Alice, 20, haki työpaikkaa: kohtelu muuttui oudoksi, kun ihonväri selvisi – yrittäjä vertaa Elovena-ryynien myymiseen

Julkaistu:

20-vuotias Alice kirjoitti Facebookissa, kuinka mahdollinen työnantaja piti hänen ihonväriään haasteena työtehtävässä. Työnantaja kiistää ihonvärin olleen hänelle ongelma.
20-vuotias Alice sai torstai-iltana mahdolliselta työnantajalta puhelun, joka sai työpaikkaa hakeneen nuoren naisen itkemään. Kaikki alkoi, kun matkailuvirkailijaksi kouluttautunut Alice soitti maanantaina helsinkiläiseen matkamuistomyymälään hakeakseen työpaikkaa. Puhelinkeskustelu sujui hyvin ja häntä pyydettiin lähettämään cv, jonka jälkeen hänelle lähetettäisiin ohjeet, minne hän voisi tulla varsinaiseen työpaikkahaastatteluun.

Alice lähetti kuvallisen cv:nsä, minkä jälkeen ei vastausta kuulunut. Tiistaina hän soitti yritykseen.

– Se vaikutti minun jutultani. Olen valmistunut matkailualalta ja se oli matkamuistoliike, jossa sai puhua englantia ja haettiin asiakaspalvelijaa. Sanoin, etten saanut mitään sähköpostia, että minne voisin tulla työhaastatteluun. Nainen sanoi, että kun on suomalainen yritys ja myydään suomalaisia tuotteita... Hän alkoi selittää ja ymmärsin, että hän tarkoitti, ettei halua ulkomaalaista edustamaan tuotettaan, Alice kertoo.

 

Se loukkasi minua tosi paljon. Rupesin itkemään ja katkaisin puhelun.

Alice on muuttanut Suomeen Ruandasta äitinsä kanssa 12-vuotiaana. Hän puhuu sujuvaa suomea.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hän sanoo kuitenkin hyväksyneensä naisen selityksen eikä miettinyt asiaa ennen kuin nainen soitti torstai-iltana kymmenen maissa. Nainen kertoi, että työpaikan saanut oli perunut ja hän haluaisi palkata Alicen tehtävään. Alice kertoo naisen sanoneen, että voisi kokeilla ”tummaa tyttöä” asiakaspalvelijana, vaikkei ollut varma siitä, miten turistit suhtautuisivat siihen, että suomalaisia käsitöitä myi tummaihoinen.

– Olin shokissa. Otin sen itseeni, koska minulle ei ole koskaan sanottu suoraan noin, Alice muistelee yhä järkyttyneenä keskustelusta.

– Sanoin, että se mitä hän sanoi, oli todella loukkaavaa ja etten tulisi sinne todistaakseni, että tummaihoisetkin voivat myydä suomalaisia tuotteita. Että ihonvärini ei määrittele sitä, kuinka hyvin voin myydä tuotteita.

Alicen mukaan nainen selitti, ettei ”juhlapukua voi myydä lökäreissä”.

– Se loukkasi minua tosi paljon. Rupesin itkemään ja katkaisin puhelun.

Tapaus puhuttaa somessa

Alice sanoo ymmärtävänsä, että joskus voi sanoa jotain ajattelematonta. Alice kuitenkin ihmettelee, ettei nainen ymmärtänyt, minkä takia hänen sanansa satuttivat.

– Se, mikä oli minusta loukkaavaa oli, että hän keskustelussa toisteli sitä, että ”tumma tyttö, tumma tyttö.” Sanoin, että se loukkaa minua. Minua ei haittaa, että aina ei ymmärretä tiettyjä juttuja, mutta että vähätellään niitä, vaikka sanon, että se loukkaa minua. Ei niin voi tehdä.

 

Halusin vain tuoda esille, että rasismi on joillain ihmisillä juurtunut niin syvälle, että he eivät voi nähdä muita ihmisiä arvoisinaan.

Alice kirjoitti kokemuksistaan Facebookissa torstai-iltana puhelun jälkeen. Päivitys levisi nopeasti ja oli perjantai-iltapäivään mennessä kerännyt yli 1 700 reaktiota.

– En tiennyt, että tästä tulisi näin iso juttu. Halusin vain tuoda esille, että rasismi on joillain ihmisillä juurtunut niin syvälle, että he eivät voi nähdä muita ihmisiä arvoisinaan.

– Minä olen vahva. Tiedän, että olen hyvä joissakin asioissa ja osaan tätä kieltä ja puolustaa itseäni. Mutta joku muu, joka ei osaa suomea, ja hänelle tulee tällaisia kommentteja, totta kai silloin motivaatio alkaa lähteä. Olen nähnyt sen omissa kavereissani, jotka ovat yrittäneet ja yrittäneet, mutta lopulta luovuttaneet ja ajatelleet, että ehkä he eivät ansaitse mitään tässä yhteiskunnassa.

Yrityksen omistaja: ”Minusta ei saa rasistia”

Yrityksen omistaja, jonka kanssa Alice keskusteli, kiistää jyrkästi olevansa rasisti. Hänen kertoo päätelleensä Alicen lähettämästä kuvasta, että tämä todennäköisesti piti kultakoruista. Ihonväri ei ollut omistajan mukaan missään vaiheessa ongelma.

