Japanilaisyhtiö satsaa Suomeen: Jopa 200 saa töitä – koulutusta ei tarvita hakiessa

Julkaistu:

Elektroniikkakomponentteja valmistava Murata laajentaa tehdastaan Vantaalla merkittävästi.
Vantaalla Martinlaakson teollisuusalueella sijaitseva Murata Electronicsin tehdas laajenee 150–200 työntekijällä tämän ja ensi vuoden aikana, yhtiö kertoo tiedotteessaan. Nykyisin tehtaalla työskentelee noin 1 000 ihmistä, joista noin puolet tuotannossa.

Työpaikan saamiseen ei välttämättä tarvita koulutusta, vaikka suurin osa nykyisin työskentelevistä onkin teknikon koulutuksen saaneita.

– Asenne ratkaisee. Meillä on syvä koulutusohjelma, varatoimitusjohtaja Tomy Runne kertoo Taloussanomille.

Uudet työpaikat ovat valtaosaksi tuotannon töitä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Uudelle työntekijälle tärkeintä on halu oppia ja kehittyä, Runne kertoo. Yhtiöön haetaan pitkäaikaisia työntekijöitä. Palkkaus määräytyy teknologiateollisuuden työehtosopimuksen mukaan. Runne ei halua puhua tarkoista summista, koska tänä ja ensi vuonna haetaan työntekijöitä useisiin eri tuotannon töihin. Työnimikkeitä ovat esimerkiksi operaattori, huolto-operaattori ja laatuoperaattori.

Yhtiön oma koulutusohjelma kestää useammasta kuukaudesta vuoteen ja tehdään työn ohessa.

Tehtaalle rakennetaan kooltaan noin 16 000 neliön laajennus, josta kerrosalaa on 9 000 neliötä. Uusi osa valmistuu ensi vuonna.

Investoinnin arvo on 42 miljoonaa euroa.

Japanilaisyhtiö satsaa tehtaaseen, koska maailmalla mikroelektronisten MEMS-antureiden kysyntä kasvaa. MEMS-anturit mittaavat kiihtyvyyttä, kallistusta ja kulmanopeuksia. Anturit pyritään suunnittelemaan mahdollisimman tarkoiksi ja toimimaan erilaisissa sääoloissa. Niitä käytetään muun muassa itseohjautuvissa autoissa, mutta myös muutoin autoteollisuudessa ja lisäksi teollisuudessa ja terveysteknologiassa esimerkiksi sydämentahdistimissa.

Martinlaakson tehdas on ainoa MEMS-komponentteja valmistava tehdas Japanin ulkopuolella.

Murata Electronicsilla on noin 78 000 työntekijää maailmanlaajuisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näistä osaajista on kova pula ja keskitienestit noin 4 000 e/kk – ”Työpaikoissa, jotka eivät täyty, on jotain erikoista”

    2. 2

      Lopettavan Ajattaren toimitusjohtaja: ”Olen itkenyt yhden Atlantin verran”

    3. 3

      Mira Kasslin kertoo, millaista kiinteistönvälittäjän arki on: ”Bisnes on äärimmäisen raakaa”

    4. 4

      S-Pankki tuo markkinoille sijoituspalvelun – kulut lähenevät indeksirahastojen kuluja

    5. 5

      Yhden ammatin näkymissä on erikoinen kuilu naapurimaakuntien välillä – ”Hakijat haluavat tehdä päivätyötä”

    6. 6

      Asukas piinasi naapureitaan vuosikaudet – soitti haitaria, lauloi öisin, heitti päälle biojätteitä ja kiviä...

    7. 7

      Näillä aloilla on nyt huutava pula työntekijöistä – katso missä sinulle on töitä

    8. 8

      Venäjän öljyntuottajilla menee nyt paremmin kuin koskaan

    9. 9

      Restamax aloittaa yt-neuvottelut – taustalla Royal Ravintolat -kauppa

    10. 10

      Kerrostaloasukkaat saivat karun kirjeen: tontin vuokra nousee yli 800 % – ”Sitä ei ollut todeksi uskoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mira Kasslin kertoo, millaista kiinteistönvälittäjän arki on: ”Bisnes on äärimmäisen raakaa”

    2. 2

      Näistä osaajista on kova pula ja keskitienestit noin 4 000 e/kk – ”Työpaikoissa, jotka eivät täyty, on jotain erikoista”

    3. 3

      Yhden ammatin näkymissä on erikoinen kuilu naapurimaakuntien välillä – ”Hakijat haluavat tehdä päivätyötä”

    4. 4

      Asukas piinasi naapureitaan vuosikaudet – soitti haitaria, lauloi öisin, heitti päälle biojätteitä ja kiviä...

    5. 5

      Restamax aloittaa yt-neuvottelut – taustalla Royal Ravintolat -kauppa

    6. 6

      Bloomberg: Kiina tekee laajan tuontitullien alennuksen lokakuussa

    7. 7

      S-Pankki tuo markkinoille sijoituspalvelun – kulut lähenevät indeksirahastojen kuluja

    8. 8

      Näillä aloilla on nyt huutava pula työntekijöistä – katso missä sinulle on töitä

    9. 9

      AL: Lihayritys Tapolan perustaja Kyllikki Tapola on kuollut

    10. 10

      Kerrostaloasukkaat saivat karun kirjeen: tontin vuokra nousee yli 800 % – ”Sitä ei ollut todeksi uskoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nelihenkinen perhe muutti Saarijärvelle askeettiseen mökkiin täysin keskelle korpea – rahaa menee vain 800 €/kk

    2. 2

      Järjestyksenvalvoja Jaakko kertoo humalaisen naisen rivosta tempusta ravintolassa – ”Tuumasin, että ei tämä kuule niin toimi”

    3. 3

      Näillä aloilla on nyt huutava pula työntekijöistä – katso missä sinulle on töitä

    4. 4

      Kerrostaloasukkaat saivat karun kirjeen: tontin vuokra nousee yli 800 % – ”Sitä ei ollut todeksi uskoa”

    5. 5

      Massiivinen kauppakeskus Redi avautuu torstaina – Kuvat: tältä sisällä näyttää vuorokausi ennen avajaisia

    6. 6

      Katso, paljonko ammatissasi keskimäärin tienataan – valtiolla ja kunnissa voi olla paremmat ansiot

    7. 7

      10 000 euroa vuodessa säästänyt Julia kertoo, miten hän käyttää rahaa ja mikä häntä nolottaa

    8. 8

      Yhdestä sähköautosta nousi myrsky taloyhtiössä – näin kiista lopulta ratkesi

    9. 9

      ”Huippusijainnilla” paritalon puolikkaan myynyt antoi väärää tietoa ostajalle – myyjälle napsahti kymppitonnien lasku

    10. 10

      Video: Tälläinen ryysis oli Kalasatamassa kello 9, kun iso kauppakeskus Redi avasi ovensa

    11. Näytä lisää