Mies tienasi romumetallilla 120 000 euroa pimeästi – joutuu tekemään 6 viikkoa palkatonta työtä

Julkaistu:

Mies vältti yli 41 000 euron tuloverot.
Romumetallia myynyt mies tienasi muutamassa vuodessa runsaat 120 000 euroa puhtaana käteen ja jätti kaikki verot maksamatta.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi nelikymppisen miehen törkeästä veropetoksesta kahdeksan kuukauden mittaiseen ehdottomaan vankeuteen.

Oikeus muutti vankeustuomion 240 tunnin yhdyskuntapalveluksi, mikä tarkoittaa, että miehen on tehtävä kuusi viikkoa 8-tuntisia palkattomia työpäiviä yhteiskunnan hyväksi.

Mies ei palauttanut verottajalle esitäytettyjä veroilmoituksia ja vältti siten yli 41 000 euron tuloverot.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Romumetallit oli kerännyt tuomitun edesmennyt isä ja poika myi ne metalliromun kierrätystä hoitaville yrityksille.

Tuomittu aiemminkin rikoksista

Syytetty myönsi oikeudessa syyllisyytensä törkeään veropetokseen. Mies oli tuomittu aiemminkin rikoksista eikä hän enää selvinnyt ehdollisella tuomiolla.

Tuomitulla ei ollut omaa toiminimeä, minkä vuoksi verottaja piti miehen saamia myyntituloja ansiotuloina. Koska toiminimeä ei ollut, ei syyttäjä voinut vaatia miehelle liiketoimintakieltoakaan.

Tuomitun on maksettava verottajalle rahat, jotka verottajalle kuuluvat. Verottaja hyväksyi romubisneksen hankintamenoiksi kymmenen prosenttia myyntituloista eli noin 12 000 euroa.

Käräjäoikeus antoi jutussa ratkaisun perjantaina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Osa Sähköliiton jäsenistä liittyy Teollisuusliiton kolmen päivän lakkoon – koskee yli 90 yritystä

    2. 2

      Poliisi vahvistaa: Hermitage-yhtiöstä tullut tutkintapyyntö

    3. 3

      Joka kymmenes jättää työnteon perjantaina väliin – tässä syyt

    4. 4

      Vartijoiden lakko voi ruuhkauttaa lentokenttää – tarkista tilanne, jos olet lähdössä matkalle

    5. 5

      Ilmarinen: Nyt on käsillä nousukauden viimeiset hetket

    6. 6

      Boris Rotenberg vaatii Suomessa toimivilta pankeilta 70 000 euron hyvityksiä – syyttää syrjinnästä

    7. 7

      Verkkouutiset: Työmarkkina­järjestöiltä tulossa ehdotus irtisanomis­kiistaan

    8. 8

      Metsäteollisuus: Lakoista 20 miljoonan euron menetykset – ”Olemme kiistassa täysin ulkopuolisia”

    9. 9

      Vartijoiden lakko alkaa keskiviikkona – poikkeuslupia myönnetty suurlähetystöihin ja hissipäivystäjille

    10. 10

      Ryanairin toimitusjohtaja povaa alalle synkkää talvea: SAS tai Norwegian voi ajautua konkurssiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Talouselämän huipulla raivoaa jyrkkä riita – Laatunen syyttää uhkailusta, Kakkonen lataa: ”Sun aikasi on ihan oikeasti ohi”

    2. 2

      Joka kymmenes jättää työnteon perjantaina väliin – tässä syyt

    3. 3

      Laura, 29, tekee neli­päiväistä työ­viikkoa: ”Down­shiftaamisesta tulee elämän­tapa­laiskottelijan leima”

    4. 4

      Miljonääri sai tarpeekseen lakosta: tarjoaa seinäjokelais­koululle ruokailun hotelli Sorsanpesässä

    5. 5

      ”Hälyttävän monen” talous kaatuu jo, kun tulot putoavat 100 euroa kuussa – joukossa myös hyvätuloisia

    6. 6

      Vartiointialan lakko alkaa keskiviikkona

    7. 7

      Verkkouutiset: Työmarkkina­järjestöiltä tulossa ehdotus irtisanomis­kiistaan

    8. 8

      Ryanairin toimitusjohtaja povaa alalle synkkää talvea: SAS tai Norwegian voi ajautua konkurssiin

    9. 9

      Grilliyrittäjä Riikka, 30, uskoo nauruun ja huumoriin: ”Vaikka miten olisi v-käyrä korkealla, töissä se ei tunnu”

    10. 10

      Saksalaisyhtiö rakentaa akkumateriaalitehtaan Harjavaltaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miljonääri sai tarpeekseen lakosta: tarjoaa seinäjokelais­koululle ruokailun hotelli Sorsanpesässä

    2. 2

      Teollisuusliitto irtisanoo kikyn työajan pidennykset viidellä alalla

    3. 3

      Suomalaisbroileri kuohuttaa Ruotsissa: ”Kuin isku kasvoille”

    4. 4

      Lakko uhkaa jättää lapset nälkäisiksi: Sporttibaari toimittaa pizzat päiväkotiin

    5. 5

      Irtisanottu työntekijä sai 40 000 euron korvaukset – liitto: ”Henkilökemiat menivät ristiin”

    6. 6

      40 000 euron velat kerännyt eläkeläinen ei saanut armoa oikeudessa – oli velkaantunut ”vastuuttomasti”

    7. 7

      Pahaa-aavistamattoman miehen nimiin otettiin 180 000 euroa lainaa vain kahdessa päivässä

    8. 8

      Korkmanilta suorat sanat irtisanomiskiistasta HS:ssä: ”Jupakka jää historiaan esimerkkinä jääräpäisyydestä ja kollektiivisesta tyhmyydestä”

    9. 9

      Maanantain lakko herätti vastareaktion – yrittäjät ympäri Suomea tarjoavat apuaan

    10. 10

      JHL järjestää kahden päivän lakon irtisanomislain takia – yli 10 000 jäsentä lakkoon

    11. Näytä lisää