Comptelin entiselle toimitusjohtajalle syyte törkeästä sisäpiiritiedon väärinkäytöstä - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Comptelin entiselle toimitusjohtajalle syyte törkeästä sisäpiiritiedon väärinkäytöstä

Helsingin kihlakunnansyyttäjä on päättänyt nostaa syytteet ohjelmistoyhtiö Comptelin osakkeisiin liittyvistä sisäpiiritiedon väärinkäytöistä, kertoo virasto tiedotteessaan.

20.8.2018 16:07

Syytteet on nostettu kahta henkilöä vastaan.

Comptelin entistä toimitusjohtajaa Juhani Hintikkaa vastaan on nostettu syyte törkeästä sisäpiiritiedon väärinkäytöstä. Aasian ja Tyynenmeren aluejohtajan osalta rikosnimike on sisäpiiritiedon väärinkäyttö.

Molemmat vastaajat ovat esitutkinnassa kiistäneet syyllistyneensä rikokseen, virastosta kerrotaan.

Myös Hintikan ja toisen vastaajan asianajaja Kai Kotiranta on julkaissut tiedotteen, jossa hän kertoo vastaajien kiistävän syytteen.

– Vastaajilla ei ole ollut tapahtuma-aikana käytettävissään sisäpiirintietoa eikä asiassa ole tapahtunut rikosta. Päämieheni tulevat kiistämään syytteen oikeudellisesti perusteettomana, Kotiranta sanoo tiedotteessa.

Kotirannan mukaan vastaajat eivät anna asiassa haastatteluja.

Verkkolaiteyhtiö Nokia osti Comptelin viime vuonna.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?