Kiinalaisjätti Alibaba vahvisti vihdoin: Perustaja Jack Ma on jäämässä eläkkeelle

Julkaistu:

Kiinalainen verkkokauppajätti Alibaba vahvisti perustajan lähtemisestä maanantaina.
Kiinalaisen verkkokauppajätti Alibaban perustaja ja johtaja Jack Ma väistyy tehtävästään ensi vuoden syyskuussa, yhtiö kertoo. Ma pysyy tehtävässään vielä noin vuoden ajan, jotta muutos tapahtuisi sujuvasti. Seuraajaksi on valittu Daniel Zhang.

Ma pysyy hallituksessa vielä vuoden 2020 yhtiökokoukseen asti.

Yli 30 miljardin euron omaisuuden kerännyt Ma ei kerro, mitä aikoo tehdä tulevaisuudessa, mutta sanoo haluavansa palata takaisin koulutuksen pariin.

Ma työskenteli englannin kielen opettajana ennen kuin hän perusti Alibaban vuonna 1999.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nykyisin Alibaba on maailman suurimpia verkkokauppoja, joka on versonut ympärilleen myös muuta liiketoimintaa, kuten Alipay-maksupalvelun. Ma on myös kehittänyt "sinkkujen päivän", 11. marraskuuta, josta on kehittynyt Kiinan suurin ostospäivä.

Aiemmin Alibaban tiedottaja oli kiistänyt sanomalehti New York Timesin tiedot, jonka mukaan yrityksen perustaja ilmoittaa eläkkeelle jäämisestä maanantaina 54-vuotissyntymäpäivänään.

Lehden juttu perustui Man haastatteluun, jossa Ma kertoi haluavansa keskittyä hyväntekeväisyyteen. Alibaban tiedottaja sanoi Alibaban omistamalle South China Morning Post -lehdelle, että Man kommentit oli New York Timesissa irrotettu asiayhteydestä ja niissä oli asiavirheitä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näillä aloilla on nyt huutava pula työntekijöistä – katso missä sinulle on töitä

    2. 2

      Helsingin suuri kauppakeskus Redi ehti olla auki alle 2 tuntia – palohälytys raikasi: ”Pyydämme teitä pysymään rauhallisena”

    3. 3

      Välitysketjun johtaja: Asunnon ostajalla ja myyjällä pitäisi olla omat välittäjät

    4. 4

      Iso kauppakeskus Redi avattiin Helsingissä, ensimmäiset ihmiset menivät ostelemaan asioita

    5. 5

      Ruokakauppaketju alkoi toteuttaa asiakkaiden outojakin toiveita: ”Jo yhden ihmisen toive riittää”

    6. 6

      Suomalaisten paisuvat velat huolestuttavat Olli Rehniä – ”En koe, että kotitalouksia voi syyttää”

    7. 7

      Massiivinen kauppakeskus Redi avautuu torstaina – Kuvat: tältä sisällä näyttää vuorokausi ennen avajaisia

    8. 8

      Danske Bankia uhkaavat Tanskassa jopa 540 miljoonan euron sakot

    9. 9

      Ensimmäiset jonottivat kauppakeskus Rediin jo kello 5.30 – ovien edessä hiljainen joukko

    10. 10

      Lidl poistaa muovipussit kaupoistaan päiväksi – ”Kulutus ei ole laskenut riittävästi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Massiivinen kauppakeskus Redi avautuu torstaina – Kuvat: tältä sisällä näyttää vuorokausi ennen avajaisia

    2. 2

      Näillä aloilla on nyt huutava pula työntekijöistä – katso missä sinulle on töitä

    3. 3

      Iso kauppakeskus Redi avattiin Helsingissä, ensimmäiset ihmiset menivät ostelemaan asioita

    4. 4

      Ruokakauppaketju alkoi toteuttaa asiakkaiden outojakin toiveita: ”Jo yhden ihmisen toive riittää”

    5. 5

      Lidl poistaa muovipussit kaupoistaan päiväksi – ”Kulutus ei ole laskenut riittävästi”

    6. 6

      Helsingin suuri kauppakeskus Redi ehti olla auki alle 2 tuntia – palohälytys raikasi: ”Pyydämme teitä pysymään rauhallisena”

    7. 7

      Danske Bank: Rahanpesuskandaali juontaa juurensa Sampo-kauppaan

    8. 8

      Suomalaisten paisuvat velat huolestuttavat Olli Rehniä – ”En koe, että kotitalouksia voi syyttää”

    9. 9

      Ensimmäiset jonottivat kauppakeskus Rediin jo kello 5.30 – ovien edessä hiljainen joukko

    10. 10

      Tutkimus: Aivot on ohjelmoitu laiskuuteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomasitko, mitä Lidlissä tapahtui? Tästä syystä esimiestä ei juuri enää kuuluteta kassalle

    2. 2

      Nelihenkinen perhe muutti Saarijärvelle askeettiseen mökkiin täysin keskelle korpea – rahaa menee vain 800 €/kk

    3. 3

      Järjestyksenvalvoja Jaakko kertoo humalaisen naisen rivosta tempusta ravintolassa – ”Tuumasin, että ei tämä kuule niin toimi”

    4. 4

      Massiivinen kauppakeskus Redi avautuu torstaina – Kuvat: tältä sisällä näyttää vuorokausi ennen avajaisia

    5. 5

      Katso, paljonko ammatissasi keskimäärin tienataan – valtiolla ja kunnissa voi olla paremmat ansiot

    6. 6

      10 000 euroa vuodessa säästänyt Julia kertoo, miten hän käyttää rahaa ja mikä häntä nolottaa

    7. 7

      Makuunin ikkunoilta löytyi jopa tuhansien eurojen arvoisia esineitä – ”Tuntuvat kiinnostavan”

    8. 8

      Yhdestä sähköautosta nousi myrsky taloyhtiössä – näin kiista lopulta ratkesi

    9. 9

      Näillä aloilla on nyt huutava pula työntekijöistä – katso missä sinulle on töitä

    10. 10

      ”Huippusijainnilla” paritalon puolikkaan myynyt antoi väärää tietoa ostajalle – myyjälle napsahti kymppitonnien lasku

    11. Näytä lisää