Näin vakuutusyhtiöitä yritetään huijata – ”varastetun” omaisuuden arvo on yllättäen matkan hinta

Julkaistu:

Tyypillisessä huijauksessa matkatavara ilmoitetaan varastetuksi tai vahinkoa liioitellaan.
Matkavakuutuksiin liittyviä huijauksia ilmenee ympäri vuoden, eivätkä esimerkiksi lomakaudet aiheuta piikkiä ilmenneiden petoksien määrässä, arvioi Finanssialan vahingontorjunnasta vastaava johtaja Risto Karhunen.

Samaa kertovat matkavakuutuksia tarjoavat vakuutusyhtiöt LähiTapiola, Turva ja OP. Syynä on, että ihmiset matkustavat entistä enemmän myös lomakausien ulkopuolella.

Karhunen arvioi, että matkavakuutushuijaukset kuuluvat yleisimpiin vakuutuspetoksiin.

– Pohjoismaissa vakuutusetsivän pöydälle päätyy eniten ajoneuvoihin liittyviä epäselviä vahinkoja, mutta aina silloin tällöin myös matka- ja matkustajavakuutusjuttuja. Yleensä ne selviävät kuitenkin ihan tavanomaisessa vahinkokäsittelyssä, Karhunen kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tekaistussa tarinassa kännykät ja järjestelmäkamerat

Etenkin matkatavaroista tehdyt huijaukset ovat tyypillisiä. Tyypillisessä huijauksessa tavara kerrotaan varastetuksi tai tuhoutuneeksi. Lisäksi oikeastikin sattunutta vahinkoa saatetaan liioitella.

Yleensä tarina on, että tuntematon ihminen on napannut vakuutuksenottajan kantaman laukun tai repun ja häipynyt ihmistungokseen.

Varastettu laukku on vahinkoilmoituksessa tyypillisesti sisältänyt pari kännykkää, tabletin tai kannettavan tietokoneen ja mahdollisesti myös arvokkaan järjestelmäkameran.

– Yllättäen anastetuksi ilmoitetun omaisuuden määrä korreloi matkan kokonaiskustannusten kanssa, LähiTapiolan viestinnästä kerrotaan sähköpostitse.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

OP:n henkilöasiakkaiden omaisuusvakuutuspalvelun johtaja Markus Uimonen kertoo, että OP:llä noin 40 prosenttia ilmoitetuista vahingoista liittyy mobiililaitteisiin.

– Tämä on ihan luonnollista, koska harva lähtee matkalle ilman mitään mobiililaitetta tai tablettia, Uimonen sanoo.

Lisäksi vakuutusyhtiöiden mukaan petoksissa ilmenee esimerkiksi sairaalakuluihin liittyviä kuittihuijauksia.

Huijauksiksi paljastuu vain pieni osa ilmoituksista

Matkatavaravakuutuksien korvauksista ei ole erillisiä tilastoja. Matkasairauksia tai -tapaturmia sen sijaan korvattiin viime vuonna kappalemäärissä noin 110 000, ja niiden yhteenlaskettu korvaussumma oli noin 73 miljoonaa euroa, Finanssiala kertoo.

Finanssialan selvitykseen perustuvan arvion mukaan vakuutusetsivät paljastivat viime vuonna petosmielessä tehtyjä vahinkokorvaushakemuksia noin 30 miljoonan euron edestä. Arvio kattaa myös muut kuin matkavakuutuspetokset.

Vakuutusyhtiöistä viesti on, että epäselvien vahinkoilmoituksien osuus kokonaisuudesta on melko pieni. Näistä osa selviää aidoiksi korvaustapauksiksi ja pienempi osa varsinaisiksi huijauksiksi.

