Poikkeuksellinen tilanne työmarkkinoilla – perinteinen kesäilmiö katosi

Julkaistu:

Työpaikkailmoittelu oli aktiivista myös heinäkuussa, joka on aiemmin ollut varsin hiljainen kuukausi rekrytointimarkkinoilla. Avoimien työpaikkojen määrä tuskin laskee elokuussa, koska päätoimialojen työvoimapula on edelleen todellinen.
Työpaikkailmoittelu on tyypillisesti hiljentynyt heinäkuussa. Elokuussa ilmoittelu on lisääntynyt, kun kesän aikana ilmennyttä työvoimavajetta on käyty lomien jälkeen paikkaamaan.

Tänä vuonna voi kuitenkin olla toisin. Heinäkuun ja elokuun välillä ei välttämättä ole kovin suurta eroa ilmoitusten määrässä.

Esimerkiksi Oikotien työnhakupalvelussa heinäkuu oli poikkeuksellisen aktiivinen rekrytointikuukausi.

Tuotepäällikkö Noora Holmströmin mukaan työpaikkailmoittelu pysyi viime kuussa samalla tasolla kuin lomakauden ulkopuolisina kuukausina.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Tänä vuonna avoimia työpaikkoja on ollut Oikotien palvelussa kuukaudesta riippuen 7 000–8 000. Heinäkuussa paikkoja oli lähes 7 500. Se on 50 prosenttia enemmän kuin viime vuoden heinäkuussa.

Te-toimistoihin heinäkuussa ilmoitettujen avoimien työpaikkojen määrä selviää kahden viikon päästä, kun työ- ja elinkeinoministeriö julkaisee seuraavan työnvälitystilaston.

Uudenmaan ely-keskuksen tutkija Timo Aulanko kertoo, että pääkaupunkiseudulla avoimien työpaikkojen määrä on lisääntynyt tasaisesti koko vuoden.

– Tammikuusta kesäkuun loppuun uusien työpaikkailmoitusten määrä kasvoi yli 20 prosenttia. Vaikea nähdä, että tahti hiipuisi syksyä kohti.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pula ammattitaitoisesta työvoimasta jatkuu

Avoimien työpaikkojen määrä on suurimmillaan vuoden alussa, koska suurin osa kesätyöhauista on silloin käynnissä.

Tilastokeskuksen julkaiseman työpaikkatilaston perusteella avoimien paikkojen määrä yleensä puolittuu vuoden alusta syyskuun alkuun.

Syksyn tilanteessa on kuitenkin runsaasti alueellista vaihtelua.

Pohjois-Pohjanmaan te-toimiston johtaja Maire Mäki kertoo, että pohjoisessa matkailualan talvisesonki näkyy työpaikkailmoitusten määrässä jo syksyllä.

– Juuri matkailualan vaikutuksesta ilmoitusten määrä lisääntyy Pohjois-Pohjanmaan te-toimiston sivuilla syksyisin.

Satakunnan te-toimiston sivuilla on tällä hetkellä avoimia työpaikkoja lähes 1 500.

Palveluesimies Marjo Siltasen mukaan luvusta voi päätellä, että työvoiman löytyminen on nyt haasteellisempaa kuin vuosi sitten.

– Erityisesti automaatio-, robotiikka-, ohjelmointi ja sähköalan insinööreistä sekä diplomi-insinööreistä on suuri pula Satakunnassa. Kysyntä ja tarjonta eivät valitettavasti kohtaa näillä aloilla.


Myös Oikotien Noora Holmström arvioi, ettei avoimien työpaikkojen määrässä näy merkittävää vähenemistä tänä syksynä.

– Ei ainakaan niillä aloilla, joita vaivaa osaaja- ja työvoimapula. Oikotien tiedoista käy ilmi, että työpaikkojen tarjonta on kysyntää suurempaa erityisesti it-alalla, logistiikka- ja kuljetusalalla sekä rakennusalalla.

Timo Aulanko toteaa, että kesän aikana Uudenmaan te-toimistossa avoimien työpaikkojen määrä lisääntyi etenkin kuljetusalalla.

– Tämä saattoi johtua taksialan vapauttamisesta. On kuitenkin vaikea sanoa, pysyykö työpaikkojen tarjonta suurena myös syksyllä vai oliko kuljetusalan hyppy vain hetkellinen.

Kaikilla aloilla työtä ei kuitenkaan ole

Avoimien työpaikkojen täyttäminen alkoi hankaloitua jo viime vuoden puolella.

Työvoimaa hakeneista toimipaikoista lähes 40 prosenttia ilmoitti jo tuolloin rekrytointivaikeuksista. Samalla työvoimapulan taso nousi 15 prosenttiin.

Työvoimapulasta huolimatta on kuitenkin kosolti aloja, joilla työpaikkojen kysyntä on tarjontaa suurempaa.

