Ryanairin henkilöstö ilmoitti taas uudesta lakosta – ”Suurin yhtiön historiassa”

Julkaistu: , Päivitetty:

Ryanairin henkilöstö vaatii parempia työoloja ja sitä, että sopimukset perustuisivat kunkin oman maan lakiin eikä Irlannin lakiin.
Halpalentoyhtiö Ryanairin henkilöstö kertoo menevänsä lakkoon, joka vaikuttaa satoihin lentoihin. Lakko on suunniteltu pidettäväksi kahden viikon päästä perjantaina 28. syyskuuta.

Siinä on mukana sekä lentävää että lentokentällä työskentelevää henkilöstöä Belgiasta, Alankomaista, Italiasta, Espanjasta ja Portugalista. He vaativat parempia työoloja ja sitä, että sopimukset perustuvat heidän maansa lakiin, ei yhtiön kotipaikan Irlannin lakiin.

– He ovat luvanneet sopimuksiamme kansallisiksi sopimuksiksi vuoteen 2022 mennessä. Tämä on meille liian myöhään. Haluamme ne vuonna 2019, sanoo Yves Lambot belgialaisesta ammattiliitto CNE:stä.

Ammattiliittojen mukaan lakko olisi suurin yhtiön historiassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ryanair kuitenkin arvioi, että lakko epäonnistuu yrityksessään aiheuttaa liikennekaaos. Yhtiön markkinointipäällikkö Kenny Jacobsin mukaan suurin osa lennoista ja palveluista toimii lakkopäivänä normaalisti.

Viimeksi keskiviikkona Ryanairin saksalaisia lentäjiä ja matkustamohenkilökuntaa oli vuorokauden mittaisessa työnseisauksessa, jonka takia 150 Saksan-lentoa peruttiin.

Elokuussa peruttiin eri maissa pidetyn lakon vuoksi keskellä lomakautta 400 lentoa, mikä vaikutti 55 000 matkustajaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Vanhus maksoi kotihoidosta 5 700 e/kk – perilliset suuttuivat edunvalvojalle

    2. 2

      Kommentti: Talous pyörii vahvan lääkityksen varassa, kun uuden taantuman uhka painaa jo päälle

    3. 3

      Kotipizzan investoinnit uusiin ketjuihin painoivat tulosta – meksikolaisen ruoan kysyntä ei ole vastannut odotuksia

    4. 4

      Daimlerin toimitusjohtajaksi nousee ruotsalainen

    5. 5

      Taistelu pikaruoan asiakkaista kiristyy – KFC tulee Suomeen

    6. 6

      Yhdysvaltojen keskuspankin odotetaan kiristävän korkoruuvia jo kolmatta kertaa tänä vuonna

    7. 7

      73 ihmistä tapaa torstaina Obaman kasvokkain Helsingissä – näin paljon siitä joutuu maksamaan

    8. 8

      Kamux laajentaa toimintaansa Ruotsissa

    9. 9

      Vaalimaalle avautuu pian muotikylä – tulossa useita isoja brändejä

    10. 10

      Libera teki kantelun EU-komissiolle työehtosopimusten yleissitovuudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanhus maksoi kotihoidosta 5 700 e/kk – perilliset suuttuivat edunvalvojalle

    2. 2

      Taistelu pikaruoan asiakkaista kiristyy – KFC tulee Suomeen

    3. 3

      73 ihmistä tapaa torstaina Obaman kasvokkain Helsingissä – näin paljon siitä joutuu maksamaan

    4. 4

      Michael Kors ostaa Versacen – vaihtaa nimensä Capri Holdingiksi

    5. 5

      Hinnoitteletko asuntosi pieleen? Tässä ovat eri kaupunkien kipurajat

    6. 6

      Kommentti: Talous pyörii vahvan lääkityksen varassa, kun uuden taantuman uhka painaa jo päälle

    7. 7

      JHL aloittaa ylityö- ja vuoronvaihtokiellon – "Siitä ei hyvä seuraa, että työntekijöitä halutaan laittaa eriarvoiseen asemaan"

    8. 8

      Pääluottamusmies OP:n yt-neuvotteluista: Tarkoitus ei ole irtisanoa – ”En näe täällä hermostuneita ihmisiä”

    9. 9

      EKP ostanut Nokian ja Stora Enson joukkovelkakirjoja

    10. 10

      Vaalimaalle avautuu pian muotikylä – tulossa useita isoja brändejä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näillä aloilla on nyt huutava pula työntekijöistä – katso missä sinulle on töitä

    2. 2

      Kerrostaloasukkaat saivat karun kirjeen: tontin vuokra nousee yli 800 % – ”Sitä ei ollut todeksi uskoa”

    3. 3

      Massiivinen kauppakeskus Redi avautuu torstaina – Kuvat: tältä sisällä näyttää vuorokausi ennen avajaisia

    4. 4

      Vanhus maksoi kotihoidosta 5 700 e/kk – perilliset suuttuivat edunvalvojalle

    5. 5

      Viisi vuotta kyläkauppiaina riitti Turusille: ”Viime talvessa oli tarpeeksi kestämistä”

    6. 6

      Varustelekan perustaja: ”Yrittäjille kelpaa vain työntekijä, jolla on yliluonnollinen kyky suoriutua vaikeista tehtävistä”

    7. 7

      Pariskunta luuli kuitanneensa vuokria työsuorituksilla, sitten vuokraisäntä alkoi periä 2 vuoden vuokria

    8. 8

      Näistä osaajista on kova pula ja keskitienestit noin 4 000 e/kk – ”Työpaikoissa, jotka eivät täyty, on jotain erikoista”

    9. 9

      Lopettavan Ajattaren toimitusjohtaja: ”Olen itkenyt yhden Atlantin verran”

    10. 10

      Kommentti: Milloin Suomen entisen pääministerin asema venäläisessä jättipankissa käy kestämättömäksi?

    11. Näytä lisää