Alle 3 euron kulutuksesta 95 euron lasku – multialaiselta Matilta paloi käämi, kun sähkö­yhtiö muisti kirjeellä

Julkaistu:

”Todennäköisesti minun pitää luopua mökistäni”, Matti suree.
Multialla asuva Matti Ronkainen sai postia entiseltä kotiseudultaan Pohjois-Karjalasta. Paikallinen sähköyhtiö muisti laskulla, onhan Ronkaisella siellä vielä kesämökki.

Ronkainen ehti käymään mökillä heinä–syyskuussa vain kerran. Sähköä meni lähinnä television katseluun, joten kulutuksen osuus laskusta olikin vain 2,96 euroa.

Mutta laskun kokonaissumma katkaisi kamelin selän. Maksettavaksi määrättiin peräti 95,65 euroa.

Ronkainen piti laskua kohtuuttomana ja laati mielipidekirjoituksen maakuntalehti Keskisuomalaiseen. Kirjoitus sai puolestaan kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps) nostamaan asian esille eduskunnan kyselytunnilla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– En tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, eläkkeellä oleva Ronkainen muistelee laskun aiheuttamaa ensireaktiotaan.

Aikanaan kalliilla hinnalla sähköliittymän mökille hankkinut Ronkainen pitää sähköyhtiön laskua kiskontana. Kolme vuotta sitten sähköyhtiö investoi alueelle ja siirsi Ronkaisenkin sähkön kulkemaan maakaapelia pitkin.

– Olen sataprosenttisen varma siitä, ettei sähköyh­tiöllä ole minkäänlaisia kustannuksia siitä, että kaapelin päässä olevat sähkölaitteet söisivät energiaa.

– Mielestäni siirtomaksu pitäisi suhteuttaa kulutukseen. Jos kulutan sähköä kolmen euron edestä ja maksan sähköyhtiölle hyväntekeväisyyttä siitä hyvästä yli 90 euroa, niin ei se kuulosta mitenkään ymmärrettävältä tai oikeudenmukaiselta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

 

Tälläinen älytön hinnoittelu edistää kyllä maaseudun autioitumista.

Ronkainen katsoo, että kolmen euron kulutukseen suhteutettuna sähkölaskun kokonaissumman pitäisi olla korkeintaan kymmenen euroa kuukaudessa.

Suhde oli parempi, kun Ronkainen käytti mökkiä enemmän. Laskujen loppusumma pyöri silloin 150–200 euron tuntumassa.

Yhteydenotot sähköyh­tiöihin eivät auta.

– Sähköyhtiöiltä tulee aina se sama viesti, että kun lainsäädäntö mahdollistaa tällaisen rahastuksen, niin se on ookoo. Ja että näin varaudutaan säävarmaan sähkönjakeluun. Aina sama virsi.

Ronkainen on varma, että 50 000 nimen lista täyttyisi muutamassa päivässä, jos joku laatisi aiheesta kansalaisaloitteen.

– Kaltaisiani tapauksia on maaseudulla tuhansia tai kymmeniä tuhansia. Tälläinen älytön hinnoittelu edistää kyllä maaseudun autioitumista, Ronkainen murehtii.

– Todennäköisesti minun pitää luopua mökistäni, koska en pysty käymään siellä enää kuin pari kertaa vuodessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Trafin pääjohtaja erosi – pesti olisi päättynyt parin viikon päästä

    2. 2

      Jouluostoksilla nyt valtava ruuhka – suomalaiset vastaavat: tällaista tavaraa lapsille pukinkonttiin

    3. 3

      Nämä joulun hittilelut viedään kauppojen hyllyiltä: Scruffaluv, yllätyspallo – listalta löytyy myös rakastettu ikisuosikki

    4. 4

      Onko suomalaisen järkeä kuolla velattomana? Ekonomistit vastaavat – ”Kuuluuko ihmisen jättää jotakin jälkeensä?”

