Kommentti: Euro on raskaiden tullien veroinen kaupan este ja vakava taloushäiriö

Julkaistu:

Donald Trump on syyttänyt euroaluetta valuutan ja korkojen manipuloinnista. Tällä viikolla tukea tuli Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä, Jan Hurri kirjoittaa.
Viime kuukausina kiristyneet taloustunnelmat helpottivat ainakin hieman sen jälkeen, kun EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sopivat aselevosta tämänviikkoisessa tapaamisessaan Yhdysvaltain Washingtonissa.

Tarkalleen ottaen johtajat eivät solmineet ainuttakaan kouriintuntuvaa ja täsmällistä sopimusta, joka mitenkään muuttaisi EU:n ja Yhdysvaltain välisiä kauppasuhteita suuntaan tai toiseen.

Paremminkin he sopivat pyrkivänsä ensi tilassa sovittelemaan kauppasuhteita hiertäviä epäkohtia ja löytämään keinoja kaupan esteiden purkamiseksi sekä välttämään uusien esteiden asettamista ainakin sovittelujen kuluessa.

Ympäripyöreydestään huolimatta Junckerin ja Trumpin tapaamisesta oli Atlantin ylittäville kauppasuhteille ja samalla talousnäkymillekin selvästi enemmän hyötyä kuin haittaa.

Tapaamisen myönteisiin yllätyksiin kuului presidentti Trumpin esiintyminen viimeaikaiseen ärhentelyyn ja uhkailuun verrattuna varsin sopuisaan ja yhteistyöhenkiseen tapaan.

Niin höveliksi Trump ei kuitenkaan horjahtanut, että hän olisi perunut yhtä jyrkimmistä EU:ta vastaan laukomistaan kauppapoliittisista syytöksistään: että EU on Kiinan tavoin vääristellyt valuuttakursseja omaksi edukseen ja näin kahminut Yhdysvaltain kilpailuvoimaa epäreilusti itselleen.

Perumisen tai pehmennysten sijaan Trump jätti vaihteeksi valuuttaväitteensä toistamatta. Tämä tuskin kuitenkaan vihjaa, että hän olisi unohtanut aiheen tai muuttanut kantaansa.

Valuuttavääristely Trumpin vakioväitteitä

Viimeksi viime viikolla Trump paheksui presidentillisen twiittinsä täydeltä EU:n ja Kiinan ”manipuloivan valuuttojaan ja korkojaan alemmas...ottaen pois meidän suuren kilpailuetumme”.

Kiistatta ylimalkainen viittaus EU:n harjoittamaan valuuttakurssin vääristelyyn viitannee pääasiassa euroalueen yhteisvaluutan euron arvoon ja sen kehitykseen suhteessa etenkin Yhdysvaltain oman dollarin arvoon. Ja siihen, että euroalueelle kertyy Yhdysvaltain kaupasta erittäin runsaasti ylijäämää.

Tämän saman manipulointiväitteen Trump on esittänyt melkein yhtä monta kertaa kuin hän on väittänyt Yhdysvaltain ja euroalueen välisen kaupan epätasapainoa ensisijaisesti euroalueen epäreilujen kilpailukeinojen syyksi.

Euroalueen ja EU:n talous- ja rahapoliittiset johtajat ovat kiistäneet Trumpin valuuttavääristelyväitteet aivan yhtä monta kertaa ja ainakin yhtä painokkaasti kuin tämä on niitä esittänyt.

Esimerkiksi euroalueen keskuspankin EKP:n pääjohtaja Mario Draghi on lukuisia kertoja toistanut nyt jo vakiintunutta valuuttaläksyään, jonka mukaan vapaasti kelluvana valuuttana euro saa ulkoisen arvonsa valuuttamarkkinoilta eikä keskuspankilta tai muita viranomaisilta.

Selvästä ristiriidasta huolimatta Trumpin vääristelyväitteissä on yhtä paljon perää kuin Draghin täysin vastakkaisissa torjuntaväitteissä. Sillä erolla, että Trumpin väitteitä on vaikeampi osoittaa oikeiksi kuin Draghin torjuntaa.

