Syyttäjä: Tero Kivisaari pimitti tietoa Telian hallitukselta

Julkaistu:

Sisäiset sähköpostit paljastavat miten diktaattorin tyttären roolia peiteltiin.
Telian hallitusta johdettiin järjestelmällisesti harhaan yhtiön Uzbekistanin-liiketoimista vuosina 2007–10, katsoo Tukholmassa alkaneen oikeudenkäynnin syyttäjä Gunnar Stetler. Stetlerin mukaan entinen varatoimitusjohtaja Tero Kivisaari pimitti tietoa eikä kertonut hallitukselle, että Telian todellinen yhtiökumppani oli diktaattori Islam Karimovin tytär Gulnara Karimova.

Telian Euraasian-toimintoja johtanut Kivisaari oli syyttäjän mukaan tietoinen myös siitä, että Karimovalla oli eturistiriitoja. Hänellä oli omistuksia myös Uzbekistanissa toimivissa muissa teleoperaattoreissa. Lisäksi hänen edustajanaan neuvotteluissa toimi henkilö, joka toimi samalla kilpailevan mobiilioperaattorin toimitusjohtajana.

Karimovan rooli käy ilmi Telian sisäisissä sähköposteissa vuodelta 2007. Häntä kuvataan niissä "uzbekistanilaiseksi kumppaniksi". Kirjeenvaihdossa puhutaan myös tapaamisista "daamin", "tytär G:n" tai jopa "Gulnara Karimovan telekom-edustajan" kanssa.

– Kivisaari ei kertonut tästä mitään Telian hallitukselle. Hallitukselta jäi siten saamatta olennaisia tietoja, Stetler sanoi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hallitus ei myöskään saanut asiantuntijaraportin sisältämiä tietoja diktaattorin tyttärestä. Stetlerin mukaan liiketoimien aloittaminen Uzbekistanissa edellytti Karimovien voitelua.

Luvat hankittiin laittomasti

Telia solmi Uzbekistanissa sopimuksen paikallisen liikekumppanin, eli postilaatikkoyhtiö Takilantin kanssa saadakseen luvat toimia mobiliilioperaattorina maassa. Uzbekistanilaisen lainsäädännön mukaan toimilupia jakavat kuitenkin viranomaiset, eivät lupia omistavat yritykset.

Päätökset Uzbekistaniin lähdöstä tehtiin kolmea kuukautta ennen kuin entinen toimitusjohtaja Lars Nyberg aloitti tehtävässään. Nyberg on puolustautunut sillä, ettei hän voinut purkaa juuri tehtyä päätöstä.

Nybergiä, Kivisaarta ja yhtiössä työskennellyttä juristia epäillään törkeästä lahjusrikoksesta, jonka enimmäisrangaistus on kuusi vuotta vankeutta. Kaikki kolme ovat kiistäneet syytteet ja vetoavat siihen, ettei Karimovaa ollut mahdollista lahjoa, koska hänellä ei ollut virallista asemaa toimilupien myöntäjänä. Karimovan epäillään saaneen Telialta yli 300 miljoonan euron voitelurahat.

Oikeudenkäynnin odotetaan jatkuvan vuoden loppuun asti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Dieselveron poistamisesta kansalaisaloitteen tehnyt Tuulikki mykistyi ideansa suosiosta: ”Tämä on aivan uskomatonta”

    2. 2

      Dieselautoilijoiden mitta täyttyi: ”Onko tässä enää mitään järkeä?”

    3. 3

      Diesel­veron poistamisesta tehty kansalais­aloite rikkoi 50 000 alle­kirjoituksen rajan

    4. 4

      Näin tienasivat eläkeläiset maailmalla – Pekka, 71, Portugalin eläkkeistä: ”Kuva on erilainen, kun vuorineuvosten eläkkeet irrotetaan”

    5. 5

      Jamilla Heiskanen, 24, kokoaa laajaa sijoitussalkkua – näihin hän pistää rahansa

    6. 6

      Hommia tarjolla heti ilman koulutusta – muuttaisitko 517 kilometrin päähän saadaksesi töitä?

    7. 7

      Elementti­tehtaan tuhoisa palo johtaa yt-neuvotteluihin Kangasalla – aineelliset vahingot satoja­tuhansia euroja

    8. 8

      Mitä ihmettä? Rakentaminen käy kuumana, mutta duunareiden määrä väheni tilastossa

    9. 9

      Helsingin uudessa museossa jo 100 000 kävijää: ”Olemme ällikällä lyötyjä”

    10. 10

      Etla: Hallituksen toimet selittävät puolet työpaikkojen lisäyksestä – lisää uudistuksia tarvitaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dieselautoilijoiden mitta täyttyi: ”Onko tässä enää mitään järkeä?”

    2. 2

      Näin tienasivat eläkeläiset maailmalla – Pekka, 71, Portugalin eläkkeistä: ”Kuva on erilainen, kun vuorineuvosten eläkkeet irrotetaan”

    3. 3

      Hommia tarjolla heti ilman koulutusta – muuttaisitko 517 kilometrin päähän saadaksesi töitä?

    4. 4

      Dieselveron poistamisesta kansalaisaloitteen tehnyt Tuulikki mykistyi ideansa suosiosta: ”Tämä on aivan uskomatonta”

    5. 5

      Elementti­tehtaan tuhoisa palo johtaa yt-neuvotteluihin Kangasalla – aineelliset vahingot satoja­tuhansia euroja

    6. 6

      Työntekijöitä haettiin hurjaan tahtiin viime vuonna – katso, minne uudet työpaikat syntyivät

    7. 7

      Jamilla Heiskanen, 24, kokoaa laajaa sijoitussalkkua – näihin hän pistää rahansa

    8. 8

      Diesel­veron poistamisesta tehty kansalais­aloite rikkoi 50 000 alle­kirjoituksen rajan

    9. 9

      Mitä ihmettä? Rakentaminen käy kuumana, mutta duunareiden määrä väheni tilastossa

    10. 10

      Näihin töihin voit päästä heti ilman koulutusta – ”Uusi työntekijä voi saada 30 000 euroa vuodessa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asukas tuhosi vuokrayksiön teippaamalla ikkunat muovilla

    2. 2

      Silja ja Juhani ovat yrittäneet saada omakotitaloaan kaupaksi jo kolmatta vuotta: ”Ei ole kysyntää”

    3. 3

      Tällaisia eläkkeet ovat eri puolilla Suomea – katso, mikä on kuntasi keskieläke

    4. 4

      Tältä näyttää talo, joka on ollut myynnissä yli 3 vuotta – ”Ilmaiseksi pitäisi antaa”

    5. 5

      Juha ei ollut uskoa silmiään kun ajoi huoltoasemalle Kirkkonummella – bensan ja dieselin hinnassa näkyy nyt harvinainen ilmiö

    6. 6

      Dieselautoilijoiden mitta täyttyi: ”Onko tässä enää mitään järkeä?”

    7. 7

      Padasjokelaisen omakotitalon hinnalla saisi 13 neliötä Helsingin kalliilta alueelta – ”On mahdotonta hyväksyä, ettei löydy ostajaa”

    8. 8

      Näillä alueilla asuntoja myydään pitkään – ei pelkkiä syrjäseutuja

    9. 9

      Halkaisiko räjäytystyö uuden talon rungon? Osakkeenomistajat vaativat rakennuttajalta reiluja korvauksia

    10. 10

      Näin tienasivat eläkeläiset maailmalla – Pekka, 71, Portugalin eläkkeistä: ”Kuva on erilainen, kun vuorineuvosten eläkkeet irrotetaan”

    11. Näytä lisää