Kun puhutaan veroista, puhutaan useimmiten tuloverosta.
Moni tuntuukin hahmottavan verotuksen pitkälti sen mukaan, paljonko palkasta jää verojen jälkeen käteen.
Mielikuva oli läsnä myös hallituksen budjettiriihessä: palkansaajien verotusta ei millään haluttu kiristää, vaan varat oli kerättävä muualta.
Palkansaajien verotus on ylidramatisoitu aihe. Sen korostuminen julkisessa keskustelussa hämärtää oleellisesti käsitystä Suomen verorakenteesta.
Asetetaan siis mittasuhteet ensiksi oikein.
Kansalaisten maksamista veroista valtion tulovero on vasta kolmanneksi suurin, ja sen osuus kaikista veroista on nykyisellään alle kymmenen prosenttia.
Euromääräisesti suurimman erän yhteiskunnan keräämistä veroista muodostavat arvonlisävero ja muut välilliset verot. Viime vuonna näiden osuus kaikista veroista oli jo yli 30 prosenttia.
Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että tuloverotusta on systemaattisesti kevennetty 1990-luvulta lähtien.
Korko- ja verokilpailu pakotti suosimaan työn asemesta pääomaa
Kysymys kuuluu, miksi tuloverotusta on kevennetty ja välillisiä veroja nostettu?
Suomessa tehtiin 1990-luvun alussa, laman jälkimainingeissa, verouudistus. Luotiin eriytetty verojärjestelmä, jossa ansiotuloja verotetaan progressiivisesti ja pääomatuloja tasaveron kautta.
Järjestelmään sisällytettiin myös kannustimia tulojen muuntamiseen. Näin suurituloisille yrittäjille, jotka työskentelivät itse omistamissaan yrityksissä, avautui mahdollisuus muuntaa ansiotuloja pääomatuloiksi.
Vuosituhannen vaihteen jälkeen uudistettiin vielä osinkoverotusta. Listaamattomista ja listatuista yrityksistä saatujen osinkojen verotus eriytettiin.
Listattujen yritysten osingoista 70 prosenttia määriteltiin veronalaiseksi pääomatuloksi. Listaamattomien yhtiöiden jakamille osingoille puolestaan suotiin 75 prosentin verovapaus, jos niiden osuus oli korkeintaan kahdeksan prosenttia yhtiön nettovarallisuudesta.
Näitä uudistuksia ryyditti pitkälti pääomaliikkeiden vapauttamisesta siinnyt kansainvälinen korko- ja verokilpailu, joka pakotti suosimaan työn asemesta pääomia.
Keventämällä pääomien verotusta tahdottiin taltuttaa pääomapaon uhka ja lisätä kotimaisten investointien määrää.
Investointien osuus bruttokansantuotteesta on kuitenkin laskenut Suomessa uudistuksen jälkeen. Investointiaste ei koskaan ole palautunut tasolle, jolla se vielä 1990-luvun alussa oli.
Samalla valtion verokertymä on pienentynyt – kevyesti verotetuista pääomatuloista ei makseta kunnallisveroja eikä sosiaaliturvamaksuja.
Tilintarkastaja Ritva Oesch on esittänyt pääoman verotuksesta kiinnostavia laskelmia.
Jos osinkotulot olisivat kokonaan veronalaisia, valtion verotulot kasvaisivat liki miljardilla eurolla.
Jos pääomatuloista maksettaisiin kunnallisveroa, potti täydentyisi kahdella miljardilla eurolla.
Jos varainsiirtovero palautettaisiin, verotulot kasvaisivat edelleen kahdella miljardilla eurolla.
Jos yrityksille palautettaisiin vuonna 2010 poistettu Kela-maksu, saataisiin vielä miljardi lisää verotuloja.
Ja näin päästään lopulta siihen, miksi työn verotusta on ryhdytty keventämään.
Hölmöläisten peiton jatkamista
Työn verotuksen keventämistä on perusteltu sillä, että kevyempi verotus parantaa työn kannustimia.
Taustalla vaikuttaa kaiketi ajatus siitä, että työnteon ja työtulojen lisääntyminen paikkaavat veromenetyksiä, joita pääomaa suosiva verotus tuottaa.
Palkansaajien verotus on myös poliittisesti siinä määrin kiperä aihe, että verotuloja yritetään mieluummin kasvattaa parantamalla työn kannustimia kuin verotusta kiristämällä.
Lisäksi tuloverotuksen kevennykset maksavat itsensä ennen pitkää takaisin, kun työnteko ja työtulot lisääntyvät, tavataan usein sanoa.
Näin ei kuitenkaan ole käynyt, kuten VATT:n julkaisema tutkimus vuodelta 2016 osoittaa.
