Venäläinen Yandex perustaa taksien tilauspalvelun Suomeen

Julkaistu: , Päivitetty:

Yango-tuotemerkillä toimiva palvelu aikoo toimia yhteistyössä paikallisten taksien kanssa.
Venäläinen hakukoneyhtiö Yandex perustaa Suomeen taksien tilaamiseen keskittyvän mobiilipalvelun. Yango-tuotemerkillä toimivalla palvelulla ei ole omia autoja, vaan yhtiö toimii yhteistyössä paikallisten taksiyhtiöiden ja kuljettajien kanssa.

Yango aloittaa toimintansa Suomessa huomisaamuna.

– Yango-kyytien lähtöhinta on kolme euroa, mikä sisältää auton saapumisen sekä ensimmäisen kilometrin ja kolmen minuutin ajomatkan. Tämän jälkeen matka maksaa 1,20 euroa kilometriltä sekä 0,15 euroa minuutilta, tai 0,45 euroa ruuhka-aikoina, Yandex kertoo tiedotteessa.

Lähtöhinnaltaan kolme euroa maksavat kyydit ovat aluksi tarjolla Helsingissä.

– Matkustaja saa tiedon matkan hinnasta jo tilaushetkellä. Annettu hinta ei muutu, vaikka auto joutuisi odottelemaan ruuhkassa tai vaikka kuljettaja joutuisi jostain syystä valitseman kiertoreitin, yhtiö lupaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yandexin taksisovellus on käytössä 13 maassa. Yhtiön ydinaluetta ovat entiseen Neuvostoliittoon kuuluneet maat. Suomessa Yandexilla on jo suuri datakeskus Mäntsälässä Uudellamaalla.

Itsestään ajavia autoja

Yandex kertoo tarjoavansa yli 70 matkapuhelimiin ja internetiin tarkoitettuja palveluja ympäri maailman. Yhtiö on kehittänyt myös itsestään ajavia autoja

– Nämä autot kuljettavat matkustajia jo Venäjällä ja tavoitteena on ottaa autot käyttöön jonakin päivänä myös Suomessa, sanoo yhtiön kansainvälisten palveluiden strategiajohtaja Aram Sargsjan.

Yandexin toiminta alkoi Venäjällä 21 vuotta sitten.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ex-hoitaja pärjää eläkkeellään Portugalissa – syö ravintolassa liki päivittäin, silti rahaa jää säästöön

    2. 2

      Asuntosijoittaja Tellervo Uotilalla on lähes 20 sijoitusasuntoa – erityisesti yksi niistä tuottaa loistavasti

    3. 3

      Sama raha riittää pidempään Portugalissa – katso, mistä joudut pulittamaan enemmän Suomessa

    4. 4

      Ilkka Herlin povaa vaikeita aikoja suomalaisille: ”Kasvun rajat on saavutettu”

    5. 5

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    6. 6

      Taksijohtaja varoittaa uudesta ilmiöstä: lyhyt pikkujoulumatka saattaa sisältää ison hintalapun – ”Kannattaa skarpata hiukan”

    7. 7

      Kommentti: Britannian talous on pian pulassa, mutta syy ei ole brexit

    8. 8

      Näin tienasivat eläkeläiset maailmalla – Pekka, 71, Portugalin eläkkeistä: ”Kuva on erilainen, kun vuorineuvosten eläkkeet irrotetaan”

    9. 9

      Orpo tyrmäsi Ykkösaamussa eläkeläisten lisärahat: "Minä en sellaista lupausta voi antaa"

    10. 10

      ”Tyydyttäväkuntoinen” mökki olikin umpilaho – kauppakirjan yksi merkintä tuli ostajalle todella kalliiksi

    11. Näytä lisää

      ”Olin aluksi liian varovainen” – naissijoittajat kehottavat aloittamaan sijoittamisen pelosta huolimatta

    10. 10

      Näin tienasivat eläkeläiset maailmalla – Pekka, 71, Portugalin eläkkeistä: ”Kuva on erilainen, kun vuorineuvosten eläkkeet irrotetaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen tyrmistyi, kun kylpyhuoneeseen ilmestyi putkiremontissa 16 sentin kynnys – nyt taloyhtiötä odottaa kallis lasku

    2. 2

      Dieselautoilijoiden mitta täyttyi: ”Onko tässä enää mitään järkeä?”

    3. 3

      Välittäjä vaati kauppakirjaan ratkaisevan ehdon – mökkiseikkailu maksoi ostajalle 200 000 euroa

    4. 4

      Ex-hoitaja pärjää eläkkeellään Portugalissa – syö ravintolassa liki päivittäin, silti rahaa jää säästöön

    5. 5

      Tässä on Suomen pienin eläke – pärjäisitkö tällä summalla?

    6. 6

      ”Tyydyttäväkuntoinen” mökki olikin umpilaho – kauppakirjan yksi merkintä tuli ostajalle todella kalliiksi

    7. 7

      Padasjokelaisen omakotitalon hinnalla saisi 13 neliötä Helsingin kalliilta alueelta – ”On mahdotonta hyväksyä, ettei löydy ostajaa”

    8. 8

      Yksin asuvan menoihin riittää 1130 e/kk pk-seudun ulkopuolella – katso, paljonko eri kotitaloudet tarvitsevat rahaa elämiseen

    9. 9

      Trokarit iskivät Fazerin uutuuteen – laatikollisesta suklaata pyydetään 299 euroa

    10. 10

      Näin tienasivat eläkeläiset maailmalla – Pekka, 71, Portugalin eläkkeistä: ”Kuva on erilainen, kun vuorineuvosten eläkkeet irrotetaan”

    11. Näytä lisää