Kommentti: Hallitus voi kärsiä potkulaissa rökäletappion – kosto uhkaa ay-pomoja

Julkaistu: , Päivitetty:

Kommentti
Kiista irtisanomisen helpottamisesta luo kaunoja, joita kostetaan pitkään, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.
Johannes Virolaisen suuhun on pantu viisaus, että politiikassa ei kannata ottaa selkävoittoja vaan pistevoittoja. Se tarkoittaa sitä, että jos jyrää vastustajan kokonaan, tämä kantaa kaunaa ja kostaa. Pistevoiton kanssa pystyvät kaikki elämään. Ihan pätevä viisaus elämässä varmaan yleensäkin.

Sipilän hallitus sai melkein selkävoiton ay-liikkeestä muutama vuosi sitten, kun kiky-sopimusta runnottiin. Sen verran jouduttiin tinkimään, että jotenkin päästiin ketkuttelemaan eteenpäin. Mutta kosto eli. Ja nyt on sen aika.

Ay-liike on ajanut hallituksen seinää vastaan työtaisteluillaan, joilla vastustetaan irtisanomisen helpottamista pienissä yrityksissä. Sekin voi olla jo lähellä selkävoittoa.

Hallitus perääntyi jo kerran. Alun perin oli tarkoitus, että sääntöjä muuttamisen raja yrityksissä olisi 20 työntekijää. Se tiputettiin viime viikolla kymmeneen. Henkilöperusteista irtisanomista seuraa nyt 90 päivän karenssi työttömyysetuuden saamisessa. Hallitus olisi nyt valmis lyhentämään sen 60 päivään. Irtisanominen pienissä yrityksissä siis helpottuisi, mutta ilman työttömyyskorvausta joutuisi olemaan ”vain pari kuukautta”.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ay-liikkeelle tämä ei käy, vaan se haluaa koko hankkeen perumista. Hallitukselle tämä olisi täysi kasvojen menetys. Liitot koventavat työtaistelutoimiaan.

Mitä tästä pitäisi ajatella?

Kaivostyöläisten voitto

Esimerkki historiasta, ihan ulkomailta. Vuonna 1974 Britannian kaivostyöläiset menivät lakkoon. Lakkoase oli toiminut pari vuotta aiemmin ja taktinen tilanne hyvä. Öljykriisi sekoitti valmiiksi Britannian energiahuollon. Kaivokset olivat kansallinen ylpeys ja kaivosmiehillä sankarillinen maine.

Lakon seurauksena Edward Heathin konservatiivihallitus kaatui. Työväenpuolue nousi valtaan, mikä tietenkin oli ay-liikkeen mieleen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Konservatiivien nöyryytys tiivisti puolueen rivejä. Sodanjälkeisen konsensuspolitiikan brittiversion kannattajat siivottiin sivuun. Puolueen uudeksi johtajaksi tuli Heathin hallituksessa ministerinä toiminut Margaret Thatcher, joka edusti uutta vallankumouksellista konservatismia. Se tulisi vielä olemaan myrkkyä Britannian vasemmistolle.

Työmarkkinat pysyivät levottomina. Koko 1970-luku oli ollut pysähtyneisyyden aikaa ja Britannian talous polki paikallaan. Vuosien 1978 ja 1979 välillä koettiin ”tyytymättömyyden talvi”, jolloin suuret lakot ajoivat maan kaaokseen. Sen seurauksena kaatui työväenpuolueen James Callaghanin hallitus.

Margaret Thatcherin suurvoitto

Vuonna 1979 Thatcherista tuli pääministeri ja hän ryhtyi toteuttamaan työväenliikkellee äärimmäisen epämieluisaa poliikkaansa. Viiden vuoden jälkeen, vuonna 1984 kaivostyöläiset lähtivät taas lakkoon. Heitä johti äärivasemmistolainen Arthur Scargill, joka unelmoi vuoden 1974 toistumisesta. Monet ay-johtajat ja työväenpuolueen johto suhtautuivat epäilyksellä trotskilaiseksi haukuttuun Scargilliin.

Nyt lakkoon lähdettiin paljon huonommista asetelmista kuin kymmenen vuotta aiemmin. Sillä vastustettiin kaivosten sulkemista. Lakko ei yleensä paras keino, jos työpaikka ollaan joka tapauksessa sulkemassa.

