Taksikuski testasi ajoreittejä: Google Mapsin ehdotukset tulivat kalliimmaksi kuin omat valinnat

Julkaistu:

Helsinkiläinen taksiyrittäjä Timo Niemi kokeili reittisovelluksen käyttöä kuukauden ajan – ja yllättyi.
Helsinkiläinen taksiyrittäjä Timo Niemi odottaa sekavin tuntein kevättalvea.

Maaliskuun alusta lähtien taksinkuljettajan ei tarvitse enää osoittaa paikallistuntemusta. Niemi uskoo, että tuleva lakimuutos näkyy asiakkaan kukkarossa saman tien.

– Sen lisäksi, että muutos heikentää taksinkuljettajien mainetta entisestään, eikä siihen olisi nyt varaa, Niemi kertoo.

Paikallistuntemusta on tähän asti mitattu kuljettajien paikallistuntemuskokeella. Jatkossa kuljettaja voi kuitenkin käytännössä laittaa matkan ajaksi päälle esimerkiksi Google Maps -karttasovelluksen ja etsiä lyhintä reittiä sen avulla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Karttasovelluksen ehdottama reitti tuli kalliimmaksi

Niemi on itse kokeillut juuri Google Maps -sovelluksen avulla, millainen ero oman paikallistuntemuksen ja sovelluksen ehdottamien reittien välillä on. Hän on käyttänyt sovellusta oman paikallistuntemuksensa rinnalla kuukauden ajan.

Ero oman reittituntemuksen ja sovelluksen ehdottamien reittien välillä on ollut yllättävän suuri, hän kertoo.

– Olen pitänyt sovellusta päällä koemielessä noin kuukauden ajan. Ajoreitit olen aina kuitenkin valinnut oman paikallistuntemukseni mukaan. Silloin matka on joka kerralla jäänyt lyhemmäksi kuin sovelluksen ehdottama olisi ollut. Se on samalla tietysti tullut halvemmaksi asiakkaallekin.

Hän kertoo esimerkin: asiakas tulee kyytiin Helsingin rautatieasemalta ja haluaa kyydin Vaasankadulla Sörnäisissä sijaitsevaan osoitteeseen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Niemi valitsee itse reitin, joka mittaa matkaksi noin 3,3 kilometriä. Aikaa kuluu noin kahdeksan minuuttia.

– Jos taas ajan saman matkan sovelluksen ehdottaman reitin mukaan, matkan pituudeksi tuleekin 4,6 kilometriä ja matka-ajaksi 11 minuuttia, hän sanoo.

Esimerkkireitin hinta olisi ollut Niemen mukaan huomattavasti korkeampi, jos hän olisi valinnut sovelluksen ehdottaman ajoreitin.

Esimerkin reittivalintojen hintaero olisi Niemen laskujen mukaan ollut 3,90 euroa. Hän käytti laskelmassa omia hintojaan: matkaveloitus on Niemellä 0,96 euroa kilometriltä ja aikaveloitus 0,89 euroa kilometriltä.

Kuljettaja voi keväästä lähtien vedota lakiin

Taksinkuljettaja voi maaliskuun alusta lähtien halutessaan vedota lakiin, jonka mukaan paikallistuntemusta ei tarvita. Kuljettaja voi siis ajaa pidemmän reitin mukaan ja veloittaa asiakkaalta sen mukaisen hinnan.

– Asiakkaan kannalta tilanne on hyvin ikävä, arvioi Niemi.

Hän on laittanut asiasta palautetta liikenne- ja viestintäministeriöön ja toivoo, että asiaan voisi vielä vaikuttaa jollain tavoin.

– On mahdollista, että olen liikkeellä liian myöhään, eikä tulevalle muutokselle voi enää mitään. Olen puhunut asiasta monen kollegan kanssa, ja tiedän, etten ole ainoa kuljettaja, joka on asiasta huolissaan.

Niemi on ajanut taksia kaikkiaan noin seitsemän vuotta. Hän palasi alalle yrittäjäksi tämän vuoden heinäkuussa, kun uusi taksilaki astui voimaan.

Lakiuudistus on Niemen mukaan tuonut mukanaan sekä hyvää että huonoa. Hyvää on ollut ainakin se, että kuljettajapula on helpottanut, koska alalle on aiempaa helpompi siirtyä. Huono puoli taas on ollut se, että kuljettajien toimintaa on lähes mahdoton valvoa.

– Kaikkien kuljettajien ammattietiikka ei ole sillä tasolla, millä sen pitäisi olla, Niemi muotoilee.

Taksiliitto: Paikallistuntemus jatkossakin osa kuljettajan ammattitaitoa

Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskinen kertoo, että paikallistuntemus on myös jatkossa osa laadukasta taksipalvelua.

– Osaamisvaatimus ei ole kadonnut eikä katoa. Se on osa ammattitaitoa, Koskinen korostaa.