– Kysyin, miten hän suhtautuu siihen, että hänen täytyy pystyä myymään suomalaisia matkamuistoja ja puukoruja. Tietysti se on haasteellista, kun kuvassa hänellä oli kultaista korua korvissa ja kaulan ympärillä. Jos sinulla on Elovena-kauraryynit myynnissä tai jotain, kyllähän se selvää on, että siihen istuu Suomi-neito paremmin. Mutta miksi olisin soittanut hänelle, jos en ajatellut ottaa häntä töihin? omistaja sanoo.

Omistaja sanoo saattaneensa vertauskuvana todeta, että ”jos morsiuspukuja mennään myymään, ei ketään laiteta sinne tuulipuvussa mainostamaan pukuja.” Hän kuitenkin korostaa, ettei Alicen ihonväri ollut hänelle ongelma.

– Minullahan oli valokuva, josta näin kuinka musta hän on. Enhän minä olisi soittanut hänelle, jos en olisi ajatellut ottaa häntä töihin.

– Minusta ei saa rasistia tekemälläkään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hoitokotien hinnat hämmästyttävät: ”Raha kelpaa, mutta asukkaita kohdellaan kuin roskaa”

    2. 2

      Mihin karahti kokeilu 6 euron tuntipalkasta? ”Luottamusmiehet ottivat kokeilun erittäin surkeasti vastaan”

    3. 3

      Pikavippien suitsiminen etenee: tulossa 30 prosentin korkokatto ja ankarat sanktiot rikkojille

    4. 4

      Poliisi ratsasi Opelin tilat – epäillään päästömanipuloinnista

    5. 5

      Finanssivalvonnan johtoon 11 hakijaa – Anneli Tuominen hakee jatkokautta

    6. 6

      Kauppasodasta ei nopeaa ulospääsyä: ”Tässä käydään ideologioiden tai talousmallien välillä aikamoista taistelua”

    7. 7

      Maanantai ja perjantai etätyökieltoon? Yli puolet uskoo olevansa tehokkaampi etänä

    8. 8

      Vanhuksen palveluasuminen voi maksaa yli 5 000 e/kk – ”Juuri kenelläkään ei ole varaa maksaa tuloistaan”

    9. 9

      SAK:n vastaus Sipilälle: Poliittiset työtaistelutoimet eivät ole päättymässä ensi viikolla – ”Eduskuntaan voitava vaikuttaa”

    10. 10

      15 vinkkiä: Näin säästät huomaamatta satasia vuodessa – ja myös ympäristöä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hoitokotien hinnat hämmästyttävät: ”Raha kelpaa, mutta asukkaita kohdellaan kuin roskaa”

    2. 2

      Maanantai ja perjantai etätyökieltoon? Yli puolet uskoo olevansa tehokkaampi etänä

    3. 3

      Mihin karahti kokeilu 6 euron tuntipalkasta? ”Luottamusmiehet ottivat kokeilun erittäin surkeasti vastaan”

    4. 4

      Thaimaa ottaa kovat otteet käyttöön muoviroskan vähentämiseksi

    5. 5

      Vanhuksen palveluasuminen voi maksaa yli 5 000 e/kk – ”Juuri kenelläkään ei ole varaa maksaa tuloistaan”

    6. 6

      SAK:n vastaus Sipilälle: Poliittiset työtaistelutoimet eivät ole päättymässä ensi viikolla – ”Eduskuntaan voitava vaikuttaa”

    7. 7

      15 vinkkiä: Näin säästät huomaamatta satasia vuodessa – ja myös ympäristöä

    8. 8

      Pikavippien suitsiminen etenee: tulossa 30 prosentin korkokatto ja ankarat sanktiot rikkojille

    9. 9

      Ex-ministeri Lindén nimitettiin italialaisyhtiön hallitukseen

    10. 10

      Kauppasodasta ei nopeaa ulospääsyä: ”Tässä käydään ideologioiden tai talousmallien välillä aikamoista taistelua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haiseva yllätys paljastui talon kivijalasta – myyjälle napsahti noin 90 000 euron lasku

    2. 2

      Asiantuntijat antoivat suomalaisille konkreettiset neuvot jemmarahasta pankkitilillä – keskustelu kävi kuumana: ”Ihan mitätön summa varsinkin perheelliselle”

    3. 3

      HS: Taloyhtiö meni konkurssiin Helsingissä – taustalla pariskuntien riita

    4. 4

      Vanhuksen palveluasuminen voi maksaa yli 5 000 e/kk – ”Juuri kenelläkään ei ole varaa maksaa tuloistaan”

    5. 5

      Kommentti: Hallitus voi kärsiä potkulaissa rökäletappion – kosto uhkaa ay-pomoja

    6. 6

      Scandicin johtaja lataa kovia sanoja varaussivustojen vallasta: ”He voivat halutessaan ilmoittaa, että hotelli on täynnä”

    7. 7

      Riita 5 700 eurosta vei osakkaat oikeuteen ja taloyhtiön konkurssiin – ”Jos olet ostamassa paritaloa, älä ihmeessä osta sitä ennen kuin...”

    8. 8

      Alice, 20, haki työpaikkaa: kohtelu muuttui oudoksi, kun ihonväri selvisi – yrittäjä vertaa Elovena-ryynien myymiseen

    9. 9

      Antero Vartia: Myin osuuteni Löylystä Jasper Pääkköselle

    10. 10

      Hoitokotien hinnat hämmästyttävät: ”Raha kelpaa, mutta asukkaita kohdellaan kuin roskaa”

    11. Näytä lisää