Hiilen merkitys energiantuotannossa oli vähennyt. Monet kaivokset olivat vanhentuneita ja kannattamattomia. Ne pyörivät valtiontuen varassa, syistä, jotka liittyivät jo osin historian vaalimiseen. Sellainen ei Margaret Thatcheria kiinnostanut.

Thatcher varmisti, että hiilivarastot olivat ennen lakkoa täynnä. Lakkovahteja vastaan hän lähetti vahvat poliisivoimat. Yhteenotoissa ihmisiä loukkaantui ja myös kuoli. Vuodessa kaivostyöläisten voimat loppuivat. Vuoden 1974 selkävoittoa seurasi vuoden 1985 täystyrmäys. Se mahdollisti sen, että Thatcher saattoi jatkaa koko ay-liikkeen ajamista ahtaalle.

Hänen esimerkkiään seurattiin tulevina vuosikymmeninä ympäri maailmaa.

Toistuuko täällä?

Onko tarinan opetus suora? Käykö niin, että syksyn työtaistelut Suomessa päätyvät ay-liikkeen menestykseen, hallituksen kaatumiseen ja valtaan nousee vasemmistolainen hallitus? Ja sitten porvarit kokoavat rivinsä ja palaavat neljän vuoden päästä kostamaan ja murskaamaan ay-liikkeen?

SAK:n liittojen liki avoin tavoite on Sdp:n saaminen hallitukseen. Nykyhallitus tuskin kaatuu siitä yksinkertaisesta syystä, että sen aika on muutenkin niin vähissä. Mutta täysi häviö irtisanomiskiistassa veisi siltä viimeisenkin toimintakyvyn.

Sdp:n kannalta työtaistelujen etu on se, että ne nostavat työpaikoilla puolueelle uskollisten luottamusmiesten asemaa ja agitoivat väkeä. Vanhojen ay-jyrien puheille selän takana naureskelevat nuoretkin voivat saada herätyksen. Keskeinen osa Sdp:n vaalikonetta on huippukunnossa kevättä varten.

Vähän stoppia

Mutta nyt vähän stoppia. Punavihreän vasemmiston kannatus vaaleissa ei riitä enemmistöön, eivätkä pienet porvaripuolueetkaan välttämättä lähde sen matkaan. Tämän hetkisten kannatuskäyrien perusteella todennäköisin on Sdp:n ja kokoomuksen varaan rakentuva hallitus. Kummankin pitää tinkiä haluistaan. Jos nykyhallitus kokisi täystappion kokoomuslaiset varmasti puristelisivat nyrkkiä taskussaan, mutta ainakaan aluksi sitä ei sopisi näyttää.

Oppositioon jäisi porvaripuolueita ja ehkä myös vasemmistoliitto. Yksinkertainen oikeisto-vasemmisto-jako jäisi taas poikkeukseksi suomalaisessa politiikassa. Seuraavaan yritykseen asti.

Suomi ei ole Britannia

Muita eroja.

Suomen oikeistolta ei ole Thatcherin tason johtajaa odottamassa. Britannian 1970-luvun talousahdinko oli ihan eri luokkaa kuin Suomen 2010-luvun taantuma.Thatcher teki paljon potkiakseen pysähtynyttä Britanniaa liikkeelle 2010-luvulla ja varmasti Juha Sipilällä on ansioita, jotka eivät mene omakehun piikkiin. Mutta ei hän nykynäytöillään mikään Thatcher ole, eikä tule muitakaan mieleen.

Britanniassa on vuosikymmeniä muisteltu katkeruudella lakkojen yhteydessä nähtyä väkivaltaa. Suomessa sellaista ei ole sattunut 1940-luvun lopun jälkeen. Vaikka tilanne kiristyisi kuinka nyt, niin tuskin poliisit ja lakkovahdit kadulla tappelevat. Ollaan sillä tavalla sivistyneempiä.