Esimerkiksi LähiTapiolan mukaan kaikista vahinkoilmoituksista noin viidessä prosentissa havaitaan epäselvyyksiä.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    19-vuotiaan Elielin liikeidea suli savolaiseen byrokratiaan – ”En näe järkevää tarkoitusperää tällaiselle toiminnalle”

  2. 2

    Marko odottaa innolla talven sähkölaskuja – suosittu lämpöpumppu tuo jopa 1 500 euron säästön

  3. 3

    Ekonomisti Suomen taloustilanteesta: Yllättävintä on yksityisen kulutuksen heikkous

  4. 4

    Eduskunta hyväksyi syksyllä suuria tunteita nostattaneen irtisanomislain

  5. 5

    Rikkaat rikastuivat pienituloisia vauhdikkaammin – tuloerot kasvoivat Suomessa viime vuonna

  6. 6

    Suomen Pankki laski ennusteitaan Suomen talouden kasvusta

  7. 7

    Seiska: Sedu Koskinen haki ravintolayrityksensä konkurssiin – velkoo Jethro Rostedtin kanssa yli 850 000 euron saatavia

  8. 8

    Danske Bank laski selvästi Suomen talousennustetta – povaa koronnostoa ensi vuodelle

  9. 9

    Nissanin hallitus ei päässyt yksimielisyyteen Ghosnin seuraajasta

  10. 10

    Kaupan alan osakkeet syöksyvät pörsseissä – verkkokauppa kertoi katastrofaalisesta joulukaupan alusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Seiska: Sedu Koskinen haki ravintolayrityksensä konkurssiin – velkoo Jethro Rostedtin kanssa yli 850 000 euron saatavia

  2. 2

    19-vuotiaan Elielin liikeidea suli savolaiseen byrokratiaan – ”En näe järkevää tarkoitusperää tällaiselle toiminnalle”

  3. 3

    Marko odottaa innolla talven sähkölaskuja – suosittu lämpöpumppu tuo jopa 1 500 euron säästön

  4. 4

    Kaupan alan osakkeet syöksyvät pörsseissä – verkkokauppa kertoi katastrofaalisesta joulukaupan alusta

  5. 5

    VM: Suomen talouskasvun kova vauhti hiipuu – kestävyysvaje uhkaa tulevaisuudessa

  6. 6

    Uusi lentoreitti avautuu – Turusta pääsee ensi kesänä suoraan Lontooseen

  7. 7

    Jaakko sai Pendolinon vessassa idean, joka kerää kohta amerikkalaisten haukut yhteen paikkaan

  8. 8

    Rikkaat rikastuivat pienituloisia vauhdikkaammin – tuloerot kasvoivat Suomessa viime vuonna

  9. 9

    Suomalaiset vakuutusyhtiöt läpäisivät Fivan stressitestit

  10. 10

    Pärjäisitkö taksikuskina Helsingissä? Testaa 11 kysymyksellä, kuinka hyvin tunnet kaupunkia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Osa Veikon Koneen asiakkaista ei ole saanut tavaroitaan – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

  2. 2

    Perheenisä ihmettelee tätä näkyä tavaratalossa: Miten sama lelu voi maksaa Seinäjoella 69 euroa ja Tampereella 179 euroa?

  3. 3

    Pärjäisitkö taksikuskina Helsingissä? Testaa 11 kysymyksellä, kuinka hyvin tunnet kaupunkia

  4. 4

    Oletko varakkaampi kuin ikäisesi keskimäärin? Katso tästä!

  5. 5

    Seiska: Sedu Koskinen haki ravintolayrityksensä konkurssiin – velkoo Jethro Rostedtin kanssa yli 850 000 euron saatavia

  6. 6

    Radio-ohjattava auto maksoi Seinäjoella 69,95 euroa ja Tampereella 179 euroa – lelukaupan johtaja kertoo, mistä on kyse

  7. 7

    19-vuotiaan Elielin liikeidea suli savolaiseen byrokratiaan – ”En näe järkevää tarkoitusperää tällaiselle toiminnalle”

  8. 8

    Kotitalouksien varallisuudessa suuria alueellisia eroja – Katso vertailu: Tällä alueella on köyhimmät kodit

  9. 9

    Perinteiset veron­palautukset tulivat viimeistä kertaa – asian­tuntija kertoo, mitä rahalla kannattaa tehdä

  10. 10

    Onko suomalaisen järkeä kuolla velattomana? Ekonomistit vastaavat – ”Kuuluuko ihmisen jättää jotakin jälkeensä?”

  11. Näytä lisää