Oikotien työnhakupalvelun tietojen perusteella tilanne on tällainen muun muassa henkilöstöhallinnon, markkinoinnin ja viestinnän sekä tutkimuksen ja kehityksen aloilla.

Oikotie ja Taloussanomat kuuluvat Sanoma-konserniin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Espanja perii Tomilta, 66, ja Vapulta, 70, takautuvasti 20 000 euron verot – pakenivat Kouvolaan: ”Tulkoot hakemaan täältä”

    2. 2

      Katso oman alueesi tilanne – näillä postinumeroalueilla asuntojen hinnoissa on suurin heilahdusvaara

    3. 3

      Ostitko jonkin näistä lukuisista jouluvaloista? Sähköiskun vaara – lopeta käyttö heti ja palauta Tokmannille

    4. 4

      XXL:n osake syöksyy Oslon pörssissä – toimitusjohtaja lähtee

    5. 5

      Viron Poliisi otti kiinni 10 entistä Danske Bankin työntekijää rahanpesuepäilyjen vuoksi

    6. 6

      Suominen nimitti uuden toimitusjohtajan – Zimbabwessa kuolleen Pekka Ojanpään piti aloittaa tehtävässä joulukuussa

    7. 7

      Hyvinvointikauppa Hehkun yt-neuvottelut päättyivät – sata irtisanotaan

    8. 8

      Jäänmurtoyhtiö Arctian toimitusjohtaja jättää tehtävänsä

    9. 9

      Jan Hurrin kommentti: Markkinamittarit povaavat poikkeuksellisen jyrkkää käännettä

    10. 10

      Ruuan hinta laski, kun kauppa tinki katteistaan – teollisuus kasvatti osuuttaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ostitko jonkin näistä lukuisista jouluvaloista? Sähköiskun vaara – lopeta käyttö heti ja palauta Tokmannille

    2. 2

      Espanja perii Tomilta, 66, ja Vapulta, 70, takautuvasti 20 000 euron verot – pakenivat Kouvolaan: ”Tulkoot hakemaan täältä”

    3. 3

      Katso oman alueesi tilanne – näillä postinumeroalueilla asuntojen hinnoissa on suurin heilahdusvaara

    4. 4

      Kommentti: Ei se jättipalkka, vaan se iso varallisuus – joka neljännessä kodissa on varoja alle 10 700 euroa

    5. 5

      19-vuotiaan Elielin liikeidea suli savolaiseen byrokratiaan – ”En näe järkevää tarkoitusperää tällaiselle toiminnalle”

    6. 6

      Tulli muistuttaa: Nämä maksut saattavat yllättää eurooppalaisten verkkokauppojen asiakkaat

    7. 7

      Jan Hurrin kommentti: Markkinamittarit povaavat poikkeuksellisen jyrkkää käännettä

    8. 8

      Marko odottaa innolla talven sähkölaskuja – suosittu lämpöpumppu tuo jopa 1 500 euron säästön

    9. 9

      SDP:n Rinne tuloeroista: Eriarvoisuus suomalaisessa yhteiskunnassa on selkeästi kasvamassa

    10. 10

      Suomen Pankin Rehn heikentyvästä talouskasvusta: Julkista taloutta vahvistettava nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ostitko jonkin näistä lukuisista jouluvaloista? Sähköiskun vaara – lopeta käyttö heti ja palauta Tokmannille

    2. 2

      Perheenisä ihmettelee tätä näkyä tavaratalossa: Miten sama lelu voi maksaa Seinäjoella 69 euroa ja Tampereella 179 euroa?

    3. 3

      19-vuotiaan Elielin liikeidea suli savolaiseen byrokratiaan – ”En näe järkevää tarkoitusperää tällaiselle toiminnalle”

    4. 4

      Pärjäisitkö taksikuskina Helsingissä? Testaa 11 kysymyksellä, kuinka hyvin tunnet kaupunkia

    5. 5

      Oletko varakkaampi kuin ikäisesi keskimäärin? Katso tästä!

    6. 6

      Espanja perii Tomilta, 66, ja Vapulta, 70, takautuvasti 20 000 euron verot – pakenivat Kouvolaan: ”Tulkoot hakemaan täältä”

    7. 7

      Seiska: Sedu Koskinen haki ravintolayrityksensä konkurssiin – velkoo Jethro Rostedtin kanssa yli 850 000 euron saatavia

    8. 8

      Marko odottaa innolla talven sähkölaskuja – suosittu lämpöpumppu tuo jopa 1 500 euron säästön

    9. 9

      Radio-ohjattava auto maksoi Seinäjoella 69,95 euroa ja Tampereella 179 euroa – lelukaupan johtaja kertoo, mistä on kyse

    10. 10

      Kotitalouksien varallisuudessa suuria alueellisia eroja – Katso vertailu: Tällä alueella on köyhimmät kodit

    11. Näytä lisää