Ristiriita johtuu siitä, että Trumpin vääristelyväite ja Draghin torjunta koskevat oikeastaan eri asioita. Trumpin väite perustuu euron eriskummalliseen sisäiseen rakenteeseen, kun taas Draghin torjunta perustuu euron ulkoisiin ominaisuuksiin.

Virallisen puolustuspuheen puolesta puhuu valuuttamarkkinoiden tosiseikka, että euro on aidosti ja täysin vapaasti valuuttamarkkinoilla kelluva valuutta täysin vapaine pääoman liikkeineen.

Euron arvo vaihtelee kaiken aikaa sen mukaa, kuinka innokkaasti mitkä tahansa markkinaosapuolet turisteista liikeyrityksiin ja suurpankkeihin haluavat vaihtaa euroja mihin tahansa muihin valuuttoihin.

Tämä torjunta on totta, mutta se harhauttaa tahallaan tai tahattomasti huomion vääristelyväitteen pääperusteista. Ja siitä euron omalaatuisesta erityispiirteestä, että se ei ole yhden maan tai yhden kansantalouden valuutta vaan suurehkon ja ennen kaikkea monenkirjavan maajoukon yhteisvaluutta.

Euro on useimmille jäsenmaille joko liian vahva tai liian heikko

Euroalueella on vain yksi kaikille euromaille yhteinen virallinen rahapolitiikka ja eurolla on vain yksi ulkoinen arvo. Silti jokainen euromaa on oma tarinansa ja jokaisen euromaan talous on omanlaisensa kokonaisuus.

Euromaita on tätä nykyä 19 kappaletta, joista Saksan talous on maailman suurimpia ja ennen kaikkea vahvimpia, kun taas esimerkiksi Maltan talous on vain murto-osa Saksan talouden koosta ja Kreikan talous taas yksi joten kuten kehittyneen maailman heikoimmista.

Silti kunkin euromaan valuutta ja laillinen maksuväline on yksi ja sama euro. Niinpä euron ulkoinen arvo on kullekin euromaalle täsmälleen sama siitä vähääkään välittämättä, mikä olisi kunkin euromaan kansalliseen talouskuntoon luontevimmin soveltuva valuuttakurssi.

Kaikille euromaille yksi ja sama valuutta ja valuuttakurssi on yksittäisille euromaille useimmiten joko liian vahva tai liian heikko. Aivan samaan tapaan kuin koko euroalueen yhteinen korko on yksittäisille euromaille useimmiten joko liian korkea tai liian matala.

Näin on kaiken aikaa oikeastaan siitä huolimatta, onko esimerkiksi euron dollarikurssi viimeksi noussut tai laskenut. Euro voi vaikuttaa vuoroin vahvalta tai heikolta ja kurssi kuin kurssi voi silti olla joillekin yksittäisille euromaille liian vahva ja joillekin muille taas turhan heikko.

Tämä erivahvuisten kansantalouksien yhteisen valuutan ulkoinen tasavahvuus on sananmukaisesti keinotekoinen järjestely, joka on varsin hyvin perustein mahdollista tulkita esimerkiksi jättiläismäiseksi kauppapoliittiseksi kepulikeinoksi.

Juuri niin kuin presidentti Trump näyttää tulkinneen. Eikä hän ole suinkaan ainoa, joka haistaa eurossa kauppapoliittista kotiinpäin vetämisen käryä.

Sattumoisin Trumpin vääristelyväitteet ovat saaneet tällä viikolla vahvaa tukea yhdeltä kansainvälisen talouskeskustelun ja -politiikan voimavaikuttajalta, Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä.

IMF:ltä taustatukea Trumpin väitteille

Tällä viikolla julkistamassaan tutkimusraportissa IMF kiinnittää huomiota yksittäisten euromaiden reaalisten valuuttakurssien erittäin suuriin eroihin. Tutkimuksen varsinainen aihe on kansainvälisen kaupan tasapaino ja sitä horjuttavat häiriöt.

