Brexit painaa taas puntaa – auttaa osaa Britannian vientiteollisuudesta

Julkaistu:

Britannian EU-jäsenyyttä koskeva epävarmuus heikentää puntaa taas kerran. Nyt epävarmuutta aiheuttaa Britannian viime viikolla EU-maiden kanssa aikaan saama sopimus eron ehdoista.
Eron ehdot eivät kuitenkaan kelpaa suurelle osalle pääministeri Theresa Mayn konservatiivipuolueen kansanedustajista, joten prosessin eteneminen ja lopullinen toteutus ovat edelleen hämärän peitossa.

EU:n ja pääministeri Mayn sopimus tarjoaa Britannian eroon niin sanottua pehmeää vaihtoehtoa: brittiyrityksille taataan entisen kaltainen pääsy Euroopan markkinoille, mutta ainoastaan jos ne noudattavat kaikkia EU-maita ja sisämarkkinoita noudattavia sääntöjä ja asetuksia kuten aiemminkin.

Sen sijaan Britannian rahoitusala, tärkeä osa saarivaltakunnan vientiä, saa toimia sisämarkkinoilla vain samassa laajuudessa kuin muutkin EU:n ulkopuolelta tulevat rahoituslaitokset. Tämä oikeus puolestaan voidaan peruuttaa Brysselissä 90 päivän varoitusajalla. Muista kysymyksistä, kuten Irlannin tasavallan ja Pohjois-Irlannin välisen tullirajan lopullisesta muodosta on määrä neuvotella myöhemmin.

Sopimusta on ehditty moittia jo sekä Britannian kannalta liian myöntyväksi että keskeneräiseksi. Mayn kabinetti on rakoillut jo aiemmin, ja useita ministereitä on vaihtunut neuvotteluprosessin aikana. Sopimusluonnoksen tultua julki hajaannus on levinnyt konservatiivien parlamenttiryhmään, jossa sekä selkeää eroa kannattavat että koko eroa vastustavat kansanedustajat ovat tyytymättömiä neuvottelujen tulokseen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ainakin sata konservatiivikansanedustajaa on uhannut äänestää sopimusta vastaan, kun parlamentti kokoontuu päättämään aiheesta 11. joulukuuta.

Puolueella on parlamentin alahuoneen 650 paikasta 315, ja hallitus on tähän asti saanut toimilleen enemmistön Pohjois-Irlannin demokraattisen unionistipuolueen tai liberaalidemokraattien tuella.

Sadan äänen menetys merkitsisi ainakin uusia sopimusneuvotteluja, jollei koko eron peruuntumista. Maylle tappio parlamentissa merkitsisi todennäköisesti eroa tehtävästään ja Britannialle mahdollisesti uusia vaaleja.

Se, että hallitus vielä jatkaa, johtuu pääosin siitä, että konservatiivit eivät halua antaa työväenpuolueelle tilaisuutta palata valtaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sen puheenjohtajaksi nousi pari vuotta sitten Jeremy Corbyn, joka on luvannut palauttaa 1970-luvun hyvinvointivaltion ja kansallistaa suuryrityksiä työllisyyden takaamiseksi.

Punta on heikentynyt äänestyksen jälkeen

Britannian talouden kehitystä koskeva epävarmuus näkyy kohtalaisen selkeästi punnan arvossa.

Vuoden 2016 keväällä punnalla sai noin 1,3 euroa.

Brexit-kansanäänestyksen tuloksen selvittyä se painui 1,13 euron tuntumaan ja on seikkaillut viimeksi kuluneen vuoden ajan kohtalaisen vakaana 1,12 ja 1,14 euron välillä.

Marraskuun puolivälissä punnalla sai jo 1,15 euroa. Neuvottelutuloksen tultua alkuviikosta julki se painui takaisin 1,12 euron paikkeille.

Heikentyneen punnan on väitetty tukevan Britannian vientiteollisuutta. Tämä pitää paikkansa vientiteollisuudessa, joka ei käytä tuontipanoksia kuten dollarihintaisia metalleja.

Spekulointi erosopimuksen vaihtoehdoista kiihtyy parlamentin äänestystä odotellessa, ja ehdotuksen kaatuessa on mahdollista, että Britannia löytää itsensä maaliskuussa kaikkien markkinoiden ulkopuolelta, ilman sen enempää kauppasopimuksia kuin hallitustakaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Apteekkari-lehti: Veikkauksen markkinointi ja peliautomaatit viranomaisen syyniin

    2. 2

      Onko suomalaisen järkeä kuolla velattomana? Ekonomistit vastaavat – ”Kuuluuko ihmisen jättää jotakin jälkeensä?”

