Syöpään kuoleva saa Roundupin valmistajalta satojen miljoonien korvaukset

Julkaistu:

Ratkaisu avannee oven sadoille vastaavanlaisille oikeusjutuille.
Kasvimyrkky Roundupia valmistava Monsanto joutuu oikeuden päätöksellä maksamaan kuolemansairaalle yhdysvaltalaismiehelle lähes 290 miljoonan dollarin eli yli 250 miljoonan euron korvaukset. Kalifornialainen valamiehistö tuli siihen tulokseen, että Roundup ja sen ammattikäyttöön tarkoitettu versio Ranger Pro vaikuttivat merkittävästi siihen, että mies sairastui syöpään.

Valamiehistön mukaan Monsanton olisi pitänyt varoittaa tuotteittensa voivan aiheuttaa syöpää.

Kyseessä oli ensimmäinen oikeusjuttu, jossa syöpää sairastava syytti sairaudestaan Roundupia. Monsanton tappio avannee oven sadoille vastaavanlaisille oikeusjutuille.

Monsanto kiistää vaarallisuuden

Oikeusjuttu perustui Maailman terveysjärjestön WHO:n alaisuudessa toimivan kansainvälisen syöpätutkimusjärjestön IARC:n näkemykseen. Järjestö luokitteli vuonna 2015 Roundupin pääasiallisen vaikuttavan ainesosan glyfosaatin todennäköisesti syöpää aiheuttavaksi aineeksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Monsanto on johdonmukaisesti kiistänyt tuotteensa voivan aiheuttaa syöpää ja sanonut tutkimusten osoittaneen tuotteen turvalliseksi. Oikeudenkäynnin aikana paljastui kuitenkin, että viranomaiset ovat epäilleet Monsanton tehtailleen itselleen edullisia tutkimustuloksia.

Monsanto ilmoitti tiedotteessa aikovansa valittaa päätöksestä.

– Puolustamme jatkossakin kiivaasti tätä tuotetta, jolla on 40-vuotinen historia turvallisesta käytöstä ja joka on edelleen välttämätön, tehokas ja turvallinen työkalu maanviljelijöille ja muille ihmisille, yhtiö tiedotti.

Glyfosaatti on tiettävästi maailman yleisimmin käytetty rikkaruohomyrkky.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Seiska: Sedu Koskinen haki ravintolayrityksensä konkurssiin – velkoo Jethro Rostedtin kanssa yli 850 000 euron saatavia

    2. 2

      Kaupan alan osakkeet syöksyvät pörsseissä – verkkokauppa kertoi katastrofaalisesta joulukaupan alusta

    3. 3

      VM: Suomen talouskasvun kova vauhti hiipuu – kestävyysvaje uhkaa tulevaisuudessa

    4. 4

      Uusi lentoreitti avautuu – Turusta pääsee ensi kesänä suoraan Lontooseen

    5. 5

      Jaakko sai Pendolinon vessassa idean, joka kerää kohta amerikkalaisten haukut yhteen paikkaan

    6. 6

      Pärjäisitkö taksikuskina Helsingissä? Testaa 11 kysymyksellä, kuinka hyvin tunnet kaupunkia

    7. 7

      Suomalaiset vakuutusyhtiöt läpäisivät Fivan stressitestit

    8. 8

      Tutkimus: Työttömien lapset kasvavat työttömiksi – edes koulutus ei pelasta

    9. 9

      Sedu Koskisen ravintolalla maksuvaikeuksia – Makkaratalo kimpussa

    10. 10

      Suomi lyhentää valtionvelkaansa – valtiovarainministeri yllättyi, Nordean pääekonomisti ei: ”Olen ihmetellyt ministeriön vaisua talousnäkymää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seiska: Sedu Koskinen haki ravintolayrityksensä konkurssiin – velkoo Jethro Rostedtin kanssa yli 850 000 euron saatavia

    2. 2

      Suomi lyhentää valtionvelkaansa – valtiovarainministeri yllättyi, Nordean pääekonomisti ei: ”Olen ihmetellyt ministeriön vaisua talousnäkymää”

    3. 3

      Palkasta on voinut saada vaikka tonnin etukäteen – tulorekisteri uhkaa sysätä förskotit historiaan

    4. 4

      Jaakko sai Pendolinon vessassa idean, joka kerää kohta amerikkalaisten haukut yhteen paikkaan

    5. 5

      VM: Suomen talouskasvun kova vauhti hiipuu – kestävyysvaje uhkaa tulevaisuudessa

    6. 6

      Kaupan alan osakkeet syöksyvät pörsseissä – verkkokauppa kertoi katastrofaalisesta joulukaupan alusta

    7. 7

      Oletko varakkaampi kuin ikäisesi keskimäärin? Katso tästä!

    8. 8

      Kotitalouksien varallisuudessa suuria alueellisia eroja – Katso vertailu: Tällä alueella on köyhimmät kodit

    9. 9

      Ekonomisti: Valtionvelan lyhennys, eli ”mukavat jouluterveiset” – nyt on aika kerätä puskuria

    10. 10

      SAK:n kysely: Aktiivi­mallista kärsivät etenkin yli 55-vuotiaat työttömät – ”Eläke­kertymä­vuodet jäivät kokematta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Osa Veikon Koneen asiakkaista ei ole saanut tavaroitaan – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Perheenisä ihmettelee tätä näkyä tavaratalossa: Miten sama lelu voi maksaa Seinäjoella 69 euroa ja Tampereella 179 euroa?

    3. 3

      Pärjäisitkö taksikuskina Helsingissä? Testaa 11 kysymyksellä, kuinka hyvin tunnet kaupunkia

    4. 4

      Oletko varakkaampi kuin ikäisesi keskimäärin? Katso tästä!

    5. 5

      Tavalliset suomalaiset kertoivat, mihin veronpalautusrahat uppoavat – espoolaiselle Markukselle kilahtaa kunnon potti

    6. 6

      HS: Ruotsin pankkivalvoja lyttää suomalaisten lainanmaksun: ”Taloudellisesta näkökulmasta se ei ehkä ole järkevää”

    7. 7

      Radio-ohjattava auto maksoi Seinäjoella 69,95 euroa ja Tampereella 179 euroa – lelukaupan johtaja kertoo, mistä on kyse

    8. 8

      Kotitalouksien varallisuudessa suuria alueellisia eroja – Katso vertailu: Tällä alueella on köyhimmät kodit

    9. 9

      Seiska: Sedu Koskinen haki ravintolayrityksensä konkurssiin – velkoo Jethro Rostedtin kanssa yli 850 000 euron saatavia

    10. 10

      Perinteiset veron­palautukset tulivat viimeistä kertaa – asian­tuntija kertoo, mitä rahalla kannattaa tehdä

    11. Näytä lisää