Varakas ikämies ymmärsi avioehdon väärin: 19 vuotta nuorempi vaimo sai erossa puolet 2 asunnosta

Julkaistu:

Omaisuutensa suojaksi avioehdon teettänyt mies ei ymmärtänyt ehdon merkitystä ja ymmärtämättömyydelle tuli komea hintalappu.
Mies oli vaimoaan huomattavasti varakkaampi ja halusi turvata omaisuutensa mahdollisen avioeron varalta.

Pariskunnan ikäero oli 19 vuotta ja yhteinen liitto kesti vain kuusi vuotta. Yhteisten vuosien aikana miehen varoilla hankitut kaksi asuntoa menevät osituksessa puoliksi ja ex-vaimo kuittaa noin 135 000 euroa.

Asunnot oli ostettu kummankin nimiin, eikä mies pystynyt osoittamaan, että ne olisivat kuuluneet vain hänelle.

Oikeus vetosi ratkaisussaan nimiperiaatteeseen eli siihen, että asunnot olivat puoliksi kummankin puolison nimissä. Oikeus totesi, että puolet asunnoista oli miehen antamia lahjoja vaimolleen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mies oli liittoa solmittaessa täyttänyt jo 70 vuotta ja hänen vaimonsa oli 51-vuotias. Liitto oli miehelle toinen. Ensimmäinen päättyi eroon.

Varakkaalla miehellä oli oma asunto ja raha-asiat kunnossa.

Jo lyhyen avoliittojakson aikana mies osti rahoillaan yhteisen asunnon. Muutaman avioliittovuoden jälkeen hän osti vielä toisen asunnon ja taas puoliksi kummankin puolison nimiin. Hän rahoitti hankinnat käteisvaroillaan.

Noin kuukausi ennen avioliiton solmimista mies teetti tutullaan avioehdon, joka sulki pois avio-oikeuden muutoin, paitsi yhteisen asunnon osalta sovittiin, että toinen saa avio-oikeuden täydestä arvosta muuten, paitsi jos liitto päättyisikin eroon.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Puolisot asuivat miehen yksin omistamassa omakotitalossa.

Noin viiden avioliittovuoden jälkeen käräjäoikeudessa käynnistyi erohanke ja sittemmin pariskunta tuomittiin eroon.

Käräjäoikeuden määräämän pesänjakajan ratkaisun mukaan miehen hankkimat kaksi asuntoa ovat kummankin puolison omaisuutta puoliksi.

Mies oli tyytymätön ositukseen ja vaati sitä kumottavaksi Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa.

Aviomies vaati käräjäoikeutta poikkeamaan nimiperiaatteesta, koska hän mielestään omisti ne. Toissijaisesti mies vaati, että entisen vaimon on maksettava hänelle noin 135 000 euroa perusteettoman edun palautuksena.

Mies perusteli nimiperiaatteesta poikkeamista sillä, että pariskunnan tarkoituksena oli elää loppuelämä yhdessä eikä sen vuoksi mistään velasta sovittu eikä ollut puhetta, että asunnot olivat lahjoituksia.

Mies vetosi myös avioehtoonsa. Ehdon mukaan puolisoilla ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, joka kummallakin oli avioliittoon mennessä.

Toinen asunto hankittiin kunnasta, jossa vaimo kävi työssä. Asunnon tarkoitus oli helpottaa työssäkäyntiä. Toinen asunto oli hankittu vuokratuloja ajatellen.

Miehen mukaan vaimo ei kartuttanut hänen varallisuuttaan vaan sai siitä vapaasti nauttia yhteisten vuosien aikana.

Entinen vaimo vastusti miehen nostamaa kannetta ja piti ositusta oikeana. Hänen mukaansa omaisuus oli hankittu kummankin nimiin ja se kuului molemmille puoliksi.

Ex-vaimo muistutti, että mies hankki asunnot omasta aloitteestaan yhteiseen omistukseen ja kumpikin hyväksyi järjestelyn.

Vaimolla oli ennen avioliittoa asumisoikeusasunto, mutta luopui siitä. Avoliiton aikana puolisot olivat asuneet myös vaimon asunnossa. Vaimo kertoi käyttäneensä työtulonsa perheen hyväksi.

Käräjäoikeuden mukaan asunto-osakkeet oli hankittu puoliksi kummallekin eikä puolisoiden välille syntynyt velkasuhdetta, vaikka mies oli ne maksanut yksin.

Avioehtosopimuksessa oli sovittu ainoastaan avio-oikeuden laajuudesta eikä se oikeuden ratkaisun mukaan muuttanut hankittujen asuntojen omistussuhdetta.

Ratkaisussa todetaan, että puolisoiden kesken on tavallista toteuttaa lahjoitukset hankkimalla omaisuus yhteisiin nimiin, vaikka vain toinen rahoittaisi sen. Oikeus totesi vaimon saaneen puolet asuntojen hankintoihin käytetyistä varoista lahjana.

Koska kyse oli lahjasta niin etua ei voitu pitää perusteettomana sen vuoksi, ettei vaimo osallistunut sen kustannuksiin.

Oikeus ei poikennut nimiperiaatteesta eikä muuttanut pesänjakajan ositusta ja entinen vaimo saa osansa kahdesta asunnosta.

Aviomiehen kertomuksesta kävi oikeuden mukaan ilmi, että hän oli ymmärtänyt saavansa avioehtosopimuksen perusteella asunnot erotilanteessa itselleen.

