Matti Apunen jättää Evan – ”Tämä ei voi olla pitkäaikaisparkki”

Julkaistu:

Elinkeinoelämän valtuuskunta Evan nykyinen johtaja Matti Apunen, 58, lähtee Evasta helmikuun lopussa.
Matti Apunen on työskennellyt ajatuspajassa kahdeksan vuotta. Hän sanoo, ettei hänellä ole vielä suunnitelmia, mitä sen jälkeen tekee.

– Katsotaan mitä elämä tarjoaa tai sitten ainahan voi toimia vapaassa ammatissa, Apunen sanoi STT:lle.

Hän sanoo, että ei ole asettumassa ehdolle vaaleissa.

Matti Apunen on toiminut Aamulehden vastaavana päätoimittajana vuosina 2000–2010. Hän on aktiivinen kommentaattori mediassa. Apusen ja Juha Vikmanin kirjoittama kirja ”Hyvä omistaja” ilmestyi viime keväänä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Apunen sanoo olleensa alusta asti sitä mieltä, että Evan kaltaisen organisaation on syytä säännöllisesti luoda itsensä uudelleen, ja että tämä koskee myös johtoa.

– Tämä ei voi olla pitkäaikaisparkki. Tämä on erittäin hienoa duunia, mutta sanoin jo tullessani, että tämä ei ole missään tapauksessa eläkevirkani.

Vuonna 1974 perustettu Eva on puolueista riippumaton ajatuspaja. Apusen seuraajan haku alkaa heti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tavalliset suomalaiset kertoivat, mihin veronpalautusrahat uppoavat – espoolaiselle Markukselle kilahtaa kunnon potti

    2. 2

      HS: Ruotsin pankkivalvoja lyttää suomalaisten lainanmaksun: ”Taloudellisesta näkökulmasta se ei ehkä ole järkevää”

    3. 3

      Brexit-äänestyksen lykkäys heijastui markkinoihin – pörssikurssit ja punta sukelsivat

    4. 4

      Entistä harvempi yritys aikoo lisätä työvoimaa vuoden alussa

    5. 5

      Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

    6. 6

      Oletko käynyt omituisessa työhaastattelussa? Kysymyksiä lapsista, perheen perustamisesta tai puolisosta…

    7. 7

      Toistuuko Kiina-pakettien kaaos tänä vuonna? ”Iso kysymysmerkki, paljonko kirjelähetyksiä on Euroopan kentillä jumissa”

    8. 8

      Nuorten työttömyyden katkaisua yritetään yhä nopeammin – ”Syrjäytyminen on mittaamaton katastrofi ”

    9. 9

      Intian keskuspankin johtaja erosi –  taustalla riita hallinnon kanssa

    10. 10

      Kommentti: En tiedä, onko minulla varaa tulla vanhaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Ruotsin pankkivalvoja lyttää suomalaisten lainanmaksun: ”Taloudellisesta näkökulmasta se ei ehkä ole järkevää”

    2. 2

      Tavalliset suomalaiset kertoivat, mihin veronpalautusrahat uppoavat – espoolaiselle Markukselle kilahtaa kunnon potti

    3. 3

      Ruotsalainen ÅF haluaa ostaa suomalaisen Pöyryn – yli 600 miljoonan euron kauppa

    4. 4

      Kommentti: En tiedä, onko minulla varaa tulla vanhaksi

    5. 5

      Oletko käynyt omituisessa työhaastattelussa? Kysymyksiä lapsista, perheen perustamisesta tai puolisosta…

    6. 6

      Brexit-äänestyksen lykkäys heijastui markkinoihin – pörssikurssit ja punta sukelsivat

    7. 7

      Toistuuko Kiina-pakettien kaaos tänä vuonna? ”Iso kysymysmerkki, paljonko kirjelähetyksiä on Euroopan kentillä jumissa”

    8. 8

      Nissan-johtaja sai syytteet talousrikoksista: väitetään pimittäneen 70 miljoonaa euroa

    9. 9

      Joulu voi iskeä pahan loven suomalaisten saldoon – huonoimmat ratkaisut saatetaan tehdä vasta pyhien jälkeen

    10. 10

      Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Alle 3 euron kulutuksesta 95 euron lasku – multialaiselta Matilta paloi käämi, kun sähkö­yhtiö muisti kirjeellä

    2. 2

      Kuntotarkastaja vaikeni omakotitalon mittavista tuhoista – pariskunta luuli selviävänsä pelkällä pintaremontilla

    3. 3

      5 vuotta Caruna-kohuja – Näin vastaavat poliitikot: ”Vuosituhannen munaus”

    4. 4

      Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

    5. 5

      Legendaarinen venekeisari myy koko elämäntyönsä – sodankäynyt isä vähätteli poikaansa: ”Pitäisi tehdä kunnon töitä”

    6. 6

      HS: Ruotsin pankkivalvoja lyttää suomalaisten lainanmaksun: ”Taloudellisesta näkökulmasta se ei ehkä ole järkevää”

    7. 7

      Tonttivuokran korotus 11-kertaiseksi koettelee tamperelaisen kerrostalon asukkaita – ”Joudunko vastedes jättämään päivän puuroannoksen syömättä?”

    8. 8

      Tilasto: Näin paljon sähkön siirtohinta on kallistunut sinun alueellasi – jopa 183 prosentin hinnannousu

    9. 9

      Tavalliset suomalaiset kertoivat, mihin veronpalautusrahat uppoavat – espoolaiselle Markukselle kilahtaa kunnon potti

    10. 10

      Trumpin hallinto aikoo lopettaa kaiken tuen uusiutuvalle energialle ja sähköautoille

    11. Näytä lisää