4 askelta kauhujen johtajaksi – ”Suuressa vaarassa on esimies, joka kuvittelee olevansa muiden yläpuolella”

Julkaistu:

Hyvä ja huono johtaminen sekoittuvat helposti toisiinsa ja lopulta päädytään huonoon johtamiseen. Näin kertoo johtamisasiantuntija Pauli Juuti tuoreessa kirjassaan.
Hyvä ja huono johtaminen sekoittuvat helposti toisiinsa ja lopulta päädytään huonoon johtamiseen. Näin kertoo johtamisasiantuntija Pauli Juuti tuoreessa kirjassaan Huono johtaminen – tuhon tieltä toimivaan työyhteisöön (Gaudeamus).

– Pitkä työurani johtamisen parissa sai minut miettimään näin eläkkeellä ollessani sitä, miksi johtamisesta kirjoitetaan paljon yksittäisiä johtajia ihannoivia kirjoja. Päätin kirjoittaa teoksen, jossa johtaminen nähtäisiin realistisesti, Juuti perustelee kirjan kirjoittamista Taloussanomille.

Juutilla oli teosta tehdessään apunaan usean ammattiliiton keväällä 2017 lehdissään tai nettisivustoillaan jäsenilleen esittämän pyynnön tuloksena saadut kertomukset johtamisesta.

– Pian kävi ilmi, että valtaosa 31 kertomuksesta oli oikeastaan huonon johtamisen kuvauksia. Ensin ajattelin koota niistä yhden kuvauksen, mutta pian kävi selväksi, että tarinoista voisi koota neljään osaan ryhmitellyn huonon johtamisen analyysin, hän kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Huonolla johtamisella on siis kirjan mukaan syvyystasoja. Ensin hyvä ja huono johtamien sekoittuvat toisiinsa ja lopulta päädytään esimiehen persoonallisuudesta kumpuavaan huonoon johtamiseen.

Millä tavoin voisit tiivistää näitä neljää vaihetta?

– Kun ollaan aivan alussa ja tavallaan johtamisen harmaalla alueella, johtaja on sokea omille virheilleen. Johtamisen ongelmat alkavat paisua ja syntyy huono kierre. Toisessa vaiheessa käy usein niin, että esimies käyttää ristiriitatilanteita jopa uhkailuun, hän sanoo.

Juuti antaa esimerkin tästä toisen vaiheen huonosta johtamisesta.

– Pahimmillaan määräaikaista työsuhdetta tai varoituksen antamista käytetään ikään kuin kiristyskeinona, hän sanoo.

Millaisia ovat huonon johtamisen kolmas ja neljäs vaihe?

– Kolmannessa vaiheessa huono johtaja ottaa valtuutensa kriiseistä. Kriisistä syntyy peruste väärille keinoille. Tämä on tuttua valtiollisistakin johtajista. Syntyy käsitys, että vain johtajan näkemys voi viedä ulos kriiseistä, hän kertoo.

– Neljännessä vaiheessa huonolla johtajalla on jo niin korkea asema, että hän on vaikeasti erotettava ja hän toimii jopa kuin psykopaatti. Hän saattaa siis jopa nauttia siitä, että muut voivat huonosti, Juuti kertoo.

Juuti kertoo kirjassaan, millaista on olla sadistisen esimiehen alaisena:

Sadistinen esimies voi myös kohdella alaisiaan kuin esineitä, numeroina tai tapauksina. Hän oikeuttaa alaistensa epäinhimillisen kohtelun pitämällä heitä nimettöminä ja kasvottomina. Lisäksi hän saattaa kokea, että hänen alaisensa ovat itse aiheuttaneet saamansa kohtelun tai että kaikki muutkin kohtelisivat alaisiaan samalla tavalla kuin hän, mikäli he olisivat hänen asemassaan.”

Miten tällainen kierre voitaisiin katkaista tai estää?

– Varhainen puuttuminen huonoon johtamiseen on paras keino. Tällaiseen pitää ottaa alkuvaiheessa kiinni. Se ei ole aina helppoa, sillä taustalla ovat usein huonot vanhat perinteet, joita toistetaan.

Huonosta johtamisesta ei pidä vaieta, vaan siihen pitää puuttua. Juuti kertoo kirjassaan, miten puuttuminen voidaan toteuttaa.