Paikallistuntemuskokeen on voinut heinäkuun alusta lähtien voinut suorittaa vaikkapa Riihimäellä, vaikka kuljettaja todellisuudessa ajaisi Helsingissä. Sen vuoksi nykymuotoinen koe ei palvele Koskisen mukaan tarkoitustaan.

– Se antaa täysin väärän kuvan asiakkaan suuntaan siitä, mitä hän voi kuljettajan paikallistuntemukselta odottaa, sanoo Koskinen.

Taksiliiton näkemyksen mukaan paikallistuntemuksesta tulee jatkossa yhä merkittävämpi asiakaspalvelu- ja markkinointitekijä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Jouluostoksilla nyt valtava ruuhka – suomalaiset vastaavat: tällaista tavaraa lapsille pukinkonttiin

    2. 2

      Nämä joulun hittilelut viedään kauppojen hyllyiltä: Scruffaluv, yllätyspallo – listalta löytyy myös rakastettu ikisuosikki

    3. 3

      Halpisvaate pari kertaa päälle ja roskiin – tässä on vuoden turhake

    4. 4

      EKP ei kajonnut ohjauskorkoonsa – odotetusti 0,00 %:ssa

    5. 5

      Onko suomalaisen järkeä kuolla velattomana? Ekonomistit vastaavat – ”Kuuluuko ihmisen jättää jotakin jälkeensä?”

    6. 6

      Apteekkari-lehti: Veikkauksen markkinointi ja peliautomaatit viranomaisen syyniin

    7. 7

      Poltitko rahaa ex-Talvivaaralla? Veronmaksajien keskusliitto: Nyt tappiot voi vähentää verotuksessa

    8. 8

      Raisiolta tulosvaroitus – kirjasi muromerkistä 8 miljoonan arvonalennuksen

    9. 9

      Kommentti: Ihmisten raha-asiat ovat valtavassa solmussa – pahimmillaan vanhemmat ottavat pikavippejä lastensa nimissä

    10. 10

      POP Pankki synkensi Suomen talousennustettaan – taustalla tullit ja kauppasodan uhka

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko suomalaisen järkeä kuolla velattomana? Ekonomistit vastaavat – ”Kuuluuko ihmisen jättää jotakin jälkeensä?”

    2. 2

      Kommentti: Ihmisten raha-asiat ovat valtavassa solmussa – pahimmillaan vanhemmat ottavat pikavippejä lastensa nimissä

    3. 3

      Nämä joulun hittilelut viedään kauppojen hyllyiltä: Scruffaluv, yllätyspallo – listalta löytyy myös rakastettu ikisuosikki

    4. 4

      Halpisvaate pari kertaa päälle ja roskiin – tässä on vuoden turhake

    5. 5

      Veikon Koneen asiakkaat eivät ole saaneet tavaroitaan ja epäilevät konkurssia – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

    6. 6

      Carunan toimitusjohtaja tuskastui puheisiin sähkönsiirrosta – vertaa kossupullon hakuun Alkosta

    7. 7

      Poltitko rahaa ex-Talvivaaralla? Veronmaksajien keskusliitto: Nyt tappiot voi vähentää verotuksessa

    8. 8

      1,4 miljardin investointi Aasiaan on Nesteen historian suurin – ”Tulemme olemaan se, joka johtaa muutosta”

    9. 9

      Ruotsin finanssivalvoja lyttäsi suomalaisten velanmaksun – Lukijat: Tämän vuoksi asuntolaina kannattaa maksaa pois

    10. 10

      Joulupostimerkin hinta melkein kaksinkertaistui 10 vuodessa – Postijohtaja: ”Sähköposti on halvin tapa lähettää joulukortti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Veikon Koneen asiakkaat eivät ole saaneet tavaroitaan ja epäilevät konkurssia – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Kuntotarkastaja vaikeni omakotitalon mittavista tuhoista – pariskunta luuli selviävänsä pelkällä pintaremontilla

    3. 3

      5 vuotta Caruna-kohuja – Näin vastaavat poliitikot: ”Vuosituhannen munaus”

    4. 4

      Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

    5. 5

      Tavalliset suomalaiset kertoivat, mihin veronpalautusrahat uppoavat – espoolaiselle Markukselle kilahtaa kunnon potti

    6. 6

      HS: Ruotsin pankkivalvoja lyttää suomalaisten lainanmaksun: ”Taloudellisesta näkökulmasta se ei ehkä ole järkevää”

    7. 7

      Tonttivuokran korotus 11-kertaiseksi koettelee tamperelaisen kerrostalon asukkaita – ”Joudunko vastedes jättämään päivän puuroannoksen syömättä?”

    8. 8

      Perinteiset veron­palautukset tulivat viimeistä kertaa – asian­tuntija kertoo, mitä rahalla kannattaa tehdä

    9. 9

      Carunan toimitusjohtaja tuskastui puheisiin sähkönsiirrosta – vertaa kossupullon hakuun Alkosta

    10. 10

      Onko suomalaisen järkeä kuolla velattomana? Ekonomistit vastaavat – ”Kuuluuko ihmisen jättää jotakin jälkeensä?”

    11. Näytä lisää