USA vastaan Venäjä: näillä mittareilla vain toisella on varaa pullistella

Julkaistu:

Millaisilla muskeleilla suurvallat pullistelevat kaupan, energian ja aseistuksen mittareilla, katso luvut.
Presidenttien Donald Trumpin ja Vladimir Putinin tapaamiseen on vain vähän aikaa. Millaisesta talousasetelmasta neuvotteluihin mennään?

Yhdysvalloille Venäjä ei ole talous- vaan turvallisuuskysymys. Venäjä puolestaan esiintyy asemahtina, vaikka sillä ei olisi edes varaa, tiivistää Turun yliopiston kauppakorkeakoulun professori Kari Liuhto.

– Herrat lähestyvät tapaamista aivan eri vinkkeleistä. Putinille on jo voitto, kun Venäjä pääsee Krimin valtauksen jälkeen neuvottelupöytiin. Putin niihin tuskin edes reagoi, vaikka Trump päästäisi suustaan sammakoita.

Trump puolestaan haluaa jonkin voiton – Syyriasta ja jollain muodolla ehkä tarjoamalla Venäjälle roolia Pohjois-Korea-suhteissa. Samalla hänellä on näytön paikka sisäpoliittisesti. Valkoisen talon ja ulkopolitiikan johdon linjaerimielisyydet näkyvät, ja ulkopoliittinen hallinto pelkää uusia möläytyksiä, kuten Krimin valtauksen hyväksyntä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Trump voi heittää minkä tahansa asian pöydälle, myös Krimin, mutta tuskin siitä pitkää keskustelua tulisi. Trump hakee kompromissia, Putinilla ei ole liikkumavaraa liudentaa Krimin kuulumista Venäjälle millään lailla.

Energia pääteemoiksi?

Vaikka keskeiset teemat ovat Syyriassa, tietomurroissa ja vaalikohussa, energiakin voi nousta esille Trumpin moitittua Saksaa liiallisesta riippuvuudesta Venäjästä Nordstream 2 -kaasuputken takia.

Venäjä on kaasumaa, sekä kulutuksen että viennin suhteen, kun taas EU ja Yhdysvallat muistuttavat toisiaan monipuolisemmalla energiarakenteella (katso kuva alla).

– Jos jotain hyvää, niin Trump on nostanut turvallisuuskomponentin ja energian voimakkaasti esille Nord Stream 2:ssa. Siinä on isommat asiat taustalla, Puola ja Ukraina, Liuhto sanoo.

Liuhto viittaan Puolan aktiivisuuteen kaasuputken vastustamisessa. Maa on vaatinut Yhdysvalloilta Nord Stream 2:n vastaisia pakotteita. Se pyrkii vähentämään riippuvuutta venäläiskaasusta ja lisää yhdysvaltalaisen nestekaasun osuutta.

Ylen haastattelema entinen pääministeri Paavo Lipponen, joka on konsultoimassa Nord Stream 2 hanketta, piti Trumpin Saksa-hyökkäystä vakavana asiana. Trump haluaa heikentää Euroopan kilpailukykyä ja vastustaminen tarkoittaa, että tänne haluttaisiin tuoda 25–40 prosenttia kalliimpaa nestemäistä kaasua Yhdysvalloista, hän sanoi.

Venäläiskaasun nykyisen kauttakulkumaan, Ukrainan osalta maan peliasetelma heikkenee oleellisesti, kun uusi putki valmistuu. Venäjän ajattelussa Ukraina ei olisi enää strategisesti niin merkittävä lännelle kuin ennen.

Yhdysvaltain vienti-intressien ohella taustalla on geopolitiikka eli halu pitää Ukraina Venäjän etupiirin ulkopuolella.



Jos kuva ei näy, katso se täältä:



Jos kuva ei näy, katso se täältä:

Puolustusmenoissa huimat erot

Ukrainan lisäksi Trump on sanonut keskustelevansa Putinin kanssa myös ydinaseista.


Maiden puolustusmenojen ero ovat valtavat.

– Jos katsoisimme pelkkiä dollareita, Venäjä ei voisi edes esiintyä suurvallaksi, mutta silti se haluaa pelata isompaa peliä kuin on varaa, Liuhto huomauttaa.

Nykytilanteessa Venäjällä ei olisi varaa rahoittaa Syyrian ja Ukrainan operaatioita näin pitkään. Miksi se silti tekee niin, selittyy Neuvostoliiton vanhalla ydinaseperinnöllä joka elää yhä.

– Venäjä saa vuosikymmenestä toiseen turvallisuuspolitiikassa puolustusbudjettiaan suuremman painoarvon. Joku on sanonut, että Venäjä pelaa huonoilla korteilla hyvää peliä.

Yhdysvallat on ylipäätään noin kymmenen kertaa suurempi talous Venäjä, joka muodostaa vain vaivaiset kaksi prosenttia maailmantaloudesta. Saksakin on yli kolme, mutta se ei esiinny suurvaltana, Liuhto huomauttaa.