Huonoon johtamiseen puuttuminen on annettava jonkin arvovaltaisen henkilön vastuulle. Hänen tuekseen on nimitettävä esimerkiksi henkilöstöasioiden erityishenkilöstöstä, luottamushenkilöistä, työterveydenhoidon erityishenkilöstöstä, työsuojeluhenkilöstöstä ja esimiehistä koostuva työryhmä, joka tukee, ohjaa ja toteuttaa tarvittavia toimenpiteitä ongelman ratkaisemiseksi. Näiden toimenpiteiden on oltava laaja-alaisia ja pitkäkestoisia.”

Miten johtamista voisi kehittää yrityksissä tai muissa organisaatioissa, jottei toistettaisi kierrettä vuodesta toiseen?

– Johtaminen on kulttuurisesti määräytyvää. Johtamiseen vaikuttavat sekä yhteiskunnallinen rakenne että itse organisaation hierarkia. Huonoa johtamista voidaan välttää esimerkiksi suosimalla itseohjautuvuutta, missä hierarkkisesta rakenteesta on luovuttu ja johtaminen työnä on jaettu usealle henkilölle asiantuntemuksen mukaan. Näin on toimittu esimerkiksi Hollannissa hoitoalalla ja tulokset ovat olleet hyviä, Juuti kertoo.

Esimies on alaistensa työnteon mahdollistaja

Kirjasta löytyy myös yksi hyvä vaaran merkki huonosta johtamisesta.

Esimies, joka kuvittelee olevansa muiden yläpuolella, on suuressa vaarassa ajautua huonoon johtamiseen. Siksi esimiehen olisi hahmotettava roolinsa alaistensa palvelijana ja heidän työntekonsa mahdollistajana.”


Puun ja kuoren välissä

Juuti käy kirjassaan läpi 31 käytännön tapausesimerkkiä. Yksi tyypillinen tilanne on se, että esimies tuntee olevansa kuin ”puun ja kuoren välissä”.

Juuri kertoo tapauksesta kirjassaan mm näin:

Työskentelen suurehkon suomalaisen IT-alan yhtiön keskijohdossa. Olen ollut yhtiön palveluksessa yli 20 vuotta eri tehtävissä. Olen työskennellyt muun muassa asiantuntijana ja tiimin vetäjänä.”

Pian käy ilmi, että eri asiantuntijoiden välillä tuntui olevan kovasti ristiriitoja, joihin esimies puuttui ”kovalla kädellä” ja saa aikaan ainakin jonkinasteisen työrauhan. Hän kokee myös, että organisaation ylemmiltä tahoilta tulevat tavoitteet ovat lähes mahdottomilta saavuttaa.

Kierre alkaakin syventyä:

En ole tällä hetkellä työhöni tyytyväinen. En kuitenkaan pääse vielä kymmeneen vuoteen eläkkeelle. Mahdottomilta tuntuvat tavoitteet, ajoittaiset vaikeudet alaisten kanssa ja turhalta tuntuvat kokoukset ovat verottaneet terveyttäni. En enää oikein innostu mistään.”

Juuti tiivistää asiaa muun muassa näin:

Tapaus kuvaa osuvasti jo perinteisesti esimiehen rooliin liittyvää kaksijakoista roolia, jota on leikillisesti kutsuttu puun ja kuoren välissä olemiseksi. Esimies on toisaalta ylempää tulevien tavoitteiden ja vaatimusten välittäjä, mutta samalla myös johtamiensa ihmisten toiveiden ja odotusten toteuttaja. Tämän mahdottoman yhtälön ratkaisemiseksi monet esimiehet ovat pyrkineet liittoutumaan johdon kanssa.”

Esimiehen liittoutumisesta johdon kanssa ei seuraa tapauksessa hyvää.

”Tällöin he kuitenkin usein näyttävät alaistensa silmissä liian vaativilta tai jopa käskyvaltaisilta. Tällöin hän saattaa kuitenkin alkaa etääntyä reaalimaailmasta, eikä häntä vähän ajan kuluttua enää oteta vakavasti.”

Kirjan tekijällä vankka kokemus

Kirjan tekijällä on takanaan vankka kokemus. Valtiotieteiden tohtori Pauli Juuti on tutkinut johtamista eri näkökulmista yli 45 vuoden ajan.

Hän on eläkkeellä oleva Lappeenrannan teknillisen yliopiston johtamisen ja organisaatioiden professori sekä Johtamistaidon opiston tutkimusjohtaja. Hän on Tampereen yliopiston johtamisen ja henkilöstöasioiden dosentti.

Onko sinulla kokemusta huonosta johtamisesta? Kirjoita kommenttisi jutun alle tai ota yhteyttä toimitukseen: taloussanomat@sanoma.fi

Pauli Juutin teos

Pauli Juuti: Huono johtaminen. Tuhon tieltä toimivaan työyhteisöön. Gaudeamus. 2018. 232 sivua.

