Olkiluodon voimalaa rakentavalle Arevalle paha takaisku – Trumpin hallinto pysäytti miljardeja maksaneen kierrätyslaitoksen rakennustyöt

Julkaistu:

Yhdysvaltojen Etelä-Carolinaan vuodesta 2007 rakenteilla olleesta laitoksesta oli valmiina noin 70 prosenttia.
Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin hallinto on antanut kuoliniskun Etelä-Carolinan osavaltioon rakenteilla olleelle kierrätyslaitokselle, jossa kylmän sodan aikaisten ydinaseiden plutoniumista oli tarkoitus valmistaa ydinpolttoainetta.

Ranskan valtion omistama Orano, entiseltä nimeltään Areva, on osakkaana laitosta rakentaneessa CB&I Areva MOX Services LLC -yhteenliittymässä. MOX (Mixed Oxide) -nimellä tunnetun polttoaineen valmistamiseen tähtäävä laitos on ollut raketeilla Etelä-Carolinan Savannah Riverissä vuodesta 2007, kertoo uutistoimisto Reuters.

Vuosien saatossa arvio laitoksen rakennuskuluista on noussut hurjasti. Toukokuussa Yhdysvaltain energiaministeriö arvioi kongressille, että siihen mennessä projektiin uponneen 7,6 miljardin dollarin eli 6,6 miljardin euron lisäksi valmiiksi saaminen vaatisi vielä 48 miljardia dollaria eli yli 41 miljardia euroa. Tästä syystä ministeriö oli esittänyt koko projektin perumista.

Keskiviikkona Yhdysvaltojen ydinturvallisuudesta vastaava virasto kuitenkin ilmoitti projektin olevan ohi sen jälkeen, kun valitustuomioistuin oli vahvistanut energiaministeriön suunnitelman.

Orano on valmistanut MOX-polttoainetta tuotantolaitoksessaan Ranskassa. Yhdysvalloissa polttoainetta ei olla kuitenkaan toistaiseksi tuotettu.

Monet Etelä-Carolinan poliitikot ovat puolustaneet laitoksen valmiiksi saamista. Paikallinen republikaanisenaattori Lindsey Graham vetosi Reutersin mukaan siihen, että kalliista laitoksesta on valmiina jo noin 70 prosenttia. Plutoniumin muuntaminen polttoaineeksi myös estäisi sen päätymisen terroristien käsiin.

Trumpin hallinto taas kannattaa suunnitelmaa, jossa 34 tonnia plutoniumia haudataan New Mexicon osavaltioon rakennettavaan maanalaiseen loppusijoituspaikkaan. Kyseinen määrä plutoniumia riittää noin 8000 ydinaseen valmistamiseen. Reutersin mukaan Yhdysvaltain energiaministeriö on esittänyt, että Savannah Riverin rakenteilla ollutta laitosta voitaisiin käyttää ydinaseiden osien valmistukseen.

Ranskalainen Areva on mukana myös Suomessa Olkiluoto 3 -ydinlaitoksen rakennustyössä. Alun perin vuonna 2009 valmiiksi aiottu voimala on kärsinyt pahoista ongelmista ja viivästyksistä. Nykyisen aikataulun mukaan sähköntuotannon on määrä alkaa syksyllä 2019.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    2. 2

      Avioero ja pojan kuolema opettivat teollisuusneuvos Jorma Terentjeffiä hellittämään

    3. 3

      Aki Yrttiaho, 29, odottaa jo täyttä mobiiliaikaa: ”Minulla ei ole senttiäkään käteistä”

    4. 4

      Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

    5. 5

      Uusi laki iski: flunssa­lääke Finrexin loppui apteekeista

    6. 6

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    7. 7

      Sekava maailmantilanne vahvistaa euroa

    8. 8

      Kommentti: Tästä syystä Walt Disney on nyt suurin yksittäinen yhtiö salkussani

    9. 9

      Miljonääri Veikko Lesonen sai Parkinsonin tautiin avun leikkauksesta – ”Olen sen jälkeenkin perustanut ainakin 10 yritystä”

    10. 10

      Kalle osti Tjäreborgilta vaimolleen syntymäpäivälahjaksi unelmaloman, joka ei mennyt putkeen – ongelmia hotellissa, paluulento ei laskeudukaan Helsinkiin...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    2. 2

      Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

    3. 3

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    4. 4

      Uusi laki iski: flunssa­lääke Finrexin loppui apteekeista

    5. 5

      Kalle osti Tjäreborgilta vaimolleen syntymäpäivälahjaksi unelmaloman, joka ei mennyt putkeen – ongelmia hotellissa, paluulento ei laskeudukaan Helsinkiin...

    6. 6

      Avioero ja pojan kuolema opettivat teollisuusneuvos Jorma Terentjeffiä hellittämään

    7. 7

      Kommentti: Tästä syystä Walt Disney on nyt suurin yksittäinen yhtiö salkussani

    8. 8

      Aki Yrttiaho, 29, odottaa jo täyttä mobiiliaikaa: ”Minulla ei ole senttiäkään käteistä”

    9. 9

      Helsinkiin avattiin muhkea Tripla, samaan aikaan tavarataloja kaatuu kuin heinää Yhdysvalloissa – ”Suomeen tulee samat haasteet”

    10. 10

      Kysely: Äidit ovat isiä useammin esikuvia raha-asioissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    3. 3

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    4. 4

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    5. 5

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    6. 6

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    7. 7

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    8. 8

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    9. 9

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    10. 10

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    11. Näytä lisää