Turkin liira syöksyi yhä syvemmälle: ”Tämä on kansallinen taistelu”

Julkaistu:

Tullit
Päiviä ennätysalhaisissa lukemissa madellut Turkin valuutta liira vajosi entisestään perjantaina.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi kaksinkertaistavansa Turkille asetetut teräs- ja alumiinitullit ja asetti Turkin liiran arvon perjantai-iltana 16 prosentin päivälaskuun.

Trumpin mukaan Turkissa maaliskuussa voimaan astuneet alumiinitullit nousisivat 20 prosenttiin ja terästullit 50 prosenttiin.

– Suhteemme Turkkiin eivät ole hyvät juuri nyt, Trump päätti tviittinsä.

Myöhemmin Valkoinen talo kiiruhti korjaamaan presidentin tarkoittaneen, että hän on vasta valtuuttanut tullidokumenttien valmistelun. Liiran arvo ei kuitenkaan mainittavammin elpynyt. Dollarilla saa nyt reilusti yli kuusi liiraa. Liiran suhde euroon on noussut yli seitsemään.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan vetosi perjantaina turkkilaisiin sanoen, että taloussotaa ei hävitä.

– Jos teillä on dollareita, euroja tai kultaa tyynyjenne alla, menkää pankkeihin vaihtamaan ne liiroiksi. Tämä on kansallinen taistelu!

Erdogan esiintyi huolettoman oloisesti talousturbulenssista huolimatta. Hän väheksyi dollarin vaihtokurssin merkitystä ja sanoi myös keskustelleensa puhelimitse Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa muun muassa taloutta koskevista asioista.

Turkin presidentin talouspolitiikka on aiheuttanut maassa huolta yleisemminkin. Erdogan on ollut kitsas nostamaan keskuspankin ohjauskorkoa, vaikka maan inflaatiotaso huitelee 16 prosentin tuntumassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kiista pastorista

Turkin ja Yhdysvaltojen välejä on kiristänyt lähes kahden vuoden ajan yhdysvaltalaispastori Andrew Brunsonin vangitseminen Turkissa. Yhdysvallat on tuominnut Brunsonin kohtelun epäoikeudenmukaisena vainona ja määräsi elokuussa talouspakotteita kahta turkkilaisministeriä vastaan. Tapaus raivostutti Erdoganin, joka vannoi vastatoimien nimeen.

Liiran alamäki veti myös osakemarkkinat Euroopassa alavireeseen. Euroopan pääindeksit olivat lievästi laskussa pörssien sulkeutuessa. New Yorkin Dow Jones -indeksi oli vajaan prosentin alamäessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Onko suomalaisen järkeä kuolla velattomana? Ekonomistit vastaavat – ”Kuuluuko ihmisen jättää jotakin jälkeensä?”

    2. 2

      Halpisvaate pari kertaa päälle ja roskiin – tässä on vuoden turhake

    3. 3

      Nämä joulun hittilelut viedään kauppojen hyllyiltä: Scruffaluv, yllätyspallo – listalta löytyy myös rakastettu ikisuosikki

    4. 4

      Poltitko rahaa ex-Talvivaaralla? Veronmaksajien keskusliitto: Nyt tappiot voi vähentää verotuksessa

    5. 5

      Hallitus esittää: Sähköisten julkaisujen alv:tä lasketaan – koskee sekä painettua mediaa että verkkolehtiä

    6. 6

      EKP ei kajonnut ohjauskorkoonsa – odotetusti 0,00 %:ssa

    7. 7

      Raisiolta tulosvaroitus – kirjasi muromerkistä 8 miljoonan arvonalennuksen

    8. 8

      Kommentti: Ihmisten raha-asiat ovat valtavassa solmussa – pahimmillaan vanhemmat ottavat pikavippejä lastensa nimissä

    9. 9

      Valmet toimittaa uuden pehmopaperikoneen Intiaan

    10. 10

      POP Pankki synkensi Suomen talousennustettaan – taustalla tullit ja kauppasodan uhka

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko suomalaisen järkeä kuolla velattomana? Ekonomistit vastaavat – ”Kuuluuko ihmisen jättää jotakin jälkeensä?”

    2. 2

      Kommentti: Ihmisten raha-asiat ovat valtavassa solmussa – pahimmillaan vanhemmat ottavat pikavippejä lastensa nimissä

    3. 3

      Nämä joulun hittilelut viedään kauppojen hyllyiltä: Scruffaluv, yllätyspallo – listalta löytyy myös rakastettu ikisuosikki

    4. 4

      Halpisvaate pari kertaa päälle ja roskiin – tässä on vuoden turhake

    5. 5

      Veikon Koneen asiakkaat eivät ole saaneet tavaroitaan ja epäilevät konkurssia – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

    6. 6

      Carunan toimitusjohtaja tuskastui puheisiin sähkönsiirrosta – vertaa kossupullon hakuun Alkosta

    7. 7

      Poltitko rahaa ex-Talvivaaralla? Veronmaksajien keskusliitto: Nyt tappiot voi vähentää verotuksessa

    8. 8

      1,4 miljardin investointi Aasiaan on Nesteen historian suurin – ”Tulemme olemaan se, joka johtaa muutosta”

    9. 9

      Joulupostimerkin hinta melkein kaksinkertaistui 10 vuodessa – Postijohtaja: ”Sähköposti on halvin tapa lähettää joulukortti”

    10. 10

      Ruotsin finanssivalvoja lyttäsi suomalaisten velanmaksun – Lukijat: Tämän vuoksi asuntolaina kannattaa maksaa pois

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Veikon Koneen asiakkaat eivät ole saaneet tavaroitaan ja epäilevät konkurssia – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Kuntotarkastaja vaikeni omakotitalon mittavista tuhoista – pariskunta luuli selviävänsä pelkällä pintaremontilla

    3. 3

      5 vuotta Caruna-kohuja – Näin vastaavat poliitikot: ”Vuosituhannen munaus”

    4. 4

      Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

    5. 5

      Tavalliset suomalaiset kertoivat, mihin veronpalautusrahat uppoavat – espoolaiselle Markukselle kilahtaa kunnon potti

    6. 6

      HS: Ruotsin pankkivalvoja lyttää suomalaisten lainanmaksun: ”Taloudellisesta näkökulmasta se ei ehkä ole järkevää”

    7. 7

      Tonttivuokran korotus 11-kertaiseksi koettelee tamperelaisen kerrostalon asukkaita – ”Joudunko vastedes jättämään päivän puuroannoksen syömättä?”

    8. 8

      Perinteiset veron­palautukset tulivat viimeistä kertaa – asian­tuntija kertoo, mitä rahalla kannattaa tehdä

    9. 9

      Carunan toimitusjohtaja tuskastui puheisiin sähkönsiirrosta – vertaa kossupullon hakuun Alkosta

    10. 10

      Onko suomalaisen järkeä kuolla velattomana? Ekonomistit vastaavat – ”Kuuluuko ihmisen jättää jotakin jälkeensä?”

    11. Näytä lisää