Oikeus muistutti, että ehto ei muuttanut puolisoiden omistussuhteita, sillä siinä oli kyse ainoastaan avio-oikeudesta. Väärinymmärrys avioehtosopimuksen sisällöstä ei ole sellainen seikka, jonka perusteella ex-vaimo olisi saanut etua miehensä kustannuksella.

Kiista jatkui edelleen Itä-Suomen hovioikeudessa, joka antoi jutussa ratkaisun noin viikko sitten. Se ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Aviomies kuoli keväällä ja hovioikeudessa toisena osapuolena oli hänen kuolinpesänsä oikeudenomistajat.

Pesän on maksettava kaikki asianajokulut, jotka ovat noin 10 000 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kommentti: Ihmisten raha-asiat ovat valtavassa solmussa – pahimmillaan vanhemmat ottavat pikavippejä lastensa nimissä

    2. 2

      Joulu voi iskeä pahan loven suomalaisten saldoon – huonoimmat ratkaisut saatetaan tehdä vasta pyhien jälkeen

    3. 3

      1,4 miljardin investointi Aasiaan on Nesteen historian suurin – ”Tulemme olemaan se, joka johtaa muutosta”

    4. 4

      Carunan toimitusjohtaja tuskastui puheisiin sähkönsiirrosta – vertaa kossupullon hakuun Alkosta

    5. 5

      Veikon Koneen asiakkaat eivät ole saaneet tavaroitaan ja epäilevät konkurssia – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

    6. 6

      Joulupostimerkin hinta melkein kaksinkertaistui 10 vuodessa – Postijohtaja: ”Sähköposti on halvin tapa lähettää joulukortti”

    7. 7

      Luke: Tällaiset ovat Suomen lähivuosien hiilinielut – Luonnonsuojeluliitto suhtautuu epäilevästi

    8. 8

      Jan Hurrin kommentti: Talous- ja sijoitusnäkymät ovat kymmeneen vuoteen kehnoimmat

    9. 9

      Sanoma ostaa hollantilaisen oppimisratkaisutoimittajan – kauppahinta 277 miljoonaa euroa

    10. 10

      Ruotsin finanssivalvoja lyttäsi suomalaisten velanmaksun – Lukijat: Tämän vuoksi asuntolaina kannattaa maksaa pois

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Veikon Koneen asiakkaat eivät ole saaneet tavaroitaan ja epäilevät konkurssia – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Carunan toimitusjohtaja tuskastui puheisiin sähkönsiirrosta – vertaa kossupullon hakuun Alkosta

    3. 3

      Ruotsin finanssivalvoja lyttäsi suomalaisten velanmaksun – Lukijat: Tämän vuoksi asuntolaina kannattaa maksaa pois

    4. 4

      Jarin ja Arin jätti­rekka Kenworth VW900A sai kylkiinsä 10 800 valoa – yli 20 vuotta vanha ilmiö Suomeen

    5. 5

      Kommentti: Ihmisten raha-asiat ovat valtavassa solmussa – pahimmillaan vanhemmat ottavat pikavippejä lastensa nimissä

    6. 6

      Jan Hurrin kommentti: Talous- ja sijoitusnäkymät ovat kymmeneen vuoteen kehnoimmat

    7. 7

      1,4 miljardin investointi Aasiaan on Nesteen historian suurin – ”Tulemme olemaan se, joka johtaa muutosta”

    8. 8

      Verkkojätti Amazon piti ison tiedotustilaisuuden Tukholmassa – kertoi datakeskushankkeesta

    9. 9

      Puolustus­voimat ostaa uusia koti­maisia kenttä­radioita

    10. 10

      Joulupostimerkin hinta melkein kaksinkertaistui 10 vuodessa – Postijohtaja: ”Sähköposti on halvin tapa lähettää joulukortti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Alle 3 euron kulutuksesta 95 euron lasku – multialaiselta Matilta paloi käämi, kun sähkö­yhtiö muisti kirjeellä

    2. 2

      Veikon Koneen asiakkaat eivät ole saaneet tavaroitaan ja epäilevät konkurssia – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

    3. 3

      Kuntotarkastaja vaikeni omakotitalon mittavista tuhoista – pariskunta luuli selviävänsä pelkällä pintaremontilla

    4. 4

      5 vuotta Caruna-kohuja – Näin vastaavat poliitikot: ”Vuosituhannen munaus”

    5. 5

      Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

    6. 6

      Tavalliset suomalaiset kertoivat, mihin veronpalautusrahat uppoavat – espoolaiselle Markukselle kilahtaa kunnon potti

    7. 7

      HS: Ruotsin pankkivalvoja lyttää suomalaisten lainanmaksun: ”Taloudellisesta näkökulmasta se ei ehkä ole järkevää”

    8. 8

      Tonttivuokran korotus 11-kertaiseksi koettelee tamperelaisen kerrostalon asukkaita – ”Joudunko vastedes jättämään päivän puuroannoksen syömättä?”

    9. 9

      Perinteiset veron­palautukset tulivat viimeistä kertaa – asian­tuntija kertoo, mitä rahalla kannattaa tehdä

    10. 10

      Tilasto: Näin paljon sähkön siirtohinta on kallistunut sinun alueellasi – jopa 183 prosentin hinnannousu

    11. Näytä lisää