Vaikka IMF:n raportti ei ilmaise havaintoa aivan näin suoraan, euro näyttää epäsuorine talousvaikutuksineen olevan yksi kansainvälisen talouden tasapainoa horjuttava vakava häiriötekijä.

Tältä näyttää ainakin sillä perusteella, että IMF:n kokoamien tilastojen mukaan Saksalla on yksin ja varsinkin yhdessä Hollannin kanssa maailman suurin vaihtotaseen ylijäämä – ja maiden kansallisiin talousoloihin verrattuna erittäin voimakkaasti aliarvostettu euro.

IMF:n laskelmien mukaan euron ulkoinen arvo on Saksan kansalliseen talouskuntoon suhteutettuna jopa 20 prosenttia aliarvostettu.

Suomeksi sanottuna moinen aliarvostus tarkoittaisi, että Saksan kotimarkkinoille pyrkivillä ulkomaisilla vientiyrityksillä on vastassaan jopa 20-prosenttinen hintahidaste ja vastaavasti maailmalle omaa tuotantoaan vievillä saksalaisyrityksillä on apunaan jopa 20-prosenttinen hintatuki.

Tällaisen arvion perusteella Saksan oma valuutta olisi ajat sitten pyrkinyt vahvistumaan ainakin tuon arvioidun aliarvostuksen verran, jos valuutan arvo määräytyisi pelkästään Saksan oman talouskunnon perusteella. Nyt näin ei ole, sillä verrattomasti Saksaa heikompien euromaiden heikkous on omiaan hillitsemään euron vahvistumista.

Juuri tämä euron rakenteesta johtuva valuuttakurssivaikutus lienee keskeinen selitys sille, että Saksan vaihtotaseen ylijäämä on voinut ilman pidäkkeitä paisua suunnilleen kymmenen vuotta yhtä soittoa nyt jo tiettävästi maailman taloushistorian suurimmaksi lajissaan.

Kansallisten valuuttojen oloissa tällaista yhden maan vaihtotaseen ylijäämän paisumista olisi tehokkaasti hillinnyt ylijäämämaan valuutan vahvistuminen ja talouksien luontainen tasapainottuminen.

Tätä euron rakenteesta johtuvaa valuuttakurssivaikutusta on helppo väittää euron ominaispiirteeksi ja kiistää sen edustavan minkään lajin valuuttakurssivääristelyä.

Mutta yhtä helppoa on tulkita euro samasta syystä raskaiden tullien veroiseksi kaupan esteeksi ja vakavaksi taloushäiriöksi.

Ajan oloon eurosta voi koitua kansainväliselle taloudelle verrattomasti runsaammin ja vakavampaa haittaa kuin presidentti Trumpista, onhan euro edelleen virallisesti ”peruuttamaton” mutta Yhdysvaltain presidentin valtakausi korkeintaan kaksi kertaa neljä vuotta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Osakas raivosi, häiritsi työmiehiä ja huuteli vuosien ajan – iäkkäät naapurit eivät uskaltaneet viettää aikaa pihalla

    2. 2

      Eläketurvakeskus: Työeläkemaksu mahdollista pitää alle 25 prosentissa 2050-luvulle asti

    3. 3

      Kysely: Yli 40 prosenttia suomalaisista kertoo vähentäneensä punaisen lihan syöntiä – mutta näkyykö se lihatiskillä?

