Suomesta tuli trendikohde Intiassa – julkkispariskunta osasyyllinen

Julkaistu:

Intialaisten innostusta matkustaa Suomeen selittävät useat tekijät. Julkkisparin kuvalla oli suuri merkitys, Visit Finlandin tutkija sanoo.
Intia on pitkään ollut suomalaisten reppureissaajien suosiossa. Nyt puolestaan näyttää siltä, että Suomi on kipuamassa intialaisten matkailijoiden suosioon.

Tähän viittaa talouslehti The Economic Timesin juttu. Sen mukaan Suomesta on tullut muun muassa Japanin ja Israelin ohella pitkälti Länsi-Bengalissa asuvien intialaisten suosikkikohteita.

Visit Finlandin keräämien tietojen perusteella intialaisten matkailijoiden määrä on todella lisääntynyt Suomessa aivan hiljattain.

Etenkin viime vuonna intialaisten yöpymiset pomppasivat ennätyksellisesti. Kertoja oli liki 79 000, kun vielä vuonna 2016 määrä oli noin 55 000. Tämän vuoden aikana Suomessa on vieraillut jo noin 43 000 intialaista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Valtaosa intialaisista suuntaa matkansa Helsinkiin. Viime vuonna kävijämäärät kasvoivat kuitenkin eniten Lapissa: kesän 2017 aikana siellä vieraili 2 500 intialaista, mikä oli huikeat 271 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Matkailun kasvua selittävät useat tekijät

Joulukuussa 2017 Bollywood-näyttelijä Anushka Sharma ja hänen aviomiehensä, krikettitähti Virat Kohlin, julkaisivat Instagramissa yhteiskuvan, jossa he poseerasivat lumisessa Lapissa.

Visit Finlandin tutkija Katarina Wakonen toteaa, että julkaisulla oli merkitystä.

– Suomi sai kuvan myötä huomattavaa näkyvyyttä Intiassa. Sharma ja Kohlin lukeutuvat maan seuratuimpiin julkkispareihin.

Cox & Kings -matkatoimiston viestintävastaava Karan Anand kertoo The Economic Timesin haastattelussa, että Intian y-sukupolvi etsii jatkuvasti uusia matkakohteita maailmalta.

– Siinä missä perheet pitäytyvät seuramatkoissa, milleniaaleja ohjaa seikkailunhaluisuus.

Intiasta Suomeen suuntautuvan matkailun taustalta löytyy kuitenkin myös muita tekijöitä.

Intia ensinnäkin keskiluokkaistuu – keskiluokka kaksinkertaistui maassa vuosina 2004–2012. Vaurastuneet kansalaiset omaksuvat vauhdilla länsimaista elämäntapaa, johon matkustelun niin ikään mielletään keskeisesti kuuluvan.

Suomi-Intia-Seuran puheenjohtaja Markku Lemmetty otaksuu, että toinen, intialaisten Suomen matkailua selittävä syy löytyy työperäisestä maahanmuutosta.

– EU:n ulkopuolisista maista juuri Intiasta muuttaa Suomeen eniten ihmisiä. Intialaisia muuttaa Suomeen vuosittain noin tuhat, kun taas esimerkiksi kiinalaisia saapuu vain 70.

– Tällä hetkellä Suomessa asuu 7 000 intialaista. Voisin kuvitella, että tällä intialaisyhteisöllä on oma vaikutuksensa matkailuun.

Nimenomaan Länsi-Bengalissa asuvien intialaisten matkailua Suomeen saattaa myös selittää se, että osavaltio sijaitsee toimivien yhteyksien päässä Euroopasta.

Kalkutan lentoasemalta kulki pelkästään viime vuonna lähes 20 miljoonaa ihmistä.

Intialaiset Suomen 18. suurin turistiryhmä

Kaikista Suomessa käyneistä ulkomaisista turisteista intialaisten osuus on silti edelleen pieni – noin prosentin luokkaa.

Suurimman turistiryhmän muodostavat venäläiset, joita Suomessa yöpyi viime vuonna yli 800 000. Venäläisten vanavedessä tulevat saksalaiset ja ruotsalaiset.