Teos kuvaa johtamisen ongelmien syitä ja ilmenemismuotoja. Tapausesimerkit valottavat sitä, miten vaikeaa ja monisäikeistä ilmiötä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      AL: Lihayritys Tapolan perustaja Kyllikki Tapola on kuollut

    2. 2

      Kerrostaloasukkaat saivat karun kirjeen: tontin vuokra nousee yli 800 % – ”Sitä ei ollut todeksi uskoa”

    3. 3

      Näillä aloilla on nyt huutava pula työntekijöistä – katso missä sinulle on töitä

    4. 4

      Oikeuskomissaari tapaa Suomen, Tanskan ja Viron ministerit – haluaa selvittää, missä Danske Bankin virheet tapahtuivat

    5. 5

      Välitysketjun johtaja: Asunnon ostajalla ja myyjällä pitäisi olla omat välittäjät

    6. 6

      Posti- ja logistiikkalan unioni aloittaa ylityökiellon ensi viikolla

    7. 7

      Video: Tälläinen ryysis oli Kalasatamassa kello 9, kun iso kauppakeskus Redi avasi ovensa

    8. 8

      Hallitus hyväksyi 1,5 miljoonan euron tuen STT:lle

    9. 9

      Suomen Tietotoimisto saamassa 1,5 miljoonan euron kertaluontoisen tuen

    10. 10

      Ylityökiellon seuraus: Bussivuoroja voi jäädä ajamatta viikonloppuna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näillä aloilla on nyt huutava pula työntekijöistä – katso missä sinulle on töitä

    2. 2

      Kerrostaloasukkaat saivat karun kirjeen: tontin vuokra nousee yli 800 % – ”Sitä ei ollut todeksi uskoa”

    3. 3

      Video: Tälläinen ryysis oli Kalasatamassa kello 9, kun iso kauppakeskus Redi avasi ovensa

    4. 4

      AL: Lihayritys Tapolan perustaja Kyllikki Tapola on kuollut

    5. 5

      Helsingin suuri kauppakeskus Redi ehti olla auki alle 2 tuntia – palohälytys raikasi: ”Pyydämme teitä pysymään rauhallisena”

    6. 6

      Ensimmäiset jonottivat kauppakeskus Rediin jo kello 5.30 – ovien edessä hiljainen joukko

    7. 7

      Massiivinen kauppakeskus Redi avautuu torstaina – Kuvat: tältä sisällä näyttää vuorokausi ennen avajaisia

    8. 8

      Suomalaisten paisuvat velat huolestuttavat Olli Rehniä – ”En koe, että kotitalouksia voi syyttää”

    9. 9

      Olli Rehn: Talouden riskejä näkyy kolmesta suunnasta

    10. 10

      Välitysketjun johtaja: Asunnon ostajalla ja myyjällä pitäisi olla omat välittäjät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nelihenkinen perhe muutti Saarijärvelle askeettiseen mökkiin täysin keskelle korpea – rahaa menee vain 800 €/kk

    2. 2

      Järjestyksenvalvoja Jaakko kertoo humalaisen naisen rivosta tempusta ravintolassa – ”Tuumasin, että ei tämä kuule niin toimi”

    3. 3

      Näillä aloilla on nyt huutava pula työntekijöistä – katso missä sinulle on töitä

    4. 4

      Massiivinen kauppakeskus Redi avautuu torstaina – Kuvat: tältä sisällä näyttää vuorokausi ennen avajaisia

    5. 5

      Kerrostaloasukkaat saivat karun kirjeen: tontin vuokra nousee yli 800 % – ”Sitä ei ollut todeksi uskoa”

    6. 6

      Katso, paljonko ammatissasi keskimäärin tienataan – valtiolla ja kunnissa voi olla paremmat ansiot

    7. 7

      10 000 euroa vuodessa säästänyt Julia kertoo, miten hän käyttää rahaa ja mikä häntä nolottaa

    8. 8

      Makuunin ikkunoilta löytyi jopa tuhansien eurojen arvoisia esineitä – ”Tuntuvat kiinnostavan”

    9. 9

      Yhdestä sähköautosta nousi myrsky taloyhtiössä – näin kiista lopulta ratkesi

    10. 10

      ”Huippusijainnilla” paritalon puolikkaan myynyt antoi väärää tietoa ostajalle – myyjälle napsahti kymppitonnien lasku

    11. Näytä lisää