    4. 4

      Norwegianin hallituksen puheenjohtaja jättää tehtävänsä – jää eläkkeelle vaikeassa tilanteessa

    5. 5

      SuPer ja Tehy: Hoitohenkilöstön palkkoja nostettava enemmän kuin miesvaltaisilla aloilla

    6. 6

      Etla: Suomen talouskasvu hidastuu – riskit kasvaneet

    7. 7

      SK: Business Finland epäilee ex-työntekijän vieneen 3,7 miljoonaa euroa veronmaksajien rahaa

    8. 8

      Kiinteistöliiton uudet linjaukset: Hajulukon avaaminen kuuluu taloyhtiölle, lattiakaivon putsaaminen asukkaalle

    9. 9

      Solidium osti 5,1 prosenttia Nokian Renkaiden osakkeista

    10. 10

      Piilaakson yrittäjien uusi oppi lupaa rankkaa kasvua – mutta kovalla riskillä: ”En suosittele tätä kaikille”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiinteistöliiton uudet linjaukset: Hajulukon avaaminen kuuluu taloyhtiölle, lattiakaivon putsaaminen asukkaalle

    2. 2

      Rintamamiestalon rakenteista löytyi kosteuspommi – pariskunta vaati 60 000 euron hyvitystä, mutta toisin kävi

    3. 3

      SK: Business Finland epäilee ex-työntekijän vieneen 3,7 miljoonaa euroa veronmaksajien rahaa

    4. 4

      Poikkeukset myöhästyttävät jatkuvasti työttömyys­päivärahoja: ”Perheeni saattaa joutua elämään nälässä monta viikkoa”

    5. 5

      Sähköpotkulaudat tulevat tänään kaikkien käyttöön Helsingissä – ja sen voi jättää melkein minne tahansa

    6. 6

      Kysely: Yli 40 prosenttia suomalaisista kertoo vähentäneensä punaisen lihan syöntiä – mutta näkyykö se lihatiskillä?

    7. 7

      Eläketurvakeskus: Työeläkemaksu mahdollista pitää alle 25 prosentissa 2050-luvulle asti

    8. 8

      ”Lähdin Turkuun mukanani pahvilaatikko, jossa oli kaikki kotoa saamani omaisuus” – näin Sinikka Laisaari nousi köyhyydestä menestykseen

    9. 9

      Osakas raivosi, häiritsi työmiehiä ja huuteli vuosien ajan – iäkkäät naapurit eivät uskaltaneet viettää aikaa pihalla

    10. 10

      Etelä-Saimaa: Nordkalk aloittaa yt-neuvottelut – koskevat koko Suomen henkilöstöä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Noora Fagerström, 33, hoksasi 7. luokalla, mitä täytyy tehdä – johtaa nyt miljoonabisnestä: ”Enää ei tarvitse miettiä kaupassa, mitä ostaa”

    2. 2

      Rintamamiestalon rakenteista löytyi kosteuspommi – pariskunta vaati 60 000 euron hyvitystä, mutta toisin kävi

    3. 3

      HS: Kotipizzan uusi pomo maistoi suomalaisten suosikkipizzaa: ”Norjassa sellaista ei söisi kukaan”

    4. 4

      Taksiyrittäjä Osmo pettyi uudistukseen ja pani pillit pussiin: ”Meillä oli maailman paras järjestelmä”

    5. 5

      Tuoreet laskelmat kertovat kolmekymppisten koruttoman kohtalon – näin vauvojen vähyys syö tulevat eläkkeet

    6. 6

      Hesburgerin perustaja Heikki Salmela paljastaa karun taustansa – ”Kyllä minun ja vaimoni tarinaa voi jonkinlaisena ihmeenä pitää”

    7. 7

      Uusi ohjeistus: Ilmanvaihdon sulkeminen yöksi tuo miljoonasäästöt – asiantuntijat kertovat, kuinka ongelmat väistetään

    8. 8

      Takseilla ja välityskeskuksella lihava riita – savolaiskuski arvioi maksavansa 19 000 euron lisäkulut 3 vuodessa: ”Kuin torppareita”

    9. 9

      Norwegian ja TUI keskeyttävät lennot Boeing 737 Max 8 -koneilla

    10. 10

      Kiinteistöliiton uudet linjaukset: Hajulukon avaaminen kuuluu taloyhtiölle, lattiakaivon putsaaminen asukkaalle

    11. Näytä lisää