Kiinalaiset olivat viime vuonna Suomen viidenneksi suurin turistiryhmä noin 300 000 yöpymisellä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Taistelu pikaruoan asiakkaista kiristyy – KFC tulee Suomeen

    2. 2

      73 ihmistä tapaa torstaina Obaman kasvokkain Helsingissä – näin paljon siitä joutuu maksamaan

    3. 3

      Michael Kors ostaa Versacen – vaihtaa nimensä Capri Holdingiksi

    4. 4

      JHL aloittaa ylityö- ja vuoronvaihtokiellon – "Siitä ei hyvä seuraa, että työntekijöitä halutaan laittaa eriarvoiseen asemaan"

    5. 5

      Hinnoitteletko asuntosi pieleen? Tässä ovat eri kaupunkien kipurajat

    6. 6

      McDonald’s aloittaa kotiinkuljetukset ja laajentaa – palkkaa jopa 500 uutta työntekijää

    7. 7

      Pääluottamusmies OP:n yt-neuvotteluista: Tarkoitus ei ole irtisanoa – ”En näe täällä hermostuneita ihmisiä”

    8. 8

      OP aloittaa 6 000 ihmistä koskevat yt-neuvottelut – tavoitteena 100 miljoonan euron säästöt

    9. 9

      Työllisyys kasvoi elokuussa edellisvuodesta –  72 prosentin työllisyysaste lähellä

    10. 10

      Lääkeyhtiö Novartis aikoo leikata yli 2 000 työpaikkaa Sveitsissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Milloin Suomen entisen pääministerin asema venäläisessä jättipankissa käy kestämättömäksi?

    2. 2

      OP aloittaa 6 000 ihmistä koskevat yt-neuvottelut – tavoitteena 100 miljoonan euron säästöt

    3. 3

      Taistelu pikaruoan asiakkaista kiristyy – KFC tulee Suomeen

    4. 4

      Hinnoitteletko asuntosi pieleen? Tässä ovat eri kaupunkien kipurajat

    5. 5

      Pariskunta luuli kuitanneensa vuokria työsuorituksilla, sitten vuokraisäntä alkoi periä 2 vuoden vuokria

    6. 6

      Kovimmat luvut ainakin 10 vuoteen: suomalaisten innokas verojen maksu yllätti kunnat ikävästi

    7. 7

      73 ihmistä tapaa torstaina Obaman kasvokkain Helsingissä – näin paljon siitä joutuu maksamaan

    8. 8

      ”Pakotteet helvetistä” uhkaavat Venäjää – uusien pakotteiden muoto on vielä auki

    9. 9

      Obaman tähdittämä tapahtuma pyrki alusta asti isoksi – Al Gore järjestyi puhujaksi pankkilainalla

    10. 10

      Elinkeinoelämän valtuuskunta: Perustulon sijaan voisi ottaa mallia Britanniasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näillä aloilla on nyt huutava pula työntekijöistä – katso missä sinulle on töitä

    2. 2

      Kerrostaloasukkaat saivat karun kirjeen: tontin vuokra nousee yli 800 % – ”Sitä ei ollut todeksi uskoa”

    3. 3

      Massiivinen kauppakeskus Redi avautuu torstaina – Kuvat: tältä sisällä näyttää vuorokausi ennen avajaisia

    4. 4

      Viisi vuotta kyläkauppiaina riitti Turusille: ”Viime talvessa oli tarpeeksi kestämistä”

    5. 5

      Varustelekan perustaja: ”Yrittäjille kelpaa vain työntekijä, jolla on yliluonnollinen kyky suoriutua vaikeista tehtävistä”

    6. 6

      Pariskunta luuli kuitanneensa vuokria työsuorituksilla, sitten vuokraisäntä alkoi periä 2 vuoden vuokria

    7. 7

      Näistä osaajista on kova pula ja keskitienestit noin 4 000 e/kk – ”Työpaikoissa, jotka eivät täyty, on jotain erikoista”

    8. 8

      Lopettavan Ajattaren toimitusjohtaja: ”Olen itkenyt yhden Atlantin verran”

    9. 9

      Kommentti: Milloin Suomen entisen pääministerin asema venäläisessä jättipankissa käy kestämättömäksi?

    10. 10

      Video: Tälläinen ryysis oli Kalasatamassa kello 9, kun iso kauppakeskus Redi avasi ovensa

    11. Näytä lisää