OP-johtaja näkee maailmalla ”merkkejä talouden käänteestä”, mutta pitää markkinoita vielä terveinä

Julkaistu:

OP Yrityspankin toimitusjohtaja Katja Keitaanniemi kiittelee suomalaisyritysten kuntoa ja pirteää pörssilistautumisten aikaa.
Suomalaiset yritykset ovat hyvässä kunnossa ja niiden rahoitusnäkymät näyttävät tällä hetkellä hyviltä, uskoo OP Yrityspankin toimitusjohtaja Katja Keitaanniemi.

Myös yritysten pörssilistautumiset ovat olleet nousussa viime vuosina. Listautumiset ovat Keitaanniemen mukaan pääomasijoittajille tärkeä kanava yrityskauppojen rinnalla. Hänen mukaansa myös Helsingin pörssin First North -kauppapaikan suosio lähtenyt hyvään kasvuun.

OP ennustaa Yhdysvalloista käynnistyvän maltillisen taloustaantuman olevan mahdollinen aikaisintaan vuosien 2019 ja 2020 taitteessa. Vielä tässä vaiheessa markkinat näyttävät Keitaanniemen mukaan kuitenkin terveiltä. Kun rauhanomainen trendi on jatkunut pitkään, talouden kuumenemista toki seurataan.

– On siellä merkkejä käänteestä, mutta mitään isoa romahdusta ei ole näkyvissä. Kuplaa ei ole vielä nähtävillä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Arvostustasot yhä reaalimaailmaa

Positiiviset tunnelmat ovat hänen mukaansa myös kasvattaneet yrityskauppojen määrää.

– Helsingin pörssin p/e-arvostuskertoimet ovat olleet nousussa viimeiset seitsemän vuotta. P/e-arvostuskerroin on tällä hetkellä Helsingin pörssissä 16, kun kuluneen 10 vuoden keskiarvo on 14,6, eli ollaan keskiarvon yläpuolella jonkun verran. Tämä on asia, joka edesauttaa ostajien ja myyjien kohtaamista, Keitaanniemi sanoi Finanssiala ry:n seminaarissa Hämeenlinnassa perjantaina.

Keitaanniemen mukaan arvostustasot eivät kuitenkaan ole irronneet reaalimaailmasta ja talouskehitys on ollut vahvaa. Tämä on yksi syy sille, miksi myös yrityskauppoja on nähty viime aikoina paljon. Niitä on Keitaanniemen mukaan vielä odotettavissakin.

– Toinen syy yrityskauppojen lisääntymiseen on, että volatiliteetti on pysynyt matalalla tasolla, Keitaanniemi sanoo.

– Pitkään jatkunut alhainen volatiliteetti antaa rauhan järjestelyille, jotka usein vievät vähintään puoli vuotta, että ne saadaan maaliin. Nyt ei ole ollut sellainen paniikki tai hermostus päällä siitä, että osakemarkkinoilla lähdettäisiin lujaa alas.

Volatiliteetti tarkoittaa arvon heilumista.

Kaupat ovat yrityksille nopea keino kasvaa

Keitaanniemen mukaan yrityskaupat ovat nykyisessä hyvässä taloustilanteessa orgaanista kasvua nopeampi keino kasvaa ja tehdä strategisia linjauksia. Hän pitää myönteisenä asiana myös sitä, että yrityskaupoissa ostajien joukko on viime aikoina ollut vaihteleva. Mukana on ollut esimerkiksi teollisuutta ja pääomasijoittajia.

Keitaanniemi aloitti OP:lla 6. elokuuta. Aiemmin hän toimi valtion erityisrahoittajayhtiö Finnveralla pk-yritysten liiketoimintajohtajana.

Yrityskauppojen lisääntyminen näkyi myös Finnveralla pk-puolella.

– Olimme mukana tuhannessa omistajanvaihdossa vuositasolla. Aika paljon oli toki myös patoutunutta sukupolvenvaihdosta, mutta muitakin yrityskauppoja oli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    2. 2

      Kansainväliseltä valuuttarahastolta tyly arvio: Suomen vienti onnahtelee, luotonanto kiristyy

    3. 3

      Konkurssiin menneet BR-lelut ja Toys R’Us aloittavat tyhjennysmyynnin Suomessa – nämä myymälät ovat vielä auki

    4. 4

      Miksi naiset eivät etene uralla? Tutkija pitää hyvinvointivaltiota suurimpana ongelmana

    5. 5

      Kyykyttämistä, turhia tehtäviä, palkattomia ylitöitä... Lukijat kertovat: Tällaisia ovat karmeimmat pomot

    6. 6

      Moni ravintola tarjoaa ”piikkiä auki” – vaatimuksena pelkkä henkilökortti: ”Bailaa nyt, maksa myöhemmin”

    7. 7

      Orklan ostotarjouksen hyväksynyt 98 prosenttia Kotipizzan osakkaista

    8. 8

      Jan Hurrin kommentti: Euroalue tärveli 10 vuotta ja kokonaisen sukupolven – vyönkiristykset johtivat populismin nousuun

    9. 9

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    10. 10

      Kommentti: Theresa Mayn saama rökitys otettiin markkinoilla vastaan riemulla – punta vahvistui heti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    2. 2

      Konkurssiin menneet BR-lelut ja Toys R’Us aloittavat tyhjennysmyynnin Suomessa – nämä myymälät ovat vielä auki

    3. 3

      Moni ravintola tarjoaa ”piikkiä auki” – vaatimuksena pelkkä henkilökortti: ”Bailaa nyt, maksa myöhemmin”

    4. 4

      Kommentti: Theresa Mayn saama rökitys otettiin markkinoilla vastaan riemulla – punta vahvistui heti

    5. 5

      Jan Hurrin kommentti: Euroalue tärveli 10 vuotta ja kokonaisen sukupolven – vyönkiristykset johtivat populismin nousuun

    6. 6

      Kyykyttämistä, turhia tehtäviä, palkattomia ylitöitä... Lukijat kertovat: Tällaisia ovat karmeimmat pomot

    7. 7

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    8. 8

      Nokia ilmoitti yli 1 300 työntekijän vähentämisestä – ”Etumatkaa ei saa antaa kaverille lainkaan”

    9. 9

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    10. 10

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suosittu muoti­kauppa lopettaa yllättäen, takana huippu­tulos – omistaja Pauliina lataa nyt suorat sanat bisneksestä

    2. 2

      Kommentti: Katso kuulutko häviäjien ikäryhmään – karu havainto kolmekymppisten tienaamisesta

    3. 3

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    4. 4

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    5. 5

      ”Järkkykorkeat” vuokrat saivat yrittäjän sulkemaan liikkeen – Katso, tästä kuinka kallis Helsinki on kauppiaalle

    6. 6

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    7. 7

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    8. 8

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    9. 9

      Myös OP alkaa periä maksuja ahkerilta käteisnostajilta

    10. 10

      Kaj, 66, nostaa täyttä eläkettä – ja tekee bisnestä liki puoli miljoonaa vuodessa

    11. Näytä lisää