Vartiointialan työkiistaan saatiin sopu

Julkaistu: , Päivitetty:

Kaikki alalle suunnitellut työtaistelut peruuntuvat, valtakunnansovittelija kertoo.
Vartiointialan työkiistassa on saavutettu sopu, kertoo valtakunnansovittelijan toimisto. Valtakunnansovittelijan mukaan kaikki työtaistelutoimet peruuntuvat. Sopimus noudattelee yleistä linjaa, jossa palkat nousevat 3,2 prosenttia kahden vuoden aikana.

Työkiistan osapuolina olivat palvelualojen Palvelualan työnantajat Palta ja Palvelualojen ammattiliitto PAM.

– Pitkä ja vaikea prosessi on päätöksessä, ja vartiointialan työntekijöillä on uudet työehdot. Alan työntekijät joutuivat kovaan prässiin, jotta tähän päästiin, kertoo PAMin puheenjohtaja Ann Selin.

Hänen mukaansa sovintoesitys vastaa kohtuullisessa määrin PAMin neuvotteluille asettamiin tavoitteisiin, joissa pyrittiin ottamaan huomioon alan erityistarpeita ja löytämään ratkaisu, jonka avulla työntekijät kokisivat perustelluksi sitoutua työhönsä ja pysyä alalla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Uusi työehtosopimus astui voimaan marraskuun alussa, ja se kestää huhtikuun loppuun vuonna 2020.

Sopimuksen mukaan vartijat saavat palkankorotuksen taulukkopalkkoihin. Myös ilta- ja yölisiä korotettiin. Lisäksi sopimuksessa on tekstimuutoksia ja yrityskohtainen järjestelyerä.

Neuvoteltiin keväästä lähtien

Valtakunnansovittelija jätti sovintoesityksensä kiistan osapuolille tiistai-iltana. Alan työehtosopimuksesta neuvoteltiin viime keväästä lähtien.

PAMiin kuuluvat vartiointialan työntekijät lakkoilivat lokakuun puolivälissä kolme päivää. Tuoreimmat lakkovaroitukset PAM antoi Prevent 360 Turvallisuuspalvelut- sekä Securitas- ja Securitas Palvelut -yrityksille. Preventissä lakon oli määrä alkaa huomenna ja Securitas-yhtiöissä 20. marraskuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kova pakkanen iski autoihin: hinauksia kolminkertainen määrä – Hinausautokeskuksen tj kertoo maagisesta pakkasrajasta, sen jälkeen ”akut alkavat hyytyä”

    2. 2

      Pakkanen tulee kalliiksi – 12 vinkkiä, joilla voi säästää jopa yli tonnin vuodessa

    3. 3

      Ilmalämpöpumpun ostaja visaisen pulman edessä – kauppias ja virkamies antavat täysin eri neuvon

    4. 4

      Uusien asuntojen kauppaa uhkaa sukellus  –  ”Nyt on tapahtunut paluu arkeen”

    5. 5

      Kommentti: Sähkö on Suomessa halpaa – kannattaako 85 euron lisälaskusta siis kitistä?

    6. 6

      Fiva: Suomessakin merkkejä kurssien manipuloinnista – riski jäädä kiinni suurempi kuin Ruotsissa

    7. 7

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    8. 8

      Näin lukijat kommentoivat työttömille järjestettäviä kursseja: ”Fonttia vaihdettiin moneen kertaan ja valokuvaa ähellettiin 5 tuntia”

    9. 9

      Matti, 39, teki kotiinsa ison lämmitysremontin – sähkölasku ei laskenut yhtään: ”Ei se hirveästi innosta tekoihin”

    10. 10

      Kommentti: Veikkaus valitsee hyväntekeväisyyden sijaan rahan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ilmalämpöpumpun ostaja visaisen pulman edessä – kauppias ja virkamies antavat täysin eri neuvon

    2. 2

      Kova pakkanen iski autoihin: hinauksia kolminkertainen määrä – Hinausautokeskuksen tj kertoo maagisesta pakkasrajasta, sen jälkeen ”akut alkavat hyytyä”

    3. 3

      Näin lukijat kommentoivat työttömille järjestettäviä kursseja: ”Fonttia vaihdettiin moneen kertaan ja valokuvaa ähellettiin 5 tuntia”

    4. 4

      Kommentti: Sähkö on Suomessa halpaa – kannattaako 85 euron lisälaskusta siis kitistä?

    5. 5

      Pakkanen tulee kalliiksi – 12 vinkkiä, joilla voi säästää jopa yli tonnin vuodessa

    6. 6

      Matti, 39, teki kotiinsa ison lämmitysremontin – sähkölasku ei laskenut yhtään: ”Ei se hirveästi innosta tekoihin”

    7. 7

      Uusien asuntojen kauppaa uhkaa sukellus  –  ”Nyt on tapahtunut paluu arkeen”

    8. 8

      MOT: Suomi maksaa työttömien valmennuksista 26 miljoonaa – kursseilla annetaan elämänohjeita

    9. 9

      Kiinteistönvälittäjät: Uusista osakeasunnoista on jo ylitarjontaa

    10. 10

      Kiinteistön­välittäjät: asunto­kaupoilla näkyy tänä vuonna voimakkaasti vanheneminen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perinnönjakoon liittyy yksi suuri harhakäsitys – leski ei välttämättä peri yhtään mitään

    2. 2

      Matti, 39, teki kotiinsa ison lämmitysremontin – sähkölasku ei laskenut yhtään: ”Ei se hirveästi innosta tekoihin”

    3. 3

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    4. 4

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    5. 5

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    6. 6

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    7. 7

      Ilmalämpöpumpun ostaja visaisen pulman edessä – kauppias ja virkamies antavat täysin eri neuvon

    8. 8

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    9. 9

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    10. 10

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    11. Näytä lisää