Oravan yhtiökokous hyväksyi yhtiöjärjestyksen muutoksen ja uuden nimen

Julkaistu:

Muutokset astuvat voimaan todennäköisimmin tässä kuussa.
Orava Asuntorahaston ylimääräinen yhtiökokous vahvisti tänään yhtiöjärjestyksen muutoksen ja toiminimen muuttamisen Ovaro Kiinteistösijoitukseksi.

Päätöksen myötä yhtiö muuttuu asuntorahastosta kiinteistösijoitusyhtiöksi, eikä siihen enää sovelleta vaihtoehtorahastojen hoitajista annettua lakia.

Muutokset tulevat voimaan, kun muutettu yhtiöjärjestys on rekisteröity kaupparekisteriin, mikä tapahtuu yhtiön arvion mukaan tässä kuussa.

Yhtiö kertoo tiedotteessaan harjoittavansa jatkossa omistamiensa ja osakeomistuksen perusteella hallitsemiensa asuntojen ja kiinteistöjen vuokraustoimintaa, siihen kohdistuvaa tavanomaista isännöinti- ja kunnossapitotoimintaa, rakennuttamistoimintaa omaan lukuun sekä näiden edellyttämää varainhallintaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yhtiökokouksen päätökset olivat hallituksen aiemmin tekemien ehdotusten mukaisia.

Hallitus ehdotti yhtiöjärjestyksen muuttamista elokuussa. Uudeksi nimeksi hallitus ehdotti ensin Avaro Kiinteistösijoitusta, mutta vaihtoi nimiehdotuksen Ovaroksi, kun kävi ilmi, että Suomessa toimii useampi yhtiö, jonka nimi muistuttaa liikaa Avaroa.

Lisäksi yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään yhteensä enintään 900 000 oman osakkeen hankkimisesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    2. 2

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    3. 3

      Tilasto: Näin paljon sähkön siirtohinta on kallistunut sinun alueellasi – jopa 183 prosentin hinnannousu

    4. 4

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    5. 5

      55-vuotias mies vaihtoi duunarista pienyrittäjäksi – kieroili riskit pieniksi, lopulta sai ehdollista vankeutta

    6. 6

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    7. 7

      Tanskalaiskonserni ostaa osan konkurssiin menneestä lelujättiläisestä

    8. 8

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    9. 9

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    10. 10

      Palta: Lennonjohtoon työsulku

    11. Näytä lisää

      Donald Trump peruu delegaationsa osallistumisen Maailman talousfoorumiin

    8. 8

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    9. 9

      Tanskalaiskonserni ostaa osan konkurssiin menneestä lelujättiläisestä

    10. 10

      Näille 60–70-vuotiaille on aina töitä Suomessa: ”He voivat laskuttaa mitä vaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Katso kuulutko häviäjien ikäryhmään – karu havainto kolmekymppisten tienaamisesta

    2. 2

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    3. 3

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    4. 4

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    5. 5

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    6. 6

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    7. 7

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    8. 8

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    9. 9

      Kaj, 66, nostaa täyttä eläkettä – ja tekee bisnestä liki puoli miljoonaa vuodessa

    10. 10

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    11. Näytä lisää