Kuvaajassa tuloveroon on laskettu mukaan myös kunnallisvero, valtion ansio- ja pääomatulovero sekä yleisradiovero.
Tehdyn työn määrä ja työtulot eivät ole kasvaneet, vaikka tuloverotusta on alennettu. Sitä vastoin valtion verokertymä on alkanut kutistua.
Näin ollen välillisiä veroja on täytynyt nostaa, jotta verokertymä ei entisestään ehtyisi.
Taloustieteilijä Markus Jäntin mukaan välillisten verojen nostamisella on tuloeroja lisäävä vaikutus. Koska välilliset verot ovat varsin regressiivisiä veroja, niiden jatkuva nostaminen vähentää verojärjestelmän tuloeroja tasaavaa vaikutusta.
Tämä tarkoittaa siis käytännössä sitä, että pienituloiset maksavat välillisiä veroja suhteellisesti enemmän kuin suurituloiset.
Kiinteistöveron odottamaton paluu
Taloussanomat uutisoi viikko sitten, kuinka satojen tuhansien suomalaisten asuminen uhkaa kallistua ensi vuonna.
Lue lisää: Satojen tuhansien suomalaisten asuminen kallistuu – kuuluuko taloyhtiösi joukkoon?
Asumiskustannuksia saattaa nostaa verohallinnon tuore linjaus, jonka mukaan kiinteistöjä on jatkossa verotettava tonttien toteutuneen rakennusoikeuden mukaisesti.
Verohallinto tuskin olisi linjannut näin, ellei Helsingin kaupunki olisi joitakin vuosia sitten ryhtynyt selvittämään, mistä se saisi itselleen lisää verotuloja. Kaupunki keksi, että verotuloja saisi neliöistä, jotka aikanaan on jätetty merkitsemättä asemakaavaan.
Se, että Helsingin kaupunki ryhtyy tällaiseen, kertoo jotakin tästä ajasta.
Kiinteistöveron merkitys on viime vuosina alkanut korostua voimakkaasti, vaikka siitä saadut tulot ovat edelleen melko vähäisiä esimerkiksi kunnallisveroon verrattuna.
Korostuminen johtuu ennen muuta siitä, että kiinteistöt ovat globaalin verokilpailun ulottumattomissa. Toisin kuin ihmiset ja yritykset, kiinteistöt eivät voi paeta veroja.
Ongelma kiinteistöveron kohdalla on kuitenkin sama kuin välillisten verojen. Kiinteistövero ei perustu tuloveron tavoin verovelvollisen maksukykyyn.
Sijoitussäästötili merkitsee jatkumoa pääomaa suosiville veroratkaisuille
Moni puhui kansankapitalismista, kun hallitus päätti viime viikolla sijoitussäästötilin perustamisesta.
Lue lisää: Sijoitussäästötili toteutuu – ylärajaksi 50 000 euroa
Tilastojen valossa sijoitussäästötili näyttäisi silti olevan kansankapitalismia harvoille – tai niille, joilla ei parempaan ole varaa.
Suomalaisista kotitalouksista 79 prosentilla ei ole lainkaan pörssiosakkeita, kun taas 77 prosenttia kaikesta sijoitusomaisuudesta on varakkaimman yhden prosentin hallussa.
Vähävaraisten kohdalla mahdollisuudet sijoittaa osakkeisiin ovat pienet jo siksi, että heillä on lähtökohtaisesti enemmän velkaa kuin varallisuutta.
Tämä niin ikään todetaan valtiovarainministeriön asiantuntijatyöryhmän raportissa vuodelta 2017.
– Kansalaisten sijoittamisaktiivisuuden kannalta ensisijaisia ja merkittävimpiä rajoitteita ovat kunkin henkilön mahdollisuudet ja kyvyt harjoittaa sijoittamista. Veronhuojennuksella ei voida vaikuttaa näiden rajoitteiden olemassaoloon tai keventämiseen, asiantuntijat kirjoittavat.
Sijoitussäästötilin perustaminen seuraa tuloverolain ja osinkoverouudistuksen esimerkkiä: verotus suosii pääomaa, minkä seurauksena valtion verokertymä kutistuu entisestään.
Valtiovarainministeriö arvioikin viime perjantaina, että sijoitustilistä aiheutuvien veromenetysten yhteissumma olisi vuonna 2025 noin 160 miljoonaa euroa.
Tältä pohjalta voi otaksua, että valtion verokertymää yritetään myös jatkossa kasvattaa lähinnä työn tarjontaa lisäämällä ja välillisiä veroja korottamalla sekä kiinteistöveron kaltaisia pikkupuroja avaamalla.
