetaan tänään pidättää uudestaan edellisten kolmen vuoden aikana tapahtuneiden epäiltyjen talousrikosten vuoksi, joissa hänen arvellaan piilottaneen vielä 30 miljoonan euron verran tulojaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Japanin rikoslain mukaan epäilty voidaan pidättää useita kertoja peräjälkeen, jos monia eri rikoksia epäillään. Tällöin häntä voidaan kuulustella useiden kolmeviikkoisten pidätysjaksojen ajan. Järjestelmää on kritisoitu pidätysten liiallisesta pitkittämisestä.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Eläketurvakeskus arvioi synkkää väestöennustetta: Näin paljon eläkemaksut nousevat

  2. 2

    Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

  3. 3

    Taas tyly arvio kolmekymppisten tulevaisuudesta: ”Mitään jättiperintöjä ei ole tulossa”

  4. 4

    Tutkijan mukaan hyvinvointivaltio jarruttaa naisia – Perheen ja uran yhdistävä Annica hämmästyi: ”Tämä on todella hyvä diili”

  5. 5

    HS-mielipide: Pikavipit syöksivät nuoren miehen syvemmälle huumehelvettiin – isä syyttää firmoja moraalittomasta rahanjaosta

  6. 6

    Selvitys ehdottaa opintotuen tulorajojen nostamista

  7. 7

    Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

  8. 8

    Deutsche Bank varoittaa: Yhdysvallat uhkaa vajota taantumaan jo tänä vuonna

  9. 9

    Asiantuntijat kertovat: Näin käy yhä vähenevien suomalaisten eläkeiälle – ”Tilanne on entistä hankalampi”

  10. 10

    Konkurssihakemus aiempaa useammin perintäkeino

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

  2. 2

    Taas tyly arvio kolmekymppisten tulevaisuudesta: ”Mitään jättiperintöjä ei ole tulossa”

  3. 3

    Kyykyttämistä, turhia tehtäviä, palkattomia ylitöitä... Lukijat kertovat: Tällaisia ovat karmeimmat pomot

  4. 4

    Konkurssiin menneet BR-lelut ja Toys R’Us aloittavat tyhjennysmyynnin Suomessa – nämä myymälät ovat vielä auki

  5. 5

    Miksi naiset eivät etene uralla? Tutkija pitää hyvinvointivaltiota suurimpana ongelmana

  6. 6

    HS-mielipide: Pikavipit syöksivät nuoren miehen syvemmälle huumehelvettiin – isä syyttää firmoja moraalittomasta rahanjaosta

  7. 7

    Kansainväliseltä valuuttarahastolta tyly arvio: Suomen vienti onnahtelee, luotonanto kiristyy

  8. 8

    Moni ravintola tarjoaa ”piikkiä auki” – vaatimuksena pelkkä henkilökortti: ”Bailaa nyt, maksa myöhemmin”

  9. 9

    Orklan ostotarjouksen hyväksynyt 98 prosenttia Kotipizzan osakkaista

  10. 10

    Kommentti: Theresa Mayn saama rökitys otettiin markkinoilla vastaan riemulla – punta vahvistui heti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kommentti: Katso kuulutko häviäjien ikäryhmään – karu havainto kolmekymppisten tienaamisesta

  2. 2

    Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

  3. 3

    Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

  4. 4

    ”Järkkykorkeat” vuokrat saivat yrittäjän sulkemaan liikkeen – Katso, tästä kuinka kallis Helsinki on kauppiaalle

  5. 5

    Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

  6. 6

    Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

  7. 7

    Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

  8. 8

    Myös OP alkaa periä maksuja ahkerilta käteisnostajilta

  9. 9

    Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

  10. 10

    Kaj, 66, nostaa täyttä eläkettä – ja tekee bisnestä liki puoli miljoonaa vuodessa

  11. Näytä lisää