Komissio laski ennustetta euroalueen ensi vuoden talouskasvusta

Julkaistu:

Euroopan komissio laskee ennustettaan euroalueen ensi vuoden talouskasvusta.
Euroopan komissio laskee ennustettaan euroalueen ensi vuoden talouskasvusta. Tämän vuoden bkt-ennusteen komissio säilyttää ennallaan.

Komissio ennustaa tänään julkistetussa suhdanne-ennusteessa euroalueen talouden kasvavan kuluvana vuonna 2,1 prosenttia eli yhtä paljon kuin edellisessä, heinäkuussa julkaistussa ennusteessa odotettiin.

Ensi vuonna bkt:n kasvuvauhdin ennustetaan hiipuvan 1,9 prosenttiin, kun heinäkuussa ensi vuodelle ennustettiin 2,0 prosentin kasvua. Vuonna 2020 talouskasvun ennustetaan nyt hidastuvan edelleen 1,7 prosenttiin.

Viime vuonna euroalueen talous kasvoi 2,4 prosenttia, nopeimmin kymmeneen vuoteen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Komission mukaan Euroopan talouskasvua vaimentavat kasvava maailmanlaajuinen epävarmuus, kansainvälisen kaupan jännitteet ja öljyn hinnannousu. Vaimentumista voi edistää työmarkkinoiden kohenemisen hidastuminen ja työn tarjonnan lisääntyvät rajoitteet joissakin jäsenvaltioissa.

– Yhä epävarmemmassa kansainvälisessä ympäristössä päättäjien on niin Brysselissä kuin jäsenmaissa tehtävä töitä varmistaakseen, että euroalue on tarpeeksi vahva kohdatakseen mitkä tahansa haasteet, jotka tulevaisuus tuo tullessaan, sanoo talouskomissaari Pierre Moscovici komission tiedotteessa.

Moscovici uskoo Euroopan talouden pitävän kuitenkin hyvin pintansa ja talouskasvun hidastuvan vain vähitellen.

Yksityisen kulutuksen ennustetaan voivan lisääntyä joissakin jäsenvaltioissa palkkatason voimakkaamman kasvun ja finanssipolitiikan vuoksi. Myös rahoitusolosuhteiden ja kapasiteetin korkean käyttöasteen odotetaan tukevan investointeja.

Koko EU:n talouden, lukuun ottamatta Britanniaa, komissio odottaa kasvavan tänä vuonna 2,2 prosenttia, ensi vuonna 2,0 prosenttia vuonna 2019 ja 1,9 prosenttia vuonna 2020.

Komissio korottaa Suomen ennustettaan

Suomeen komissio ennustaa tänä vuonna 2,9 prosentin kasvua, mikä on enemmän kuin kesällä ennustetut 2,8 prosenttia. Ensi vuoden ennuste pysyi ennallaan 2,2 prosentissa. Vuodelle 2020 ennustetaan nyt hidastuvaa 1,9 prosentin kasvua.

Euroalueen inflaation komissio arvioi olevan tänä vuonna 1,8 prosenttia, kun aiempi ennuste oli 1,7 prosenttia.

Euroalueen ensi vuoden inflaatioennustetta komissio nostaa vastaavasti 1,8 prosenttiin kesän 1,7 prosentista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yksin asuvan menoihin riittää 1130 e/kk pk-seudun ulkopuolella – katso, paljonko eri kotitaloudet tarvitsevat rahaa elämiseen

    2. 2

      Välittäjä vaati kauppakirjaan ratkaisevan ehdon – mökkiseikkailu maksoi ostajalle 200 000 euroa

    3. 3

      Trokarit iskivät Fazerin uutuuteen – laatikollisesta suklaata pyydetään 299 euroa

    4. 4

      Nainen tyrmistyi, kun kylpyhuoneeseen ilmestyi putkiremontissa 16 sentin kynnys – nyt taloyhtiötä odottaa kallis lasku

    5. 5

      Viking Linen tulos polki paikallaan – kilpailu lisää hintapaineita edelleen

    6. 6

      Britannian punta vahvistui brexit-sopimusluonnoksen hyväksymisen jälkeen

    7. 7

      Onko dieselin aika jo ohi? ”Autojen arvoissa voi tapahtua ikäviä muutoksia”

    8. 8

      Danske Bank: Pörssiyhtiöt maksavat ennätysosingot ensi keväänä

    9. 9

      Professori: Dieselin verotusta on uudistettava ennen pitkää

    10. 10

      Kommentti: Yksi kuva kertoo, miksi Italian velka on Suomenkin ongelma

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen tyrmistyi, kun kylpyhuoneeseen ilmestyi putkiremontissa 16 sentin kynnys – nyt taloyhtiötä odottaa kallis lasku

    2. 2

      Trokarit iskivät Fazerin uutuuteen – laatikollisesta suklaata pyydetään 299 euroa

    3. 3

      Välittäjä vaati kauppakirjaan ratkaisevan ehdon – mökkiseikkailu maksoi ostajalle 200 000 euroa

    4. 4

      Onko dieselin aika jo ohi? ”Autojen arvoissa voi tapahtua ikäviä muutoksia”

    5. 5

      Kommentti: Yksi kuva kertoo, miksi Italian velka on Suomenkin ongelma

    6. 6

      Jos dieselvero poistetaan, niin täällä se eniten vaikuttaa – katso, kuinka moni ajaa sinun kotiseudullasi dieselillä

    7. 7

      Danske Bank: Pörssiyhtiöt maksavat ennätysosingot ensi keväänä

    8. 8

      Yksin asuvan menoihin riittää 1130 e/kk pk-seudun ulkopuolella – katso, paljonko eri kotitaloudet tarvitsevat rahaa elämiseen

    9. 9

      Professori: Dieselin verotusta on uudistettava ennen pitkää

    10. 10

      Jamilla Heiskanen, 24, kokoaa laajaa sijoitussalkkua – näihin hän pistää rahansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen tyrmistyi, kun kylpyhuoneeseen ilmestyi putkiremontissa 16 sentin kynnys – nyt taloyhtiötä odottaa kallis lasku

    2. 2

      Tällaisia eläkkeet ovat eri puolilla Suomea – katso, mikä on kuntasi keskieläke

    3. 3

      Juha ei ollut uskoa silmiään kun ajoi huoltoasemalle Kirkkonummella – bensan ja dieselin hinnassa näkyy nyt harvinainen ilmiö

    4. 4

      Dieselautoilijoiden mitta täyttyi: ”Onko tässä enää mitään järkeä?”

    5. 5

      Padasjokelaisen omakotitalon hinnalla saisi 13 neliötä Helsingin kalliilta alueelta – ”On mahdotonta hyväksyä, ettei löydy ostajaa”

    6. 6

      Jos dieselvero poistetaan, niin täällä se eniten vaikuttaa – katso, kuinka moni ajaa sinun kotiseudullasi dieselillä

    7. 7

      Hommia tarjolla heti ilman koulutusta – muuttaisitko 517 kilometrin päähän saadaksesi töitä?

    8. 8

      Trokarit iskivät Fazerin uutuuteen – laatikollisesta suklaata pyydetään 299 euroa

    9. 9

      Halkaisiko räjäytystyö uuden talon rungon? Osakkeenomistajat vaativat rakennuttajalta reiluja korvauksia

    10. 10

      Näin tienasivat eläkeläiset maailmalla – Pekka, 71, Portugalin eläkkeistä: ”Kuva on erilainen, kun vuorineuvosten eläkkeet irrotetaan”

    11. Näytä lisää