    3. 3

      Nämä joulun hittilelut viedään kauppojen hyllyiltä: Scruffaluv, yllätyspallo – listalta löytyy myös rakastettu ikisuosikki

    4. 4

      Halpisvaate pari kertaa päälle ja roskiin – tässä on vuoden turhake

    5. 5

      EKP ei kajonnut ohjauskorkoonsa – odotetusti 0,00 %:ssa

    6. 6

      Poltitko rahaa ex-Talvivaaralla? Veronmaksajien keskusliitto: Nyt tappiot voi vähentää verotuksessa

    7. 7

      Kommentti: Ihmisten raha-asiat ovat valtavassa solmussa – pahimmillaan vanhemmat ottavat pikavippejä lastensa nimissä

    8. 8

      Hallitus esittää: Sähköisten julkaisujen alv:tä lasketaan – koskee sekä painettua mediaa että verkkolehtiä

    9. 9

      Raisiolta tulosvaroitus – kirjasi muromerkistä 8 miljoonan arvonalennuksen

    10. 10

      POP Pankki synkensi Suomen talousennustettaan – taustalla tullit ja kauppasodan uhka

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko suomalaisen järkeä kuolla velattomana? Ekonomistit vastaavat – ”Kuuluuko ihmisen jättää jotakin jälkeensä?”

    2. 2

      Kommentti: Ihmisten raha-asiat ovat valtavassa solmussa – pahimmillaan vanhemmat ottavat pikavippejä lastensa nimissä

    3. 3

      Nämä joulun hittilelut viedään kauppojen hyllyiltä: Scruffaluv, yllätyspallo – listalta löytyy myös rakastettu ikisuosikki

    4. 4

      Halpisvaate pari kertaa päälle ja roskiin – tässä on vuoden turhake

    5. 5

      Veikon Koneen asiakkaat eivät ole saaneet tavaroitaan ja epäilevät konkurssia – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

    6. 6

      Carunan toimitusjohtaja tuskastui puheisiin sähkönsiirrosta – vertaa kossupullon hakuun Alkosta

    7. 7

      Poltitko rahaa ex-Talvivaaralla? Veronmaksajien keskusliitto: Nyt tappiot voi vähentää verotuksessa

    8. 8

      1,4 miljardin investointi Aasiaan on Nesteen historian suurin – ”Tulemme olemaan se, joka johtaa muutosta”

    9. 9

      Joulupostimerkin hinta melkein kaksinkertaistui 10 vuodessa – Postijohtaja: ”Sähköposti on halvin tapa lähettää joulukortti”

    10. 10

      Ruotsin finanssivalvoja lyttäsi suomalaisten velanmaksun – Lukijat: Tämän vuoksi asuntolaina kannattaa maksaa pois

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Veikon Koneen asiakkaat eivät ole saaneet tavaroitaan ja epäilevät konkurssia – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Kuntotarkastaja vaikeni omakotitalon mittavista tuhoista – pariskunta luuli selviävänsä pelkällä pintaremontilla

    3. 3

      5 vuotta Caruna-kohuja – Näin vastaavat poliitikot: ”Vuosituhannen munaus”

    4. 4

      Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

    5. 5

      Tavalliset suomalaiset kertoivat, mihin veronpalautusrahat uppoavat – espoolaiselle Markukselle kilahtaa kunnon potti

    6. 6

      HS: Ruotsin pankkivalvoja lyttää suomalaisten lainanmaksun: ”Taloudellisesta näkökulmasta se ei ehkä ole järkevää”

    7. 7

      Tonttivuokran korotus 11-kertaiseksi koettelee tamperelaisen kerrostalon asukkaita – ”Joudunko vastedes jättämään päivän puuroannoksen syömättä?”

    8. 8

      Perinteiset veron­palautukset tulivat viimeistä kertaa – asian­tuntija kertoo, mitä rahalla kannattaa tehdä

    9. 9

      Carunan toimitusjohtaja tuskastui puheisiin sähkönsiirrosta – vertaa kossupullon hakuun Alkosta

    10. 10

      Onko suomalaisen järkeä kuolla velattomana? Ekonomistit vastaavat – ”Kuuluuko ihmisen jättää jotakin jälkeensä?”

    11. Näytä lisää