    5. 5

      Halpisvaate pari kertaa päälle ja roskiin – tässä on vuoden turhake

    6. 6

      Apteekkari-lehti: Veikkauksen markkinointi ja peliautomaatit viranomaisen syyniin

    7. 7

      Poltitko rahaa ex-Talvivaaralla? Veronmaksajien keskusliitto: Nyt tappiot voi vähentää verotuksessa

    8. 8

      Kommentti: Ihmisten raha-asiat ovat valtavassa solmussa – pahimmillaan vanhemmat ottavat pikavippejä lastensa nimissä

    9. 9

      POP Pankki synkensi Suomen talousennustettaan – taustalla tullit ja kauppasodan uhka

    10. 10

      EKP ei kajonnut ohjauskorkoonsa – odotetusti 0,00 %:ssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko suomalaisen järkeä kuolla velattomana? Ekonomistit vastaavat – ”Kuuluuko ihmisen jättää jotakin jälkeensä?”

    2. 2

      Kommentti: Ihmisten raha-asiat ovat valtavassa solmussa – pahimmillaan vanhemmat ottavat pikavippejä lastensa nimissä

    3. 3

      Nämä joulun hittilelut viedään kauppojen hyllyiltä: Scruffaluv, yllätyspallo – listalta löytyy myös rakastettu ikisuosikki

    4. 4

      Halpisvaate pari kertaa päälle ja roskiin – tässä on vuoden turhake

    5. 5

      Poltitko rahaa ex-Talvivaaralla? Veronmaksajien keskusliitto: Nyt tappiot voi vähentää verotuksessa

    6. 6

      Veikon Koneen asiakkaat eivät ole saaneet tavaroitaan ja epäilevät konkurssia – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

    7. 7

      Carunan toimitusjohtaja tuskastui puheisiin sähkönsiirrosta – vertaa kossupullon hakuun Alkosta

    8. 8

      Jouluostoksilla nyt valtava ruuhka – suomalaiset vastaavat: tällaista tavaraa lapsille pukinkonttiin

    9. 9

      Ruotsin finanssivalvoja lyttäsi suomalaisten velanmaksun – Lukijat: Tämän vuoksi asuntolaina kannattaa maksaa pois

    10. 10

      Jan Hurrin kommentti: Talous- ja sijoitusnäkymät ovat kymmeneen vuoteen kehnoimmat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Veikon Koneen asiakkaat eivät ole saaneet tavaroitaan ja epäilevät konkurssia – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Kuntotarkastaja vaikeni omakotitalon mittavista tuhoista – pariskunta luuli selviävänsä pelkällä pintaremontilla

    3. 3

      5 vuotta Caruna-kohuja – Näin vastaavat poliitikot: ”Vuosituhannen munaus”

    4. 4

      Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

    5. 5

      Tavalliset suomalaiset kertoivat, mihin veronpalautusrahat uppoavat – espoolaiselle Markukselle kilahtaa kunnon potti

    6. 6

      HS: Ruotsin pankkivalvoja lyttää suomalaisten lainanmaksun: ”Taloudellisesta näkökulmasta se ei ehkä ole järkevää”

    7. 7

      Tonttivuokran korotus 11-kertaiseksi koettelee tamperelaisen kerrostalon asukkaita – ”Joudunko vastedes jättämään päivän puuroannoksen syömättä?”

    8. 8

      Perinteiset veron­palautukset tulivat viimeistä kertaa – asian­tuntija kertoo, mitä rahalla kannattaa tehdä

    9. 9

      Carunan toimitusjohtaja tuskastui puheisiin sähkönsiirrosta – vertaa kossupullon hakuun Alkosta

    10. 10

      Onko suomalaisen järkeä kuolla velattomana? Ekonomistit vastaavat – ”Kuuluuko ihmisen jättää jotakin jälkeensä?”

    11. Näytä lisää