Taksiyrittäjä Esko kertoo näkemyksensä, mikä Kela-taksien uudistuksessa meni pieleen

Harjavaltalainen taksiyrittäjä arvioi, että Kela-taksien ongelmista vaadittavat sanktiot siirtyvät kuljettajien maksettaviksi. Lopullisia maksajia saattavat olla tavalliset asiakkaat.

Kelan korvaamissa taksimatkoissa on ollut ongelmia seitsemässä maakunnassa.

23.8.2018 19:20

Kela kertoi keskiviikkona, että sen korvaamissa taksimatkoissa on seitsemässä maakunnassa ollut ongelmia. Se aikoo ryhtyä sopimuksessa määriteltyyn sakkomenettelyyn, jos puutteita vielä lähipäivinä ilmenee.

Taksiyrittäjä Esko Moilanen Harjavallasta on varma, että taksivälittäjät siirtävät mahdollisest sanktiot taksiyrittäjien maksettavaksi. Hänen mukaansa sopimuksissa kaikki vastuut on siirretty yrittäjille.

– Taksit, jotka kirjoittivat nimen sopimuksen alle, saattavat olla vielä aika ihmeissään, hän arvioi.

Moilasen mielestä taksikeskusten taksiyrittäjien kanssa tekemät sopimukset eivät ole reiluja. Esimerkiksi Lounais-Suomen Taksidata on hänen mukaansa alentanut hintojaan 10,4 prosenttia ja alennus on suoraan pois yrittäjiltä.

Lisäksi heidän on hankittava taksamittarivalmistaja Semelin laitteet autoonsa ja maksettava niistä parin sadan euron kuukausimaksua.

– Jos kaksivuotisen sopimuksen katkaisee kesken, laitteesta on maksettava yhteensä 6 000 euroa, Moilanen sanoo.

Taksiyrittäjän tuloista jää arviolta 15 prosenttia saamatta, jos kyytimäärä pysyy vakiona.

– Mitä jos työntekijälle sanottaisiin, että saat saman palkan, mutta joudut aiemman kahdeksan tunnin sijaan tekemään työtä kymmenen tuntia päivässä? Moilanen vertaa.

Sopimukseen liittyy myös uhkasakkoja. Esimerkiksi siitä, että auto ei ole sovitusti paikalla, voi joutua maksamaan 200–300 euroa. Isommista töppäyksistä voi rapsahtaa 10 000 euron sakko.

”Olisi pitänyt kilpailuttaa taksit”

Moilasta harmittaa, että Kela-ajoissa kilpailutettiin välitysyhtiöitä eikä takseja. Kela-takseja nykyisin välittävät keskukset ovat osakeyhtiöitä, joissa omistajina ovat vanhat taksiyritykset. Hänestä vanhat taksi-isännät saivat vedätettyä Kelaa ja valtiota.

– Niihin iski ahneus, Moilanen sanoo.

Etenkin maaseudun takseille Kela-kyydit ovat tärkeä osa elinkeinoa. Nyt osa kuljettajista on taipunut sopimukseen, osa miettii vielä.

Moilasta ärsyttävät välityskeskusten edustajien kommentit, joiden mukaan niissä ei ole tehty mitään väärää ja ongelmia selitetään järjestelmän toimimattomuudella.

– Tällä koetetaan vain pelata aikaa ja odotetaan, milloin selkärangat taipuvat.

Nimettömänä yhteyttä ottanut lukija puolestaan kertoo, että ainakin yksi iso taksivälittäjä on siirtänyt Kelan maksatuksia eteenpäin erittäin hitaasti. Hänen mukaansa invataksiyrityksellä on useita tuhansia euroja saatavia kuukauden jäljessä. Pienen yrityksen on vaikea selvitä näin pitkään ilman tuloja.

Lasku tulee asiakkaille

Taksit saavat heinäkuun alussa tulleen lakiuudistuksen mukaan hinnoitella palvelunsa itse. Jos takseille jää kela-ajoista selvästi vähemmän, alkavatko taksit laskuttaa muilta asiakkailta enemmän?

– Näin se varmaan menee, Moilanen sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?