Video: Stephen Hawkingin jäämistö huuto­kaupattiin – perintö­vero vältettiin harvinaisella konstilla

Julkaistu:

Perikunta luovuttaa osan jäämistöstä valtiolle vastineeksi siitä, että sen ei tarvitse maksaa perintöveroa.
Edesmenneen fyysikko Stephen Hawkingin jäämistön huutokauppa tuotti perikunnalle liki 1,4 miljoonaa puntaa (1,6 miljoonaa euroa), kertoi huutokauppakamari Christie's perjantaina.

Huikein hinta maksettiin Hawkingin allekirjoituksella varustetusta väitöskirjasta, jonka hinta kohosi liki 600 000 puntaan. Hawkingin pyörätuolista maksettiin vajaat 300 000 puntaa ja fyysikon kuuluisuuteen nostaneen Ajan lyhyt historia -teoksen ensimmäisiin kuuluvasta vedoksesta liki 70 000 puntaa.

Huutokaupassa myytiin vain pieni osa fyysikon jäämistöstä. Loput perikunta luovuttaa valtiolle vastineeksi siitä, ettei heidän tarvitse maksaa perintöveroa. Huutokaupasta saadut tulot perikunta pitää, paitsi pyörätuolista saadut varat, jotka lahjoitetaan Hawkingin sairastaman ALS-taudin tutkimuksiin.
Perintöveron on Britanniassa voinut välttää vuodesta 2011, jos lahjoittaa valtiolle kulttuurisesti merkittävää omaisuutta. Keino on ymmärrettävistä syistä vähän käytetty.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hawking kuoli maaliskuussa.
  • Katso alta kuvat huutokaupassa myydyistä esineistä:

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Välittäjä vaati kauppakirjaan ratkaisevan ehdon – mökkiseikkailu maksoi ostajalle 200 000 euroa

    2. 2

      Trokarit iskivät Fazerin uutuuteen – laatikollisesta suklaata pyydetään 299 euroa

    3. 3

      Nainen tyrmistyi, kun kylpyhuoneeseen ilmestyi putkiremontissa 16 sentin kynnys – nyt taloyhtiötä odottaa kallis lasku

    4. 4

      Onko dieselin aika jo ohi? ”Autojen arvoissa voi tapahtua ikäviä muutoksia”

    5. 5

      Danske Bank: Pörssiyhtiöt maksavat ennätysosingot ensi keväänä

    6. 6

      Kommentti: Yksi kuva kertoo, miksi Italian velka on Suomenkin ongelma

    7. 7

      Professori: Dieselin verotusta on uudistettava ennen pitkää

    8. 8

      Britannian punta vahvistui brexit-sopimusluonnoksen hyväksymisen jälkeen

    9. 9

      Bloomberg: Kiinalaisjätti Tencent liittymässä Amerin ostamista havittelevaan ryhmään

    10. 10

      Jamilla Heiskanen, 24, kokoaa laajaa sijoitussalkkua – näihin hän pistää rahansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen tyrmistyi, kun kylpyhuoneeseen ilmestyi putkiremontissa 16 sentin kynnys – nyt taloyhtiötä odottaa kallis lasku

    2. 2

      Trokarit iskivät Fazerin uutuuteen – laatikollisesta suklaata pyydetään 299 euroa

    3. 3

      Onko dieselin aika jo ohi? ”Autojen arvoissa voi tapahtua ikäviä muutoksia”

    4. 4

      Välittäjä vaati kauppakirjaan ratkaisevan ehdon – mökkiseikkailu maksoi ostajalle 200 000 euroa

    5. 5

      Kommentti: Yksi kuva kertoo, miksi Italian velka on Suomenkin ongelma

    6. 6

      Jos dieselvero poistetaan, niin täällä se eniten vaikuttaa – katso, kuinka moni ajaa sinun kotiseudullasi dieselillä

    7. 7

      Danske Bank: Pörssiyhtiöt maksavat ennätysosingot ensi keväänä

    8. 8

      Professori: Dieselin verotusta on uudistettava ennen pitkää

    9. 9

      Jamilla Heiskanen, 24, kokoaa laajaa sijoitussalkkua – näihin hän pistää rahansa

    10. 10

      Terveystalon tulos kääntyi voitolliseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen tyrmistyi, kun kylpyhuoneeseen ilmestyi putkiremontissa 16 sentin kynnys – nyt taloyhtiötä odottaa kallis lasku

    2. 2

      Tällaisia eläkkeet ovat eri puolilla Suomea – katso, mikä on kuntasi keskieläke

    3. 3

      Juha ei ollut uskoa silmiään kun ajoi huoltoasemalle Kirkkonummella – bensan ja dieselin hinnassa näkyy nyt harvinainen ilmiö

    4. 4

      Dieselautoilijoiden mitta täyttyi: ”Onko tässä enää mitään järkeä?”

    5. 5

      Padasjokelaisen omakotitalon hinnalla saisi 13 neliötä Helsingin kalliilta alueelta – ”On mahdotonta hyväksyä, ettei löydy ostajaa”

    6. 6

      Jos dieselvero poistetaan, niin täällä se eniten vaikuttaa – katso, kuinka moni ajaa sinun kotiseudullasi dieselillä

    7. 7

      Hommia tarjolla heti ilman koulutusta – muuttaisitko 517 kilometrin päähän saadaksesi töitä?

    8. 8

      Halkaisiko räjäytystyö uuden talon rungon? Osakkeenomistajat vaativat rakennuttajalta reiluja korvauksia

    9. 9

      Näin tienasivat eläkeläiset maailmalla – Pekka, 71, Portugalin eläkkeistä: ”Kuva on erilainen, kun vuorineuvosten eläkkeet irrotetaan”

    10. 10

      Trokarit iskivät Fazerin uutuuteen – laatikollisesta suklaata pyydetään 299 euroa

    11. Näytä lisää