”Venäjä on riippuvainen Euroopasta”

80 prosenttia venäläisistä asuu maan Euroopan puoleisella osalla. Venäjän talous on riippuvainen Euroopasta, niin kaupasta kuin investoinneista.

– Mehän olemme ylivoimaisesti suurin kauppakumppani Venäjälle. Kiinan merkitys Venäjälle kasvaa koko ajan, mutta ei poista riippuvuutta kokonaan, Liuhto sanoo.

– Mitä Venäjä taas merkitsee Yhdysvalloille? Ei mitään. Ei investointeja Venäjälle, pienet kauppaluvut. Lisäksi venäläisetkin investoijat lännessä ovat selkeästi säikähtäneet. Firmat tulevat Yhdysvalloista pois.

Liuhto sanoo, että maiden keskinäinen ulkomaankauppa on yllättävän pientä (katso luvut alla), siihen nähden mitä se voisi olla, jos maiden suhteet olisivat paremmat.



Jos kuva ei näy, katso se täältä.



Jos kuva ei näy, katso se täältä:

Tilastot Kari Liuhto, muita lähteitä Reuters ja CNBC

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Jaakko, 36, lupasi kuukauden palkan sille, joka löytää hänelle töitä

    2. 2

      Nämä asiat nostavat ja laskevat omakotitalon arvoa Helsingissä

    3. 3

      6 vuotta koulua käyneistä puolet ei osaa lukea eikä laskea – oppimisen kriisi voi hyödyttää Suomea

    4. 4

      Italian turmasillasta vastanneen yhtiön osake syöksylaskussa

    5. 5

      Näin Orava Asuntorahasto perustelee muutoksia: ”Asuntojen arvot ovat kehittyneet epäsuotuisasti”

    6. 6

      Työryhmä: Suomen rahoitusalan pitäisi rakentaa varajärjestelmät poikkeusoloihin

    7. 7

      99 euron festarilippu maksoikin 138 euroa – lippuvälittäjästä tulvii valituksia

    8. 8

      Vesijettien myynti ponkaisi – ”Selvästi uusi tapa aloittaa vesillä liikkuminen”

    9. 9

      Kikka, joka säästää 580 euroa bensakuluissa? ”Kuluttajia hämmentää, että on ihan hyviä tuotteita ja ihan susia”

    10. 10

      Aktiivimallin leikkurin sato kiihdyttää tunteita – ”Parasta olisi että ei-aktiivisilta leikattaisiin reilummin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, lupasi kuukauden palkan sille, joka löytää hänelle töitä

    2. 2

      99 euron festarilippu maksoikin 138 euroa – lippuvälittäjästä tulvii valituksia

    3. 3

      Nämä asiat nostavat ja laskevat omakotitalon arvoa Helsingissä

    4. 4

      6 vuotta koulua käyneistä puolet ei osaa lukea eikä laskea – oppimisen kriisi voi hyödyttää Suomea

    5. 5

      Suomalais-englantilainen Jody: ”En kelpaa Suomen työmarkkinoille juuri mihinkään”

    6. 6

      Italian turmasillasta vastanneen yhtiön osake syöksylaskussa

    7. 7

      Aktiivimallin leikkurin sato kiihdyttää tunteita – ”Parasta olisi että ei-aktiivisilta leikattaisiin reilummin”

    8. 8

      Näin Orava Asuntorahasto perustelee muutoksia: ”Asuntojen arvot ovat kehittyneet epäsuotuisasti”

    9. 9

      Viking Line teki nollatuloksen – Gabriellan telakointi vaikutti

    10. 10

      Vesijettien myynti ponkaisi – ”Selvästi uusi tapa aloittaa vesillä liikkuminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ampiaiset, muurahaiset ja kuoriaiset piinaavat nyt tavallista enemmän – lämpö ajaa torakoitakin koteihin

    2. 2

      Ilmalämpöpumppu tärveli Jarmon lattian – ”Energiansäästö varmaan jo suli”

    3. 3

      Syöpään kuoleva saa Roundupin valmistajalta satojen miljoonien korvaukset

    4. 4

      Mies tienasi romumetallilla 120 000 euroa pimeästi – joutuu tekemään 6 viikkoa palkatonta työtä

    5. 5

      Aktiivimallin leikkuri iski – näin moni työtön aktivoitui

    6. 6

      Suomalais-englantilainen Jody: ”En kelpaa Suomen työmarkkinoille juuri mihinkään”

    7. 7

      Jaakko, 36, lupasi kuukauden palkan sille, joka löytää hänelle töitä

    8. 8

      Poikkeuksellinen tilanne työmarkkinoilla – perinteinen kesäilmiö katosi

    9. 9

      Turkin valuuttakriisi voi syöstä maan pahan kierteeseen – asiantuntija kertoo, miten liiran romahdus voi vaikuttaa Suomeen

    10. 10

      Mitä voisi tapahtua, jos Suomi ottaisi 8 500 maahanmuuttajaa enemmän joka vuosi? Ekonomisti vastaa

    11. Näytä lisää