Trumpin hallinto aikoo lopettaa kaiken tuen uusiutuvalle energialle ja sähköautoille

Julkaistu:

Yhdysvallat
Valkoisen talon edustajan mukaan kaikki tuet aiotaan päättää lähivuosina.
Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin hallinto haluaa lopettaa uusiutuvalle energialle ja sähköautoille myönnetyt valtiolliset tuet kokonaan. Uutistoimisto Reutersin mukaan Valkoisen talon talousneuvonantaja Larry Kudlow kertoi suunnitelmasta maanantaina.

Yhdysvalloissa valtio on tukenut jokaisen sähköauton hankkimista 2500-7500 dollarin suuruisella veroedulla. Tavoitteena on ollut vähentää liikenteen päästöjä.

– Osana linjaamme haluamme lopettaa nämä tuet, Kudlow sanoi.

Hän lisäsi, että hallinto aikoo lopettaa myös kaikki edellisen presidentin Barack Obaman aikana käyttöön otetut, myös uusiutuvaa energiantuotantoa koskevat tuet.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Kaikki tämä tulee päättymään lähitulevaisuudessa. En osa sanoa tapahtuuko tämä vuonna 2020 vai 2021.

Sähköautojen ostajille maksettavat tuet päätyivät Trumpin hampaisiin viime viikolla, kun Yhdysvaltojen suurin autovalmistaja General Motors ilmoitti sulkevansa useita tehtaita ja leikkaavansa tuhansia työpaikkoja kotimaassaan. Yhtiön mukaan se siirtää resurssejaan muun muassa sähköisen liikenteen ja itseajavien autojen kehittämiseen.
Ilmoituksesta pillastunut Trump uhkasi lopettaa GM:n valmistamien autojen tukemisen. Aihe on arka Trumpille, joka lupasi vaalikampanjassaan nostaa Yhdysvaltojen teollisuuden uuteen kukoistukseen ja luoda lisää työpaikkoja.

Yhdysvalloissa kongressi on rajoittanut sähköautoista saatavan tuen 200 000 autoon autovalmistajaa kohden. Tuotantomäärän ylittäessä tämän tukea ei enää makseta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Reutersin mukaan presidentillä ei ole valtuuksia päättää yksin kyseisen rajan muuttamisesta tai tukien poistamisesta, vaan kongressin on hyväksyttävä muutokset. Käytännössä Trumpin uskotaan olevan vaikeaa toteuttaa suunnitelmaansa sen jälkeen, kun demokraatit saivat enemmistön kongressin edustajainhuoneessa marraskuun välivaaleissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Veikon Koneen asiakkaat eivät ole saaneet tavaroitaan ja epäilevät konkurssia – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Ruotsin finanssivalvoja lyttäsi suomalaisten velanmaksun – Lukijat: Tämän vuoksi asuntolaina kannattaa maksaa pois

    3. 3

      Jarin ja Arin jätti­rekka Kenworth VW900A sai kylkiinsä 10 800 valoa – yli 20 vuotta vanha ilmiö Suomeen

    4. 4

      Puolustus­voimat ostaa uusia koti­maisia kenttä­radioita

    5. 5

      Kaikkien aikojen suurimmat veronpalautukset pamahtivat tileille – katso tästä miten suomalaiset maksavat veronsa

    6. 6

      Perinteiset veron­palautukset tulivat viimeistä kertaa – asian­tuntija kertoo, mitä rahalla kannattaa tehdä

    7. 7

      Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

    8. 8

      Kauppiailta ex-Expert-pomolle miljoonavaateet - "Toimisivat edes omilla nimillään"

    9. 9

      Eikö veronpalautus tullut tilille? Verottaja: 22 000 suomalaista sai rahat vasta iltapäivällä

    10. 10

      Kommentti: Joulupukkiralli peruttu – onneksi sijoittajilla on uusi juhannus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Veikon Koneen asiakkaat eivät ole saaneet tavaroitaan ja epäilevät konkurssia – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Perinteiset veron­palautukset tulivat viimeistä kertaa – asian­tuntija kertoo, mitä rahalla kannattaa tehdä

    3. 3

      Ruotsin finanssivalvoja lyttäsi suomalaisten velanmaksun – Lukijat: Tämän vuoksi asuntolaina kannattaa maksaa pois

    4. 4

      Kotimainen joulukinkku voi ensi vuonna loppua kaupoista – sikayrittäjät: tuotanto ei enää kannata

    5. 5

      Tavalliset suomalaiset kertoivat, mihin veronpalautusrahat uppoavat – espoolaiselle Markukselle kilahtaa kunnon potti

    6. 6

      Kaikkien aikojen suurimmat veronpalautukset pamahtivat tileille – katso tästä miten suomalaiset maksavat veronsa

    7. 7

      Puolustus­voimat ostaa uusia koti­maisia kenttä­radioita

    8. 8

      Rakennusyhtiön uusi kikka: putkiremontti tonttia vastaan – erityisesti tällaiset taloyhtiöt kiinnostavat

    9. 9

      Eikö veronpalautus tullut tilille? Verottaja: 22 000 suomalaista sai rahat vasta iltapäivällä

    10. 10

      Säästöpankki heikensi reilusti Suomen kasvuennustettaan: ”On mahdollista, että käänne huonompaan onkin ollut jyrkempi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Alle 3 euron kulutuksesta 95 euron lasku – multialaiselta Matilta paloi käämi, kun sähkö­yhtiö muisti kirjeellä

    2. 2

      Kuntotarkastaja vaikeni omakotitalon mittavista tuhoista – pariskunta luuli selviävänsä pelkällä pintaremontilla

    3. 3

      5 vuotta Caruna-kohuja – Näin vastaavat poliitikot: ”Vuosituhannen munaus”

    4. 4

      Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

    5. 5

      Veikon Koneen asiakkaat eivät ole saaneet tavaroitaan ja epäilevät konkurssia – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

    6. 6

      Tavalliset suomalaiset kertoivat, mihin veronpalautusrahat uppoavat – espoolaiselle Markukselle kilahtaa kunnon potti

    7. 7

      HS: Ruotsin pankkivalvoja lyttää suomalaisten lainanmaksun: ”Taloudellisesta näkökulmasta se ei ehkä ole järkevää”

    8. 8

      Tonttivuokran korotus 11-kertaiseksi koettelee tamperelaisen kerrostalon asukkaita – ”Joudunko vastedes jättämään päivän puuroannoksen syömättä?”

    9. 9

      Tilasto: Näin paljon sähkön siirtohinta on kallistunut sinun alueellasi – jopa 183 prosentin hinnannousu

    10. 10

      Perinteiset veron­palautukset tulivat viimeistä kertaa – asian­tuntija kertoo, mitä rahalla kannattaa tehdä

    11. Näytä lisää