Mutta toki täälläkin on aina osattu kostaa, puolin ja toisin. Kunhan nyt soveliaisuuden rajoissa pysytään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Trafin pääjohtaja erosi – pesti olisi päättynyt parin viikon päästä

    2. 2

      Jouluostoksilla nyt valtava ruuhka – suomalaiset vastaavat: tällaista tavaraa lapsille pukinkonttiin

    3. 3

      Nämä joulun hittilelut viedään kauppojen hyllyiltä: Scruffaluv, yllätyspallo – listalta löytyy myös rakastettu ikisuosikki

    4. 4

      Onko suomalaisen järkeä kuolla velattomana? Ekonomistit vastaavat – ”Kuuluuko ihmisen jättää jotakin jälkeensä?”

    5. 5

      Halpisvaate pari kertaa päälle ja roskiin – tässä on vuoden turhake

    6. 6

      Apteekkari-lehti: Veikkauksen markkinointi ja peliautomaatit viranomaisen syyniin

    7. 7

      Poltitko rahaa ex-Talvivaaralla? Veronmaksajien keskusliitto: Nyt tappiot voi vähentää verotuksessa

    8. 8

      Kommentti: Ihmisten raha-asiat ovat valtavassa solmussa – pahimmillaan vanhemmat ottavat pikavippejä lastensa nimissä

    9. 9

      POP Pankki synkensi Suomen talousennustettaan – taustalla tullit ja kauppasodan uhka

    10. 10

      EKP ei kajonnut ohjauskorkoonsa – odotetusti 0,00 %:ssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko suomalaisen järkeä kuolla velattomana? Ekonomistit vastaavat – ”Kuuluuko ihmisen jättää jotakin jälkeensä?”

    2. 2

      Kommentti: Ihmisten raha-asiat ovat valtavassa solmussa – pahimmillaan vanhemmat ottavat pikavippejä lastensa nimissä

    3. 3

      Nämä joulun hittilelut viedään kauppojen hyllyiltä: Scruffaluv, yllätyspallo – listalta löytyy myös rakastettu ikisuosikki

    4. 4

      Halpisvaate pari kertaa päälle ja roskiin – tässä on vuoden turhake

    5. 5

      Poltitko rahaa ex-Talvivaaralla? Veronmaksajien keskusliitto: Nyt tappiot voi vähentää verotuksessa

    6. 6

      Veikon Koneen asiakkaat eivät ole saaneet tavaroitaan ja epäilevät konkurssia – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

    7. 7

      Carunan toimitusjohtaja tuskastui puheisiin sähkönsiirrosta – vertaa kossupullon hakuun Alkosta

    8. 8

      Jouluostoksilla nyt valtava ruuhka – suomalaiset vastaavat: tällaista tavaraa lapsille pukinkonttiin

    9. 9

      Ruotsin finanssivalvoja lyttäsi suomalaisten velanmaksun – Lukijat: Tämän vuoksi asuntolaina kannattaa maksaa pois

    10. 10

      Jan Hurrin kommentti: Talous- ja sijoitusnäkymät ovat kymmeneen vuoteen kehnoimmat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Veikon Koneen asiakkaat eivät ole saaneet tavaroitaan ja epäilevät konkurssia – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Kuntotarkastaja vaikeni omakotitalon mittavista tuhoista – pariskunta luuli selviävänsä pelkällä pintaremontilla

    3. 3

      5 vuotta Caruna-kohuja – Näin vastaavat poliitikot: ”Vuosituhannen munaus”

    4. 4

      Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

    5. 5

      Tavalliset suomalaiset kertoivat, mihin veronpalautusrahat uppoavat – espoolaiselle Markukselle kilahtaa kunnon potti

    6. 6

      HS: Ruotsin pankkivalvoja lyttää suomalaisten lainanmaksun: ”Taloudellisesta näkökulmasta se ei ehkä ole järkevää”

    7. 7

      Tonttivuokran korotus 11-kertaiseksi koettelee tamperelaisen kerrostalon asukkaita – ”Joudunko vastedes jättämään päivän puuroannoksen syömättä?”

    8. 8

      Perinteiset veron­palautukset tulivat viimeistä kertaa – asian­tuntija kertoo, mitä rahalla kannattaa tehdä

    9. 9

      Carunan toimitusjohtaja tuskastui puheisiin sähkönsiirrosta – vertaa kossupullon hakuun Alkosta

    10. 10

      Onko suomalaisen järkeä kuolla velattomana? Ekonomistit vastaavat – ”Kuuluuko ihmisen jättää jotakin jälkeensä?”

    11. Näytä lisää