Nelipäiväisen työviikon tulokset yllättivät Uudessa-Seelannissa – ”Miksi minun pitäisi maksaa päivistä toimistossa?”

Julkaistu:

Työntekijöiden hyvinvointi parantui monella osa-alueella. Palkkaa työntekijöiltä ei leikattu.
Uusi-Seelantilainen yritys testasi kahden kuukauden ajan nelipäiväistä työviikkoa ja julkaisi tulokset testistä omalla nettisivuillaan. Kokeilu sijoittui maalis- ja huhtikuuhun.

Yhtiön yli 240 työntekijälle maksettiin edelleen palkkaa normaalista viisipäiväisestä työviikosta, vaikka työviikko itse asiassa olikin päivän lyhyempi.

Muun muassa testamentteihin keskittynyt edunvalvontayhtiö Perpetual Guardian kertoo, että kokeilun tulokset olivat kaikkiaan hyvin positiiviset, ja se aikoo tavasta pysyvän.

Tuloksista selviää, että yrityksen työntekijöiden stressitasot laskivat. Ennen kokeilua 45 prosenttia koki olevansa stressaantunut töistään, mutta kokeilun jälkeen näin sanoi vain 38 prosenttia.

Vielä parempiin tuloksiin päästiin työn ja vapaa-ajan tasapainottamisessa. Yhtiön työntekijöistä peräti 78 prosenttia koki pystyvänsä tasapainottamaan työn ja vapaa-ajan lyhyemmän työviikon aikana.

Viisipäiväisessä työviikossa tasapainon löysi vain vähän yli puolet eli 54 prosenttia.

Myös työhön sitoutuminen oli kokeilun jälkeen keskimäärin 20 prosenttiyksikköä suurempi kuin ennen kokeilua.

Yhtiön toimitusjohtaja Andrew Barnes kertoo CNN:lle, että idea kokeiluun lähti siitä, että hän halusi luoda paremman työympäristön alaisilleen.

Hän kertoo CNN:lle myös, että työntekijöiden sosiaalisessa mediassa viettämä aika väheni ja työhön käytetty aika kasvoi:

– Miksi en maksaisi työn tehosta? Miksi minun pitäisi maksaa päivistä toimistossa?

Barnes sanoo samaisessa haastattelussa, että hän toivoo yhtiönsä näyttävän esimerkkiä muille yrityksille ympäri maailmaa. Hänen mielestään nelipäiväinen työviikko hyödyttää työnantajaa.

– Tapahtuu niin, että työnantaja saa motivoituneita, tarmokasta ja lojaalia työvoimaa.

Myös Suomessa on väläytelty aiemmin lyhyempää työaikaa. Esimerkiksi kuusituntisista työpäivistä on puhuttu jo vuosia, mutta toistaiseksi kokeiluista ei ole juurikaan tullut pysyviä.

Lyhyemmän työajan taustalla on usein ajatus työntekijöiden jaksamisen parantamisesta ja toisaalta myös työtehon ja kokonaistyöllisyyden kasvattamisesta.

Lue lisää: Ylityöt ja liiallinen työstressi lisäävät masennuksen riskiä

Nelipäiväisestä työviikosta kertoi Suomessa aiemmin Kauppalehti.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

  2. 2

    Rakennusalan poikkeuksellisen suuresta petosvyyhdistä syytteet 16 ihmiselle

  3. 3

    Kommentti: Mistä kaikille kauppakeskuksille riittää asiakkaita?

  4. 4

    Kommentti: Möläytin kyläpaikassa jotain, mitä ei olisi pitänyt – raha-asiat ovat monimutkaisempia kuin itse olettaa

  5. 5

    Ericssonin tulos löi odotukset

  6. 6

    Punta ponkaisi ylimmilleen viiteen kuukauteen brexit-sovun jälkeen

  7. 7

    Atrialle määrättiin sakot Boråsin tehtaalla sattuneesta kuolemantapauksesta

  8. 8

    Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

  9. 9

    Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

  10. 10

    Ekonomisti: On vain yksi kestävä tapa varmistaa, että työssäkäyville on tarpeeksi asuntoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

  2. 2

    Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

  3. 3

    Kommentti: Möläytin kyläpaikassa jotain, mitä ei olisi pitänyt – raha-asiat ovat monimutkaisempia kuin itse olettaa

  4. 4

    Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin yritys ei ole maksanut palkkoja – myös Työllisyysrahasto karhuaa maksuja

  5. 5

    Ekonomisti: On vain yksi kestävä tapa varmistaa, että työssäkäyville on tarpeeksi asuntoja

  6. 6

    Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

  7. 7

    Vaimon paha kolari mullisti Voiton, 75, elämän kertaheitolla – ”Pahinta oli persoonallisuuden muutos”

  8. 8

    Onni potkaisi lomaa odottavia – näin kikkailemalla saat pitkät vapaat jouluna

  9. 9

    Bloomberg: Kone neuvottelee Thyssenkruppin hissien ostosta yhdessä sijoitusyhtiön kanssa

  10. 10

    Kommentti: Mistä kaikille kauppakeskuksille riittää asiakkaita?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lääkäri huomasi kahvihuoneen seinällä omituisen lapun – uskoo, että siihen kiteytyy koko terveydenhuollon jättiongelma

  2. 2

    Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

  3. 3

    Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

  4. 4

    Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

  5. 5

    Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

  6. 6

    Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

  7. 7

    Toivo Sukari aikoo myydä Seinäjoen Ideaparkin – vain yksi kauppakeskus jää: ”Se on minulle kuin lapsi”

  8. 8

    Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

  9. 9

    Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

  10. 10

    Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

  11. Näytä lisää